Iisalmen kaupungin työnantajalupaus: Merkityksellistä työtä osaavassa ja innostavassa työyhteisössä - työtä, jolla mahdollistetaan ihmeitä.

Iisalmen kaupunki on nykyaikainen, turvallinen ja vakaa kuntatyönantaja, jonka henkilöstöpolitiikka on perustunut jo pitkään kaupungin arvoihin ja kaupunkistrategiaan. Käytännön toteutumista edistetään aktiivisesti ”Houkutteleva ja huolehtiva työnantaja”- toimenpideohjelmalla. Teemme henkilöstötyötä pitkäjänteisesti ja tavoitteellisesti sekä tuloksia seuraten ja niihin reagoiden.

Arvostamme ja tuemme työntekijöiden halua kehittää omaa osaamistaan, työtään ja hyvinvointiaan. Pyrimme siihen, että jokainen saisi tehdä työtään innostuneesti omilla vahvuuksillaan ja kokisi työnsä mielekkääksi. Luottamus, avoin vuorovaikutus, toisen kunnioittaminen ja henkilöstön osallistaminen työnsä ja työyhteisönsä kehittämiseen ovat meille toimivan työyhteisön perusta, jonka haluamme pitää vahvana.

Kaupungin oma, monilta yhteistyöorganisaatioilta toiminnastaan kiitosta saanut henkilöstöpalvelut-yksikkömme palvelee työntekijöitämme yhdessä esihenkilöiden kanssa työuran kaikissa vaiheissa aina rekrytoinnista eläkkeelle jäämiseen saakka, ”ruuhkavuosia” unohtamatta.

 
Kaikki työpaikat Kuntarekryssä