Iisalmen harrastamisen mallin ryhmät pyörivät syyskaudella 28.8.-15.12.2023 ja kevätkaudella 8.1.-24.5.2024. Lomien aikaan ohjattu toiminta on tauolla.
IHMe-toiminta on osallistujille maksutonta. Toimintaan voi osallistua henkilökohtaisen avustajan, tukihenkilön tai aikuisen harrastuskaverin kanssa. Harrastusryhmät kokoontuvat kouluilla ja liikuntapaikoilla (keilahalli, uimahalli, parkoursali), osa peliharrastuksista on etäryhmiä. Kouluilla kokoontuviin ryhmiin voi osallistua myös muiden Iisalmen koulujen oppilaat.
Tarkemmat ilmoittautumisohjeet ryhmiin löytyvät ryhmän tuntikuvauksen kohdalta. Poikkeuksena alakouluilla järjestettävä Sporttari, johon ei ole ennakkoilmoittautumista. IHMe toimintaan kuljetaan omatoimisesti.
Toimintaan osallistuvat oppilaat on vakuutettu kaupungin toimesta. Mikäli toimintaan tulee muutoksia tai harrastus on jostain syytä poikkeuksellisesti peruttu, ilmoitetaan siitä koulun tai toimijan kautta ja tällä nettisivulla.
Huomioitavaa on, että kouluilla toimii paljon myös muita kerhoja, joista tiedotetaan koulun kautta.
Tuntikuvaukset ja ilmoittautumisohjeet löydät täältä.
***
KAIKILLE AVOIMET, MUUALLA KUIN KOULULLA KOKOONTUVAT RYHMÄT
MAANANTAI
klo 13-14 Parkour ja akrobatia 1-2lk, Liikuntaseura Otteen sali (ilmoittaudu!)
klo 14-15 Parkour ja akrobatia 3-6lk, Liikuntaseura Otteen sali (ilmoittaudu!)
klo 15-16 Teatteri ja improvisaatio 3-6lk, Liikuntaseura Otteen sali (ilmoittaudu!)
Klo 15-16 Koodaus ja pelisuunnittelu 3-4lk, etäryhmä (ilmoittaudu!)
klo 15.30-16.45 Life saver junior 8-14v, Saukko uimahalli (ilmoittaudu!)
TIISTAI
klo 15-16 Minecraft 3-4lk, etäryhmä (ilmoittaudu!)
KESKIVIIKKO
klo 15-16 Koodaus ja pelisuunnittelu 5-6lk, etäryhmä (ilmoittaudu!)
klo 15-16 Keilaus 5-6lk Nuorisopassilla, Keila- ja Liikuntakeskus Liike
TORSTAI
klo 13-14 Sirkus 1-2lk, Liikuntaseura Otteen sali (ilmoittaudu!)
klo 14-15 Sirkus 3-6lk, Liikuntaseura Otteen sali (ilmoittaudu!)
klo 14-15 Pelikellari 3-4lk, IPK:n Karhunkellari (ilmoittaudu!)
klo 15-16 Teatteri ja improvisaatio 1-2lk, Liikuntaseura Otteen sali (ilmoittaudu!)
klo 15-16 Pelikellari 5-6lk, IPK:n Karhunkellari (ilmoittaudu!)
PERJANTAI
klo 14-16 Sporttariuinti uimataitoiset 1-4lk, Saukko uimahalli (5-6.lk uinnit Nuorisopassilla)
klo 14-16 LinkkiPerjantai, Nuorisotila Linkki
klo 15-16 Minecraft 5-6lk, etäryhmä (ilmoittaudu!)
***
KOULUILLA KOKOONTUVAT RYHMÄT
Myös muiden kuin kyseisen koulun oppilaat voivat ilmoittautua ja osallistua toimintaan.
EDVIN LAINEEN KOULU
Yhteyshenkilö koululla Mari Ellola.
TI klo 14-15 Sporttari
TI klo 14.15-15.15 Esteetön keilaus, keilahalli
HERNEJÄRVEN KOULU
Yhteyshenkilö koululla Juha Komulainen
KE klo 12.30-13.30 Sporttari
TO klo 13.30-14.15 Puuhis (ilmoittaudu!)
KAUPPIS-HEIKIN KOULU
Yhteyshenkilö koululla Petri Kainulainen.
TI klo 14-15 Kuvataide 3-6lk (ilmoittaudu!)
KE klo 14-15 Sporttari 4-6lk (ilmoittaudu!)
KILPIJÄRJEN KOULU
Yhteyshenkilö koululla Tapani Kettunen
MA klo 14.15-15.15 Sporttari 3-6lk
TO klo 13-14 Kuvataide 1-3lk, taitoaineiden luokka (ilmoittaudu!)
klo 14-15 Kuvataide 4-6lk, taitoaineiden luokka (ilmoittaudu!)
MANSIKKANIEMEN KOULU
Yhteyshenkilö koululla Laura Koponen
MA klo 13-14.30 Sanataide, draama ja kirjallisuus, taitoaineiden luokka (ilmoittaudu!)
TI klo 14-15 Temppu, teline ja tanssi 1-3lk (ilmoittaudu!)
klo 15-16 Sporttari 3-6lk
KE klo 14-15 Kuvataide 3-6lk, taitoaineiden luokka (ilmoittaudu!)
PARTALAN KOULU
Yhteyshenkilö koululla Hannu Haukka
TI klo 13.15-14.00 Puuhis 1-2lk (ilmoittaudu!)
klo 14.15-15.00 Puuhis 3-4lk (ilmoittaudu!)
TO klo 13.15-14 Sporttari 1-2lk
klo 14-15 Sporttari 3-4lk
RUNNIN KOULU
Yhteyshenkilö koululla Jorma Patronen
MA klo 14-15 Sporttari
PE klo 14.15-15.00 Puuhis / 4H (ilmoittaudu!)
SOINLAHDEN KOULU
Yhteyshenkilö koululla Ville Grundmark
MA klo 12-12.45 Sporttari
KE klo 13.15-14 Puuhis / 4H (ilmoittaudu!)
SOURUNSALON KOULU
Yhteyshenkilö koululla Harri Kauppinen
MA klo 12.45-13.30 Puuhis ryhmä 1 (ilmoittaudu!)
klo 13.45-14.30 Puuhis ryhmä 2 (ilmoittaudu!)
TI klo 12.30-13.30 Sporttari 1-3lk
PE klo 12.30-13.30 Sporttari 4-6lk
