Ajankohtaiset tiedotteet
28.11.2023
0

Iisalmelaisen Pekka Honkakosken Winter Camping -talvitelttailuelokuva on herättänyt syksyn aikana kansainvälisillä lyhytelokuvafestivaaleilla positiivista huomiota. Samalla myös Iisalmen talvi luontoihmeineen tulee tutuksi maailmalla. Pekka Honkakoski on elokuvaharrastaja, jonka aiempi Porovesi-elokuva kosketti paitsi katsojia maailmalla myös iisalmelaisia, joille Porovesi on tärkeä kotiseudun elementti.

Kopio hiihto.png
27.11.2023
0

Seuraa reaaliaikaista latutilannetta ja lähde suksille

Raatihuoneella kuva.jpg
24.11.2023
0

Iisalmen kaupungin taloustilanne on vakaa ja myös vuosi 2023 toteutunee edellisvuosien tapaan ylijäämäisenä. Vuoden 2023 ennusteet osoittavat, että talouden kehityssuunta on kuitenkin muuttumassa ja tulevina vuosina talous on muodostumassa alijäämäiseksi. Kaventuva tulopohja ei riitä kattamaan kasvavia menoja, ja tulevaisuudessa kaupungin on kyettävä tasapainottamaan talouttaan. Taloussuunnitelmavuosille valmistellaan talouden tasapainotusohjelma, jonka avulla kaupungin talous on ylijäämäinen viimeistään vuonna 2027.

24.11.2023
0

Maaseutuhallinnon lautakunta myöntää 30.11.2023 kokouksessaan vuoden 2023 maatilayrittäjien tunnustuspalkinnot.

24.11.2023
0

Kaavamuutos koskee Kulttuurikeskuksen korttelia sekä Kirkkoaukiota, jolla sijaitsevat Pyhän Ristin kirkko, Lyseo, Juhani Ahon koulu ja LUMA-keskus Majakka.

23.11.2023
0

Ylä-Savon jätehuoltolautakunnalle esitetään 30.11.2023 kokouksessa, että se hyväksyy jätetaksan 1.1.2024.

Peltosalmella toimiva Kauppis-Heikin hirsikoulu avautui vuonna 2017..jpg
22.11.2023
2

Iisalmen kaupungin perusopetuksen ja varhaiskasvatuksen palveluverkkoa koskeva FCG:n asiantuntijaselvitys esiteltiin maanantaina 20.11.2023 kaupungin luottamushenkilöille. Esittelytilaisuuteen olivat kutsuttuina kaupunginhallituksen ja -valtuuston sekä teknisen lautakunnan sekä sivistys- ja hyvinvointilautakunnan edustajat. Valtuutetuille esitelty materiaali on nyt julkaistu myös Iisalmen kaupungin verkkosivuilla, ja ohjausryhmä toivookin avointa keskustelua palveluverkosta. Ohjausryhmä jatkaa työtään alkuvuodesta poliittisilta ryhmiltä kerättyjen lisäselvitystarpeiden parissa, ja esityksiä sekä päätöksiä palveluverkosta tehdään todennäköisesti keväällä 2024. Ohjausryhmän tavoitteena on luoda Iisalmen koulutuksen vahvuuksia säilyttävät ja myös kehittävät palveluverkkosuunnitelmavaihtoehdot perustuen mahdollisimman tarkkaan tilannekuva-analyysiin sekä avoimeen ja rakentavaan poliittiseen keskusteluun.

Itsenäisyyspäivän juhlan kansikuva. Kuvassa liehuu Suomen lippu.
21.11.2023
0

Pääjuhla klo 12.00 Iisalmen kulttuurikeskuksella sekä verkkolähetyksenä kaupungin YouTube-kanavalla. Juhlaan on vapaa pääsy.

Elämäni kunnossa luistelu.png
20.11.2023
0

Jäähallin viereinen tekojää on avoinna kaikille

Kaikki uutiset
Edellinen 1 2 3 ... 5 6 7Seuraava
 
Iisalmi live
Nähdäksesi Youtube-videon, on markkinointievästeet oltava hyväksyttynä..

Seuraa Iisalmen tapahtumia reaaliajassa lintuperspektiivistä! Musiikki: Kalle Löytynoja - Symphony of the Falls.