Ajankohtaiset tiedotteet

Tiedote lähiopetusoikeuden muuttumisesta

25.3.2020 16:00
0

Tiedote lähiopetusoikeuden muuttumisesta

 

Vastaisuudessa kaikki peruskoulun 1—3 luokkien oppilaat voivat saada tarvittaessa opetusta myös lähiopetuksen muodossa. Koronaviruksesta johtuvissa poikkeusoloissa lähiopetus rajattiin aluksi niihin oppilaisiin, joiden huoltajat työskentelevät yhteiskunnan kannalta kriittisillä toimialoilla. Kouluun ei ole kuitenkaan linjaukseen tehdyn tarkennuksen jälkeenkään pakko mennä, vaan myös 1—3 luokkalaisia suositellaan vahvasti osallistumaan opetukseen etäopetuksen välityksellä, mikäli mahdollista.

Iisalmessa toimitaan luonnollisesti em. linjauksen mukaisesti. Tarvitsemme kuitenkin hieman aikaa käytännön järjestelyihin. Maanantain aikana yritämme saada tietoon, kuinka paljon lapsia on tulossa kouluun. Tiistain tarvitsemme ruokailun sekä koulu- ja ruokakuljetusten järjestämiseen. Tiistain aikana tiedotamme myös perheille opetuksen ja kuljetusten aikatauluista ym. Ne eivät välttämättä ole samat kuin normaalioloissa. Kiitos kärsivällisyydestänne!

Lisätietoja oman koulun rehtorilta.