Matkailun ajankohtaiset

Puistokirppis laajenee Puisto picnikiksi & kirppikseksi 25.5.2019!

puisto picnic.png
15.4.2019 8:00

Viime vuonna suosion saavuttanut Puistokirppis laajenee myös ruokateemaiseksi tapahtumaksi, Puisto picnik & kirppis- tapahtumaksi 25.5.2019. Tapahtuman luonteeseen sopii edelleenkin tapahtumapaikaksi puisto, mutta tänä vuonna tapahtuma järjestetään Maistraatin puistossa.

Iiden ry järjesti viime vuonna 2018 toukokuussa ensimmäisen kerran maksuttoman Puistokirppiksen. Tapahtuma houkutteli jo ensimmäisellä kerralla jo n.50 myyjää sekä puiston täydeltä väkeä kauniin sään innoittamana. Tapahtumalle on toivottu jatkoa ja myös Louhenkatupäivässä järjestettiin Puistokirppis. 

Kevään Puistokirppis tapahtumaan yhdistetään tänä vuonna ruokateema ja tarkoitus onkin houkutella paikalle myös ylä-savolaisia ruokatuottajia, elintarvikkeiden myyjiä sekä ravintoloita pistämään pystyyn streetfoodhenkisen ruokakojun viihtyisiin puistomaisemiin. Näin tapahtuma nimettiinkin Puisto picnikiksi & kirppikseksi. Tapahtumaan tulijat voivat näin tehdä kirppislöytöjä, ostaa paikan päällä syötävää ruokaa ja nauttia niistä picnichenkisesti puistossa tai ostaa ruokaa tai elintarvikkeita myös mukaan kotiin. Kirppispaikat ovat edelleen maksuttomia, muista myyntipaikoista peritään myyntipaikkamaksu. 

”Puistokirppiksissä ja muissakin puistotapahtumissa on ollut aivan omalaatuinen leppoinen ja viihtyisä tunnelma. Ruoka- ja picnikteeman yhdistäminen kirppikseen tukee varmasti tätä tunnelmaa erinomaisesti ja näin puistossa voi viettää aikaa pidempäänkin. Toivotaan vaan nyt sitten aurinkoista keliä.” -  toivoo Mervi Narinen Iiden ry:ltä. 

Lisätietoja:
Klikkaa tästä ja lue lisää
Mervi Narinen
puh. 0505946176
mervi.narinen@iiden.fi
www.iiden.fi
www.facebook.com/iidenry