Blogi

Näkymättömän vihollisen isku kuntatalouteen

29.6.2020 15.55


Suomi on kokenut ennen näkemättömän kevään. Ihmisten elämä ja kansantalous mullistuivat muutamassa kuukaudessa. Kukaan meistä ei osannut vuoden vaihteessa aavistaa, millainen vuosi meillä olisi edessä.

Olimme kunnissa käyneet varautumiskoulutuksissa ja harjoitelleen häiriö- ja poikkeustilanteissa toimimista. Onneksi näin. Siltikin kevät osoitti, että vihollinen voi todellakin olla näkymätön ja häiriö- ja poikkeustilanteen seuraukset hyvin moninaisia.

Iisalmessa häiriötilanteiden ja poikkeusolojen johtoryhmä kokoontui kaupunginjohtajan johdolla poikkeusolojen aikana 1-3 kertaa viikossa. Seurasimme tilannetta ja sen etenemistä aktiivisesti ja varauduimme toteuttamaan muutoksia nopealla aikataululla. Teimme myös tiivistä yhteistyötä Ylä-Savon SOTE kuntayhtymän kanssa muun muassa hankinta- ja logistiikka-asioissa.

Pahiten tämä näkymätön vihollinen, korona eli kruunuvirus, on iskenyt elinkeinoelämään ja työllisyyteen. Yritysten toimintaedellytysten heikkenemisellä, lomautuksilla ja irtisanomisilla on pitkäaikaiset vaikutukset valtion ja kuntien talouteen. Kun ihmiset jäävät pois töistä, ei kerry verotuloja. Kun yrityksillä menee huonosti, ei kerry yhteisöverotuloja. Kun ihmiset eivät kuluta ja ovat varovaisia kulutuskäyttäytymisessään, on tällä heikentävä vaikutus paikalliseen palvelujen ja tavaroiden kysyntään.

Suurimmat kuntatalousvaikutukset aiheutuvat verotulojen vähenemisestä. Kunnat tuottavat lakisääteisiä palveluja verorahoituksella ja ovat siksi riippuvaisia elinkeinoelämän menestyksestä ja työllisyyskehityksestä. Vielä joulukuussa 2019 arvioimme, että verotuloja kertyy Iisalmessa 79,5 milj. euroa vuonna 2020. Kesäkuun 2020 ennuste on, että verotuloja kertyy 74,2 milj. euroa, ero on siis -5,3 milj. euroa.

Verovaikutusten lisäksi kuntatalous kärsii siitä, että palvelutuotantoa ajettiin alas. Kun uimahalli, kulttuurikeskus ja liikuntapaikat olivat suljettuna, ei kertynyt asiakasmaksutuottoja. Ihmiset ottivat lapsia pois päiväkodeista ja -hoidosta, ei kertynyt päivähoitomaksuja. Lisäksi ylimääräisä kustannuksia on aiheutunut sosiaali- ja terveydenhuollossa suojainhankinnoista sekä pandemiaan varautumisesta.

Valtio on päättänyt kuntien kompensaatioista ja korvaa osan kuntien taloudellisista menetyksistä. Syytä on kuitenkin muistaa, että julkisen talouden muodostavat valtio ja kunnat, jotka toimivat molemmat verorahoituksen varassa. Valtio ottaa nyt velkaa, jotta se voi kompensoida kuntia. Myös jotkut kunnat joutuvat ottamaan velkaa, jotta ne selviävät kriisistä. Julkinen talous velkaantuu.

Kulunut kevät on opettanut paljon, mutta tuonut mukanaan myös hyviä asioita. Tässä niistä muutamia: Ensimmäinen on ehdottomasti kotimaan ja Ylä-Savon matkailu. Lähimatkailu on päivän sana ja 2020-luvun trendi, näin haluan uskoa!

Iisalmessa ja Ylä-Savossa on upeita matkailu-, retkeily- ja ajanviettokohteita. Kehittäkäämme ja hiokaamme alueemme matkailukohteet ja palvelut siihen kuntoon, ettei täältä tarvitse lähteä aina kauemmaksi. Lähimatkailu on myös ympäristöteko ja sillä on vaikutuksensa itse kenenkin hiilijalanjälkeen.

Ihmisten kuuliaisuus ja yhteisten sääntöjen noudattaminen: suomalaiset ovat tottuneet siihen, että sääntöjä ja ohjeita noudatetaan ja tämä huomattiin poikkeusoloissa. Oma kokemukseni on, että ainakin Iisalmessa ja muualla Ylä-Savossa eri ikäryhmät ovat noudattaneet ohjeistuksia esimerkillisesti.

Kuntatyön arvostus: Yhteiskunnan perusrakenteet pyörivät koronasta riippumatta koko kevään. Opettajat, lastentarhanopettajat, koulunkäynninohjaajat, lastenohjaajat, siivoojat, ravitsemistyöntekijät, kiinteistönhoitajat ja monet muut ammattilaiset taipuivat toimintaympäristön muutokseen lyhyellä aikavälillä ja hoitivat työtään tartuntariskistä huolimatta. Uskon ja toivon, että kuntatyön arvostus on kasvanut kevään aikana. Tarvitsemme jatkossakin monen alan ammattilaisia kunta-alalle ja haluamme Iisalmessa olla houkutteleva ja huolehtiva työnantaja.

Kuntien varautumisen taso on noussut: Olemme nyt oikeasti harjoitelleet poikkeusoloissa toimimista. Olemme tarvittaessa valmiita seuraavaan kriisiin, jota ei toivottavasti tule.

Iisalmi selviää tästä näkymättömästi vihollisesta. Kuntatalouden sopeuttamiseksi on tehty päätöksiä, jotka eivät kaikki ole helppoja. Uskon, että pitkäjänteisellä ja vastuullisella taloudenhoidolla ja johtamisella Iisalmi ja Ylä-Savo menestyvät myös jatkossa.

Hyvää kesää kaikille,

Eeva Suomalainen
Talousjohtaja
Iisalmen kaupunki