Blogi

KOEASUKKAAN KOKEMUKSET KESÄSTÄ 2020: " Nyt on hyvä jatkaa kohti uusia tuulia monta kokemusta rikkaampana."

koeasukas2020_jaana_kessel_pienikuva.png
14.9.2020 8.30

Kesä on saatu päätökseen ja viimeiset kolme kuukautta Iisalmessa ovat menneet nopeasti. Tämä tietenkin kertoo siitä, että kesän aikana oli mahdollisuus käydä erilaisissa paikoissa eikä siten ajan kulua osannut edes ajatella. Vaikka muuttaminen uuteen kaupunkiin yksin ja uuden työn aloittaminen oli jännittävää, oli sopeutuminen tehty minulle mahdollisimman pehmeäksi, kun koti oli omien toiveiden mukaan sisustettu ja työpaikan tiimi otti minut lämpimästi vastaan. Viimeisenä työpäivänä omaa tiimiä ja koeasuntoa hyvästelinkin haikein mielin.

Kun muistelen aikaa kolme kuukautta taaksepäin, olin siinä lähtötilanteessa, etten ollut koskaan käynyt Iisalmessa muutamia ohikulkumatkoja lukuun ottamatta. Kuitenkin nyt tiedän missä sijaitsee Paloski, maailman pienin ravintola, mistä saa kaupungin parhaimmat kakkupalat ja burgerit sekä lisäksi tiedän mihin kannattaa mennä, jos haluaa päästä rentouttaviin poreisiin. Tämä kaikki olisi jäänyt kokematta, ellen olisi lähtenyt mukaan tähän seikkailuun. 

Tällaiseen seikkailuun lähteminen vaatii ihmiseltä paljon rohkeutta, mutta tämän rohkean askeleen ottaminen antaa myös paljon. Suosittelen koeasumista sellaiselle, joka on valmis lähtemään uusiin tilanteisiin avoimin mielin ja on halukas tutkimaan uusia paikkoja ilman ennakkoluuloja. 

Tämä kesä on ollut hyvin poikkeuksellinen meille kaikille ja moni onkin löytänyt kotimaan matkailusta uusia tuulia. Lähiseudun tutkiminen voikin yllättää positiivisesti. Kesän aikana pääsin nauttimaan paljon Iisalmen ja sen lähiseudun tarjoamista kokemuksista kuten idyllisestä Ruukin Tuvasta kauniissa maalaismaisemassa ja Koljonvirran kartano & camping -alueen ihanista lampaista. Iisalmi tarjosi myös loistavat urheilumahdollisuudet. Paloskin portailla saatiin jalat tutisemaan ja treenin jälkeen sai vielä paistella makkaraa nuotion äärellä. Hellepäivinä oli kiva käydä uimassa kaupungin ja kangaslammen uimarannoilla, joista jälkimmäisestä löytyi joutsenperhe.

Haluan vielä kiittää tästä hienosta mahdollisuudesta Iisalmen kaupunkia, YSAO:n sisustusalan artesaaniopiskelijoita Hannaa ja Katia sekä Petterinkulma Oy:tä. Tämä koeasumisen kampanja on hieno keino tuoda Iisalmea ja Iisalmen työllisyysmahdollisuuksia esille. Nyt on hyvä jatkaa kohti uusia tuulia monta kokemusta rikkaampana. Minua odottaa Joensuussa opinnot sekä uudet työkuviot. Toivotankin kaikille mukavaa syksyn alkua ja muistakaa pitää myös ensi vuonnakin @koeiisalmi Instagram -tiliä silmällä!