Iisalmen kaupungilla on käytössä prosenttiperiaate kaupunginvaltuuston päätöksellä 15.12.1980. Päätöksen mukaan Iisalmessa valmistuviin julkisiin uudisrakennuksiin varataan budjettiin 1 % taiteelle. Prosenttitaideteoksiin voi tutustua vasemman reunan alavalikon kautta.

Vaikka taidehankinta on vain pieni osa rakennushankkeiden kustannuksia, onnistunut taideteos voi olla merkitykseltään ja symboliarvoltaan rakennuksen kustannuksia suurempi

Pitkän tauon jälkeen ensimmäinen prosenttitaidehankinta tehtiin päiväkoti Simpukkaan 2015. Teos hankittiin kuvataiteilija, taiteilijaprofessori Kaarina Kaikkoselta.

Kangaslammin ja Kauppis-Heikin kouluille prosenttitaidetta hankittiin kilpailun kautta. Prosenttitaidekilpailun luonnosvaiheeseen valittiin helmikuussa 2017 neljä taiteilijaa/työparia: Antti Immonen, Kirsi Kaulanen, Tuula Lehtinen ja Partanen & Lamusuo Oy. Taiteilijoiden jättämistä luonnoksista valittiin toteutukseen Antti Immosen "Käynti kiertokulun kautta" ja "Geopardi ja Platon" sekä Kirsi Kaulasen "Taika-aika". Teokset valmistuivat marraskuussa 2017.

Käynnissä olevia prosenttitaideprojekteja Iisalmessa ovat Runnin koulu, Kilpijärven koulu, Mansikkaniemen koulu ja uimahalli.

Yhteystiedot
kirjasto- ja kulttuuripalvelupäällikkö
Sanna Marin
p. 040 588 9074
sanna.marin(a)Iisalmi.fi
Lisätietoa prosenttitaiteesta