Käytävä.jpg

Oppilaille syksy ja koulun alkaminen ovat aina jännittävää aikaa, mutta tänä vuonna se on ollut sitä Iisalmessa myös opettajille – ainakin Kangaslammilla ja Peltosalmella. Koulurakennukset hohtavat nyt uututtaan ja jopa tuoksuvat uudelle. 

Kangaslammilla päättyi evakkoaika, jolloin koulua käytiin osin Savonian tiloissa Kivirannalla. Rehtori Kaisa Kiiskinen sanoo, että oppilaat, henkilökunta ja myös tilojen iltakäyttäjät ovat olleet uudistuksesta mielissään.

- Voi hyvällä omallatunnolla sanoa, että nyt olemme nykyaikaisessa koulussa, hän iloitsee.

Henkilökunta ja oppilaat pääsivät jo suunnitteluvaiheessa vaikuttamaan tulevan koulun ratkaisuihin.

- Tilojen suunnittelussa on otettu huomioon uusiutunut opetussuunnitelma. Siinä painotetaan yhteistyötä, ja näissä tiloissa opetussuunnitelman toteuttaminen onnistuu erinomaisesti.

Uudessa koulurakennuksessa on useita ryhmätyötiloja, joissa oppilaat pääsevät yhdessä työskentelemään. Kuutosluokkalaisen Adele Paldaniuksen lempipaikka on kakkoskerroksen aulassa sijaitsevalla ”torilla”.

- Se on tällainen sohva. Näillä tykkäämme istuskella ja tehdä tehtäviä. Usein kysymme opettajalta, saammeko mennä tekemään tehtäviä käytävälle, hän kertoo.

Toriksi nimetty alue on aulatila, josta mennään sisälle luokkahuoneisiin. Torilla on sohvaryhmiä, joissa oppilaat voivat tehdä ryhmätöitä sen sijaan, että he istuisivat luokassa.

Samanlaisia sohvaryhmiä on myös käytävillä. Kaisa Kiiskinen sanoo, että koulun käytävä ei enää nykyisin ole koulun käytävä.

- Käytävä on nykyisin yksi opetustila siinä missä luokkakin. Olemme sukkakoulu, joten käytävät ovat siistit, koska ulkokengät jätetään aina eteiseen ja käytävillä liikutaan sukkasillaan.

Uutta luokkatiloissa ovat myös seinät. Niitä voi tarpeen mukaan avata.

- Pystymme yhdistämään kaksi luokkatilaa yhdeksi. Näin opettajatkin voivat tehdä yhteistyötä aiempaa paremmin, Kiiskinen sanoo.

 

 

Syksyllä koulunkäynti alkoi iloisissa merkeissä myös Peltosalmella, kun Kauppis-Heikin uusi koulu otettiin käyttöön. Hirsirakenteinen koulu on kaikkien mieleen.

- Tämä on niin kotoisa. Kun käytävää pitkin kävelee, tuntuu kuin mökille menisi, opettajat ihastelevat.

Koulun vararehtori Heini Kettunen kertoo, että hirsiseinät ovat tuoneet rakennukseen aivan omanlaisen tunnelman.

- Koulu ei ole laitosmainen tai kolkko. Eskarit sekä 1- ja 2-luokkalaiset ovat omassa siivessä ja luokat 3-6 omassaan. Koko ympäristö on hyvin kyläkoulumainen, hän sanoo.

Peltosalmen koulu sijaitsee luonnonkauniilla alueella Peltosalmella. Lähiliikunta-alue, seikkailumetsä, urheilukenttä ja latureitit sijaitsevat aivan koulun välittömässä läheisyydessä.

- Tämä on unelmapaikka alakoululle. Ympäristö on todella rauhallinen ja turvallinen. Hirsirakennus sopii tähän maisemaan hyvin, Kettunen kertoo.

Edellisessä, 1960-luvulla rakennetussa koulussa oli sekä ala- että yläluokat. Uudessa koulussa on vain alakoulu, sillä yläkoululaiset käyvät koulua kaupungin keskustassa.

- Uudet luokkatilat ovat erittäin toimivat. Pystymme yhdistelemään luokkahuoneita avaamalla väliseiniä, jolloin opetustila on monimuotoisempi. Myös luokan ja käytävän välinen seinä on avattavissa yhtenäiseksi tilaksi.

Oppilailla ei ole omia pulpetteja, vaan henkilökohtaiset tavarat säilytetään laatikostoissa, jotka toimivat myös tilanjakajina luokkahuoneissa.

- Luokissa on huomattu, että oppilaat keskittyvät oman ryhmänsä työskentelyyn, kun tilanjakaja on välissä, Kettunen kertoo.

Myös Kauppis-Heikin koulu on sukkakoulu. Kengät jätetään aina eteiseen. Se lisää sisätilojen viihtyisyyttä ja rauhallisuutta.

- Hirsiseinät tuovat oman tunnelman. Ne vaimentavat ääniä ja ovat akustisesti hyvä ratkaisu. Tällä on hyvin lämmin ja kodikas tunnelma, Kettunen iloitsee.  

 

Iisalmen kaupungin suunnitteluarkkitehti Katja Lintunen sanoo, että syksyllä käyttöön otetut koulut mahdollistavat erinomaisesti uuden opetussuunnitelmat toteuttamisen, vaikka tyyliltään koulut hieman eroavat toisistaan.

 -Kangaslammilla on käytävä, jonka varrella luokkahuoneet ovat. Kauppis-Heikin koululla luokkatiloja voidaan avata käytäväalueeseen, jolloin käytävä voi sulautua osaksi opetustiloja.

Koulut edustavat nykyaikaista oppimisympäristöä, jolta edellytetään monipuolisuutta ja muunneltavuutta. Esimerkiksi Kauppis-Heikin koulun näyttämö toimii myös opetustilana ja iltapäiväkerhon tilana tai se voidaan avata osaksi ruokasalia. Liikuntatiloja hyödynnetään yhä enemmän myös muuhun opetukseen kuin liikuntaan. Pallopelit voivat olla osa matematiikan opetusta.  

- Suunnittelun lähtökohtana oli löytää monikäyttöisiä ja toimivia tilaratkaisuja, ei pelkästään koululuokkia. Myös kalustuksessa haettiin monipuolisuutta, jotta jokaiselle löytyy sopivat tuolit, penkit, sohvat tai säädettävät pöydät, Lintunen jatkaa.

Nykyaikaisessa koulussa tilaa halutaan yhä enemmän muokata helposti siirrettävillä kalusteilla ja luoda erilaisia oppimissaarekkeita eri tarkoituksiin ja eri kokoisille ryhmille.

Tulevissa kohteissaan kaupunki haluaa hyödyntää Kangaslammin ja Kauppis-Heikin parhaat kokemukset.

- Runnin kouluhankkeessa ja muissakin tulevissa ratkaisuissa halutaan hyödyntää monia niitä asioita, joita nyt on havaittu hyviksi. Opetus muuttuu. Haluamme, että tilat pystyvät vastaamaan yhä paremmin muutoksiin. Muuntojoustavuus on keskeistä, Lintunen sanoo.