
Iisalmen Pohjoiskylät ry:n ja Ryhälänmäen maa- ja kotitalousseura ry:n harrastus- ja kansalaisopiston alainen toiminta jatkuu. Katso kylätiedote ja kylillä tapahtuu sivu. Niistä löytyy tarkempaa tietoa tapahtumista ja harrastustoiminnasta.
Lapinniemi-Soinlahti-Ryhälänmäki kylät sijaitsevat Iisalmen kaupungin pohjoispuolella. Kyliemme halki kulkee rautatie sekä valtatie 5.
Noin viisi kilometriä kaupungista tultuasi saavut ensimmäisenä Lapinniemeen. Pian sen jälkeen saavutkin jo Soinlahteen. Pohjoisimpana kylistä sijaitsee Ryhälänmäki. Lapinniemeen ja Soinlahteen pääset myös vesiteitse. Yhdessä nämä kolme kylää muodostavat Iisalmen Pohjoiskylät.
Iisalmen Pohjoiskylien alueella asuu noin 800 ihmistä. Alueen väestö on varsin nuorta, onhan peräti 24 % lapsia ja koululaisia. Eläkeläisiä puolestaan alueen asukkaista on 17,2 %. Kylien alueella on yli 100 loma-asuntoa, joissa asutaan osan aikaa vuodesta. Loma-asukkaat tuovatkin oman tervetulleen leimansa kyläyhteisöön.
Alueella toimii puun jatkojalostustehdas, pelto-, karja-, hevostiloja sekä pieniä palveluyrityksiä.
Soinlahden koulu tarjoaa hyvät oppimis-, liikunta- ja vapaa-ajan palvelut kyläläisille.
Myös Honkamäen seurantalo tarjoaa puitteet yhdistys- ja seuratoiminnalle, joka kylillämme onkin vireää.
Kyläyhdistyksen kota Holopankalliolla tarjoaa kyläläisille paikan rentoutumiseen luonnon keskellä. Kodalla voi mm. paistaa nuotiolla makkaraa, kiertää alueen luontopolkua ja kuntoilla kuntolaitteilla. Katso lisätietoa sivulta Kota.

