Koljonvirran historialliset henkilöt

Ensimmäinen suomalainen ammattikirjailija

Juhani Aho (1861-1921), oikealta nimeltään Johannes Brofeldt, syntyi Lapinlahdella Väärnin pappilassa. Ahon isä Theodor Brofeldt isännöi Iisalmen kappalaisena Mansikkaniemen pikkupappilaa Koljonvirralla, jossa Aho vietti varhaisvuotensa. Yksinkertaisesta uskonnollisesta kodista Juhani Aho lähti opiskelemaan Kuopioon ja myöhemmin Helsinkiin. Perhesiteet ja maalaispitäjän ilmapiiri saivat hänet silti palaamaan mielellään lapsuuden maisemiin ja tunnelmiin. Rovastinpappilan iloinen seuraelämä ja herännäisseurat päätyivät sittemmin myös kirjallisiksi aiheiksi Ahon teoksiin.

Juhani Aho oli ensimmäisiä suomalaisia ammattikirjailijoita. Rautatie (1884), Yksin (1890), Papin rouva (1893) ja Juha (1911) ovat suomenkielisen kirjallisuuden klassikoita. Realistina ja luonnonlyyrikkona aloittanut Aho tunnetaan lämpimistä tunnelmallisista kansankuvauksistaan ja osuvista luonnetulkinnoistaan. Nuori Aho sai uransa alkuvaiheessa toimittajana ja aloittelevana kirjailijana aikaan myrskyistä keskustelua ajankohtaisista aiheista. Kielitaistelussa jyrkästi suomenmielinen kynäilijä otti kirjoituksissaan kantaa myös muihin yhteiskunnallisiin kysymyksiin.

Järnefeltien, Minna Canthin ja muun yhteiskunnallisen älymystön piirissä käydyt keskustelut antoivat suuntaa myös kirjailija Ahon ajatuksille ja työlle. Useat teokset saivatkin muotonsa vuorovaikutuksessa läheisten kanssa. Kirjailijan henkilökohtaiset rakkaus- ja ystävyyssuhteet sekä kirpeät välirikot limittyvät aatteellisten ja kirjallisten vaikutteiden kanssa. Juhani Aho avioitui taidemaalari Venny Soldan-Brofeldtin kanssa vuonna 1891. Boheemin pariskunnan epäsovinnainen elämä sopi taiteellisen työn luonteeseen. Yhteiskunnalliset luottamustoimet vetivät Ahoa Helsinkiin ja sinne perhe muutti myös poikien koulun tähden.

Juhani Aho sai kunniatohtorin arvon vuonna 1907. Myöhemmin tarjottua professorin arvonimeä hän ei ottanut vastaan. Juhani Ahon hautajaiset 12.8.1921 olivat kansallinen surujuhla. Aho oli aikansa johtava kirjailija ja ensimmäinen suomalainen ammattikirjailija, joka eli kirjallisella työllään. Hänen kirjallinen toimintansa kesti 1880-luvun alusta 1920-luvun alkuun. Viimeisinä vuosina Ahoa viehätti kalastus ja varsinkin perhokalastus Huopanankoskella. Hänen kerrotaan sanoneen, että viehätys oli niin voimakasta, että hän tunsi olevansa parempi kalamies kuin kynämies. Juhani Aho on haudattu Iisalmeen Kustaa Aadolfin kirkon hautausmaalle.

Marttaliiton perustaja, kirjailija, runoilija ja aikansa radikaali feministi

Aliina Augusta Nissinen tunnetaan paremmin nimellä Alli Nissinen. Hän syntyi 26.12.1866 Iisalmen Ulpasmäellä vauraaseen Paavo Nissisen maanviljelijäperheeseen yhdeksän lapsisen perheen kuopuksena. Allin ollessa kaksivuotias Nissisen perhe muutti Virran taloon Koljonvirralle, jonka paikalla nykypäivänä toimii Koljonvirran leirintäalue. Kouluun Alli lähti isältään salaa 13-vuotiaana Kuopioon, mutta äitinsä ja sisarustensa kannustamana. Alli kirjautui ensimmäisenä iisalmelaisena tyttönä Kuopiossa avattuun tyttökouluun. Luokkatoverina Allilla oli Minna Canthin tytär Anni. Nuoret koulutytöt järjestivät muun muassa teatteriesityksiä, joista saaduilla lipputuloilla avustivat kolmea pientä orpolasta. Allin äitin kuollessa vuonna 1885 isä toivoi, että Alli palaisi kotitilalleen emännöimään. Kuusitoistavuotias Alli palasikin ja otti Virran talon tehtävät hoitoonsa.

Samaan aikaan Alli jatkoi opiskeluaan Helsingin Suomalaisessa Jatko-opistossa. Koulusta valmistuttuaan hän aloitti opettajan työt Helsingin Suomalaisesssa Yhteiskoulussa. Opettajana Alli edusti koulumaailman uusia aatteita, joihin hän perehtyi monilla ympäri Eurooppaa tekemillään opintomatkoillaan. Erityisesti häntä kiinnosti työkouluajatus. Alli Nissisen kirjallinen ura alkoi 1880-luvulla. Hän kirjoitti lastenkertomuksia sekä oppikirjoja, käänsi kirjoja sekä nuorille että aikuisille, kirjoitti aikakauslehtiin ja kalentereihin. Aluksi Aliina Nissinen käytti nimimerkkeinään mm. Alli N ja Savonniemen Kaisu. Alli Nissinen kirjoitti myös paljon runoja. ”Kaks` on kaunehinta elämässä” Alli omisti äidilleen. ”Heipparalla, männyn alla”, ”Ol kerran metsässä mökki” ja ”Jänis istu maassa, torkkuen” ovat lauluinakin tuttuja.

Alli Nissinen aloitti yhteiskunnallisen vaikuttamisen jo koulutyttönä hänen kiertäessään pitämässä raittiuspuheita kotipitäjässä sekä naapuripitäjissäkin. Yhdistystoimintansa hän aloitti liittymällä Helsingissä Suomen Naisyhdistykseen, maamme ensimmäiseen naisasiayhdistykseen. Vuodesta 1892 alkaen hän toimi Naisasialiitossa. Alli Nissinen oli myös ensimmäisiä naiskansanedustajia. Alli oli myös aktiivisena Marttajärjestössä, joka perustamisensa jälkeen levisi nopeasti koko maahan. Eduskuntatyönsä ohella Alli toi asioita julki myös juhlapuhujana. Alli Nissinen välitti niitä vaikutteita, joita hän oli saanut lapsuudessaan mm. Juhani Aholta, joiden kotipappila sijaitsi Virran talon naapurina. Allin kerrotaan aina korostaneen rehellisyyttä ja uskoa Jumalaan. Hänen harrastuksiinsa kuului myös taiteen kerääminen. Hänen kotinsa seinien kerrotaankin olleen täynnä tauluja. Alli Nissinen kuoli huhtikuussa 1926.

Rengistä kirjailijaksi ja opettajaksi

Vuonna 1877 otti pappi Theodor Brofeldt rengikseen nuoren 15-vuotiaan Heikki Kauppisen Vieremän pappilaan Heikin äidin kuoltua. Heikki oli leskirouvan avioton lapsi ja oli elänyt lapsuutensa kodittomana ja köyhän äitinsä taloudellisena tukena. Rippikoulun käynyt Heikki oli lukenut lähinnä raamattua ja vasta opetteli kirjoittamista. Brofeldtien perheen lapset kuitenkin kannustivat tätä lukemaan ja antoivat hänelle luettavaksi runoja ja klassista kirjallisuutta. Kuopiossa lyseotaan tuolloin käynyt Juhani Aho ystävystyi vuotta nuoremman Heikin kanssa kotivisiiteillään. Aho huomasi Heikin kirjalliset taidot ja kannusti tätä kirjoittamaan.

Vuonna 1884 Juhani Ahon julkaistua tarinansa ’Siihen aikaan kun isä lampun osti’ innostui myös Heikki kirjoittamaan julkisesti. Heikin esikoisnovelli ’Äidin kuoltua’ julkaistiin samana vuonna. Näistä kirjailijanaluista kiinnostui myös Minna Canth, joka tarjosi Heikille töitä kauppa-apulaisena. Nuori ajattelija ei kuitenkaan työssään viihtynyt ja kulki kohti kirjailijanuraansa. Kauppis-Heikkinä tunnettu kirjailija loihti kiertokoulunopettajan työnsä ohella lukuisia teoksia, jotka käsittelivät ihmisluonnetta, naiskuvia ja ihmiskohtaloita. Heikki sai valtion kirjailijaneläkkeen vuodesta 1918 alkaen.

Taitava sotapäällikkö, Ruotsin viimeinen sotamarsalkka Sandels

"Sandels hän Partalass' istuvi vaan, suurustaan huoleti syö. Nyt käydään Virralla taistelemaan, heti kello kun yksi lyö. - Olen tänne teitä ma käskettänyt. Hyvä pastori lohtapa nyt!"

Johan August Sandels syntyi 1764 Tukholmassa pappissukuun. Sukutaustastaan huolimatta nuori Sandels päätti lähteä sotilasuralle. Sandels oli taitava ja rohkea sotapäällikkö. Koljonvirran taistelua pidetäänkin yhtenä parhaiten johdettuna Suomen sodan taisteluna. Sotamiestensä silmissä Sandels oli etäinen ruotsalaisaatelinen, mutta kuitenkin kunnioitettu päällikkö. Luonteeltaan hän saattoi olla kiivas ja itserakaskin, ulkomuodoltaan Sandels kuvataan komeaksi. Vänrikki Stoolin tarinoissa Sandelsista maalaillaan kuvaaa itsekkäänä herkkusuuna. Runo Sandelsista alkaakin laajalla kuvailulla ruokailusta Iisalmen Partalassa.

Sandelsiin ja Koljonvirran taisteluun liittyy mielenkiintoisia yksityiskohtia aikalaiskuvausten mukaan. Yksi Sandelsin lausahdus on jäänyt elämään kauan taistelujen jälkeenkin. Kun Koljonvirran ensimmäinen taistelu oli päättynyt, kerrotaaan Sandelsin olleen upseereineen taistelukentällä sillan luona, ja nähdessään sadat ruumiit lausuneen: "Hyvät herrat, tämä on pieni Austerlitz!". Kolmen keisarin taistelu eli Austerlitzin taistelu, jossa ranskalaiset Napoleonin johdolla voittivat venäläisten ja itävaltalaisten yhdistetyn armeijan, käytiin vuonna 1805. Taistelussa kaatui yhteensä 36 000 sotilasta, 25 000 venäläistä ja itävaltalaista ja 9 000 ranskalaista.

Suomen sodan jälkeen Sandels nimitettiin useisiin korkeisiin virkoihin, ja vuonna 1824 hänet ylennettiin sotamarsalkaksi. Sandels kuoli vuonna 1831 Tukholmassa.

Ruhtinas taistelukentällä ja Keisarin uskottu

Mihail Dolgoruki syntyi Pietarissa vuonna 1780. Hän kuului Moskovan perustajasukuun ja keisarin läheisiin ystäviin. Dolgoruki oli sotinut useilla Euroopan sotarintamilla ennen Suomen sotaa. Hän oli mukana myös Aleksanteri I ja Napoleonin kohtaamisessa Tilsitissä 1807. Napoleonia vihaava Dolgoruki joutui väistymään keisarin viereltä, ja vuonna 1808 hänet lähetettiin "periferiaan" Karjalan eli Sortavalan osaston päälliköksi.

Dolgorukia pidettiin taitavana ja rohkeana sotilaana. Muutoin hänet on kuvattu itsevarmaksi ja komeaksi herrasmieheksi, joka sodankin keskellä piti kiinni sivistyneistä tavoista. Toisin väittää kuitenkin tarina, jota on kerrottu Iisalmen seudulla: "Tietäjänainen ennusti ruhtinas Dolgorukille kädestä, ja kertoi, että ruhtinas kaatuu seuraavassa taistelussa. Tuolloin ruhtinas käski naista ennustamaan, millainen varsa eräälle ruhtinaan tammoista tulisi. Nainen vastasi: valkoinen. Dolgoruki käski teurastaa hevosen, ja löysi valkoisen varsan. Tästä vimmastuneena ruhtinas käski puhkaista tietäjänaisen silmät." Kansantarinat ovat usein liioiteltuja, eikä niitä voida pitää ehdottoman totuudenmukaisina, mutta jotakin ne kertovat omasta ajastaan.

Ruhtinas Dolgoruki sai surmansa Koljonvirralla 27.10.1808 ratsastaessaan keskellä taistelua. Hänen ruumiinsa palsamoitiin Iisalmessa, minkä jälkeen hänet kuljetettiin Pietariin ja haudattiin Nevskin luostariin. Dolgorukin kuolemaan liittyy erilaisia uskomuksia. Kansantarinan mukaan Dolgoruki kääntyi taistelussa ratkaisevalla hetkellä kohti tieltä lähestyvää sotakuriiria, toivoen kuriirilla olevan vastaus kosintakirjeeseen mukanaan, ja tuolloin vinhasti pyörivä vitjakuula surmasi ruhtinaan. Dolgorukin valkoinen ratsu laukkasi satula tyhjänä vieden suruviestiä pappilaan. Toisen tarinan mukaan vitjakuula olisi katkaissut Dolgorukin kahtia, ja valkoinen hevonen olisi vauhkoontuneena paennut toinen puolikas ruhtinasta mukanaan.

Runebergin myyttinen taistelija Sven Tuuva - Esikuvana sotamies vai renki?

Runebergin runossa maalataan kuva tyhmästä ja köyhästä pojasta, jota kaikki pilkkaavat pojan halutessa sotaväkeen. Dufva pääsee kuitenkin sotimaan ja osoittautuu hurjaksi taistelijaksi.

"...Nyt Sandels saapuu, huomaapi, kun Dufva ottelee. Hyv' on, hän huutaa, niin, kas niin, sa poika urhoinen, äl yli päästä perhanaa, niin vielä hetkinen! Noin suomalainen taistelee, se vasta soturi. Avuksi pojat rientäkää, tuo meidät pelasti."

"...kaikki myönsi Sandelsin totuuden lausuneen: Älyä kyll' ei Dufvalla lie liiaks ollutkaan, pää huono oli, arveltiin, mut sydän paikallaan."

Kuka oli tämän yksinkertaisen mutta urhean sotilaan esikuva? Yleisesti todennäköisempänä vaihtoehtona pidetään sotamies Johan Zacharias Bångia. Sotamies Bång (1782-1845) kuului Vaasan rykmentin Mustasaaren komppaniaan, joka taisteli Koljonvirralla 27.10.1808. Hänet on kuvattu huimapäiseksi ja hurjaksi, mutta urhoolliseksi. Koljonvirran taistelussa Bång pidätteli sillalla venäläisiä sotilaita huitoen rajusti kiväärinperällään. Hän haavoittui vakavasti, mutta onnistui raahautumaan omiensa luokse ja pääsemään kenttäsairaalaan. Bång sopii Runebergin kuvaan urhoollisena sotilaana, mutta yksinkertaiseksi häntä ei yleensä kuvata.

On myös pidetty mahdollisena, että Tuuvan esikuvana olisi ollut J. Z. Dunckerin yksinkertainen renkipoika, joka olisi seurannut isäntäänsä taisteluun. Tätä vaihtoehtoa ei useinkaan mainita. Lienee mahdollista kuitenkin, että Runebergin Dufva olisikin sekoitus useampaa henkilöä: urhea sotilas kuten Bång, mutta yksinkertainen ja uskollinen kuin renkipoika.