Ajankohtaiset uutiset

Tule poimimaan kukkia kaupungin istutuksista Kukkapäivänä 29.9.2023

kukkatorni.jpg
27.9.2023 10.00

Kaupunkilaisille avautuu tilaisuus käydä keräämässä kaikkia iisalmelaisia ilahduttaneita kesäkukkia useista kukkaistutuksista eri puolilla kaupunkia. Kukkapäivä järjestetään perjantaina 29.9.2023. Tuona päivänä ja siitä eteenpäin, niin kauan kuin tavaraa riittää, kaupungin omista istutuksista saa leikata kukkia maljakkoon ja kerätä niiden siemeniä.

HUOM! Kukkastartissa poimittavat kukat koskevat ainoastaan kesäkukkaryhmiä – ei monivuotisia kasveja!

Lapiot on suotava jättää kotiin, sillä kaivaminen ei ole sallittua. Kerääminen tulee tehdä ainoastaan leikkaamalla.

Kasvien juurakoita tai kannan mukuloita ei saa kerätä, vaan ne kaupunki hyödyntää ensi kesän kukkaloistoa varten. Kaupunki ottaa talteen talven ajaksi myös verililjapuut, tuijat ja katajat, ja hyödyntää niitä ensi kesän istutuksissa, joten niitä ei saa kerätä.

Kukkapäivän idea ja toive kukkaistutuksien jatkoluovutuksesta kuntalaisille on tullut aloitteen kautta. Ajatus siitä, että kesän kaupunkikuvaa piristäneitä istutuksia voidaan vielä kierrättää ja sitä kautta tuottaa iloa kuntalaisille, innosti järjestämään tapahtuman nyt, kun kesäkukat ovat vielä näyttäviä. Syksyn sään ollessa oikukas, pakkasyöt saattavat viedä kukkaloiston nopeastikin huonoon kuntoon.

 

Kesäkukkia ja niiden siemeniä saa poimia perjantaina 29.9. ja siitä eteenpäin seuraavista istutuksista:

  • Raatihuoneen puisto

  • Liikennepuisto

  • Olvimonumentti

  • Simonniemen puisto

  • Ortodoksisen kirkon ympäristössä yksi penkki, lipputankojen läheisyydessä. (Lähinnä kirkkoa olevat kaksi penkkiä eivät kuulu kaupungille, eikä niistä saa kerätä kukkia)

  • kaupungin istuttamista kukkaruukuista eri puolilla kaupunkia. Liikennealueilla kerättäessä on noudatettava erityistä varovaisuutta!

HUOM! Kukkia ei saa kerätä Maistraatinpuistosta eikä Kirkkopuistosta.