Tiedotteet

Taatontien vesihuoltotyö 1.10.2019 - 31.12.2019

1.10.2019 14:43

Taatontien alueella aloitetaan vesijohtoverkoston saneeraustyö 1.10.2019. Saneeraustyön arvioidaan kestävän joulukuun loppuun.

Työalueen läheisyydessä sijaitsevien kiinteistöjen ajoneuvoliikenne hoidetaan tarvittaessa poikkeusjärjestelyin. Poikkeuksellisista liikennejärjestelyistä tiedotetaan opastein.

 

Vedenjakelu toimii työn ajan normaalisti.  Mahdollisista lyhytaikaisista jakelukatkoksista tiedotetaan katkoksen piiriin jääville kiinteistöille kohdennetusti. Työt pyritään tekemään niin, että vedenlaatuhäiriöt jäävät mahdollisimman vähäisiksi. Mikäli veden laadussa havaitaan poikkeamaa, esimerkiksi sameutta tai väriä, vettä tulee juoksuttaa, kunnes vesi kirkastuu. Sameaa vettä ei tule käyttää ruokavetenä eikä pyykinpesussa.

 

Työalueen läheisyydessä liikuttaessa tulee vaaratilanteiden välttämiseksi noudattaa varovaisuutta. Työkoneet, muu työmaaliikenne sekä putkikaivannot tulee huomioida. Erityisesti lapsille on tarpeen korostaa varovaisuuden tärkeyttä liikuttaessa työalueen läheisyydessä.  Työalue on eristetty aidalla ja sen sisäpuolella oleskelu on ehdottomasti kielletty.

 

Iisalmen Vesi pahoittelee mahdollisesti aiheutuvia häiriöitä ja toivoo kuluttajien suhtautuvan ymmärtäväisesti työstä mahdollisesti aiheutuviin häiriöihin. Saneerauksen tarkoituksena on veden korkean laadun turvaaminen.

 

 

Lisätietoja:

 

Vesijohtotyö

 

Verkostomestari

 

Seppo Keskinen

 

040 588 9039

 

 

Verkostoasentaja

 

Santtu Hiltunen

 

040 663 3883

 

 

Kaivutyö

 

Rakennusmestari

 

Hans Korolainen

040 658 6601