Matkailun ajankohtaiset

Sonkajärven Eukonkannon MM –kisa perutaan tältä kesältä

762  Eukonkanto Margo ja Julia 350 x 200.jpg
19.3.2020 11:00

Tiedote 19.3.2020 Sonkajärven Eukonkannon MM – kisaa ei pidetä. Sonkajärvi valmistautuu jo 2021 tapahtumaan

Sonkajärven Eukonkannon MM-kisat ovat saaneet suurta huomiota viime kuukausien aikana maailmalla. Tapahtuma on saanut kiitosta erikoisudellaan ja ideallaan. Tapahtumien ylle niin Suomessa kuin maailmalla on langennut koronaviruksen tuomana epätietoisuus tapahtumien järjestelyistä.
 
Sonkajärven Eukonkanto Oy on päättänyt perua tämän vuoden 25. Eukonkannon MM-kisat ja siihen liittyvät oheistapahtumat vuodelta 2020. Syynä perumiseen on koronaviruksen tuoma epävarmuus tulevalle kesälle. Työt tapahtuman järjestämiseksi vuonna 2021 on jo aloitettu. 
 
Sonkajärven Yrittäjien puheenjohtaja Henri Jauhiainen kertoo katseen suunnatun jo vuoteen 2021.
 – Seuraavat Eukonkannon MM-Kisat järjestetään 2-3.7.2021.Halusimme tällä päätöksellä varmistaa Eukonkanto -tapahtuman järjestämisen myös tulevina vuosina. Yhtiön taloudellinen tilanne ei olisi kestänyt, jos järjestelyjä oltaisiin jatkettu ja yhteistyökumppaneita ei olisi saatu tarpeeksi tai kisat oltaisiin jouduttu perumaan myöhemmin, Jauhiainen kertoo.
 
Tapahtuman sopimukset ja järjestelyt olisi oltava varmalla pohjalla aikaisessa vaiheessa. Tilanne maailmalla on epävakaa ja tapahtuman järjestely vaatii aikaisessa vaiheessa jo taloudellisesti mittavia panostuksia.
 – Tällä päätöksellä halutaan myös antaa työrauha tapahtuman järjestämiseen aktiivisesti osallistuneille tahoille, keskittyä nyt omiin tärkeisiin asioihin. Tapahtuma on ollut yrittäjien, urheiluseurojen, Sonkajärven kunnan ja muiden talkoolaisten yhteinen ponnistus ja tulee olemaan sitä myös tulevaisuudessa. Ensin meidän vaan pitää päihittää yhdessä tämä poikkeuksellinen tilanne, toteaa Henri Jauhiainen.
 
Eukonkannon MM -kisa on monena vuonna ollut yksi eniten uutisoiduista tapahtumista Suomessa. Kisa on saanut kiinnostusta aikaan myös TV -kanavilla. Muun muassa Talkshow – isäntä amerikkalainen Conan O`Brienin kiinnostui lajista Suomen vierailullaan.  Lisäksi vuonna 2005 Miss Suomen Hanna Ek ja NBA:n legenda Dennis Rodman vetivät paikan päälle yli 80 toimittajaa.
 
Itse Eukonkannon kilpailu pohjautuu paikalliseen historiaan 1800-luvulta. Alueella vaikutti tuolloin rosvopäällikkö Ronkainen. Hän hyväksyi joukkoonsa ainoastaan ne miehet, jotka todistivat mieskuntoisuutensa kantamalla selässään juosten ruissäkkiä vaativalla radalla yli kivien kantojen pisteaitojen ja purojen.
 
YHTEYDET:
Henri Jauhiainen, Sonkajärven Yrittäjät
+358 50 3531897
 
Eukonkantosivut:
email: info@eukonkanto   Verkkosivu: www.eukonkanto.fi