Ajankohtaista

Runnin koulun prosenttitaidehanke toi Runnin koululle ja Luma-keskukselle taidetta, jonka inspiraation lähde löytyy Runnin neulatammelta

Taideteos
7.3.2022 17.00

Runnin koulun prosenttitaidehanke oli monivaiheinen ja pitkä johtuen koulurakentamisen suunnitelmien muutoksista. Hankkeeseen valittu taiteilija Timo Tolonen teki lopulta neljä suurikokoista vesiaiheista maalausta.

Maalauksista kolme tuotiin uuden vuokrakoulun liikuntasaliin sinne sopivassa muodossa, korkealaatuisena valokuvatapettina, jota ei pallopelien osumatkaan haittaa. Yksi maalaus on sijoitettu koulun ruokailutilaan. Alkuperäiset kolme maalausta löysivät uuden paikan Iisalmesta Luma-keskukselta, jossa avaraa ja korkeaa tilaa riittää. Näin myös lyseolaiset ja yläkoululaiset pääsevät nauttimaan Tolosen maalauksista

Tolonen kertoo idean maalausten vesiaiheeseen syntyneen Runnin ympäristöstä ja sen erityispiirteistä. Runni on rakentunut lähteen ympärille ja siten teosten vesiteema on luonnollinen valinta kertomaan paikasta. Tolonen kuvailee teosten suunnitteluprosessin lähteneen liikkeelle ensin vesiaiheesta yleisesti ja lopulta tarkentuen kuvaamaan nimenomaan Runnin Neulatammen vettä, taiteilijan omien sanojen mukaan hyvinkin pieneltä alueelta.

Iisalmen kaupungilla on käytössä prosenttiperiaate, jonka mukaan Iisalmessa valmistuviin julkisiin uudisrakennuksiin varataan budjettiin 1 % taiteelle. Vaikka taidehankinta on vain pieni osa rakennushankkeiden kustannuksia, onnistunut taideteos voi olla merkitykseltään ja symboliarvoltaan rakennuksen kustannuksia suurempi. Käynnissä olevia tai vastavalmistuneita prosenttitaideprojekteja Iisalmessa ovat Runnin koulun lisäksi Kilpijärven koulu, Mansikkaniemen koulu ja uimahalli. Iisalmen kaupungin prosenttitaiteeseen pääset tutustumaan osoitteessa iisalmi.fi/prosenttitaide

Katso taiteilija Timo Tolosen haastattelu ja prosenttitaidehankinnan esittely videolta: https://www.youtube.com/watch?v=QJJDraFrcMg