Ajankohtaista

Maanalaiset öljysäiliöt pohjavesialueilla on poistettava käytöstä 1.1.2021 mennessä

26.6.2020 16.22

Iisalmen kaupungin ympäristönsuojelumääräysten 30.5.2012 (11 § ja 24 §) mukaan mukaan pohjavesialueilla sijaitsevat polttoaineiden ja nestemäisten kemikaalien maanalaiset säiliöt on poistettava käytöstä 1.1.2021 mennessä.

Pohjavesialueilla tarvitaan muita alueita tiukempia kemikaalien varastointia koskevia määräyksiä, jottei kemikaaleja pääse vähäisessäkään määrin pohjavesiin. Kemikaalien varastointi maanalaisissa öljysäili- öissä on kokonaan kielletty, sillä niiden kunnon seuranta on maanpäällisiä säiliöitä hankalampaa.

Maanpäällisissä säiliöissä kemikaaleja voidaan näillä alueilla varastoida, mutta niiden tulee olla kaksi- vaippaisia tai katetussa suoja-altaassa olevia yksivaippaisia säiliöitä. Määrätyt suojaukset sekä mahdolli- suus seurata säiliöiden tiiveyttä pienentää merkittävästi pohjaveden pilaantumisriskiä. Pohjavesialueella sijaitseva tankkaus- ja täyttöpaikka on sijoitettava tiiviille alustalle siten, että polttonesteitä ei vuotojen seurauksena pääse suoraan maaperään. Tiivis alusta voi olla mm. betonia, asfalttia tai suojamuovia.
Farmarisäiliössä tulee olla laponesto ja ylitäytönesto sekä imeytysainetta lähistöllä.

Säiliön maahan jättämiseksi voi hakea maksullista poikkeamista ympäristönsuojelumääräyksistä.

Maanalaisen öljysäiliön poistaminen

Öljy- ja kemikaalisäiliöt on purettava ja poistettava välittömästi sen jälkeen, kun niiden käyttö päättyy. Säiliöt on puhdistettava poistamisen yhteydessä. Puhdistamisen saa suorittaa vain Turvatekniikan kes- kuksen hyväksymä taho. Puhdistusta koskeva todistus on säilytettävä ja pyydettäessä esitettävä kunnan ympäristönsuojeluviranomaiselle. Kiinteiden öljy- ja kemikaalisäiliöiden poistosta on ilmoitettava kunnan ympäristönsuojeluviranomaiselle vähintään viikko ennen säiliön poistamista. Säiliötä ei tarvitse poistaa, mikäli se on ennen ympäristönsuojelumääräysten voimaantuloa asianmukaisesti puhdistettu ja täytetty hiekalla tai muulla hyväksyttävällä aineella. Säiliöiden täyttö- ja ilmaputket on poistettava.

Palauta kyselylomake 31.7.2020 mennessä

Kyselyn tarkoituksena on päivittää ympäristönsuojeluviranomaisen, Pohjois-Savon Pelastuslaitoksen ja rakennusvalvonnan tiedot pohjavesialueilla olevista öljysäiliöistä. Tietoa voidaan hyödyntää myös pohja- vesialueiden suojelusuunnitelmia päivitettäessä. Kysely koskee sekä maan alla että maan päällä si- jaitsevia öljysäiliöitä. Tiedot alueella olevista öljylämmitteisistä rakennuksista olemme saaneet Iisalmen kaupungilta, mutta tieto saattaa olla vanhentunutta esim. lämmitysjärjestelmän muutoksen vuoksi. Myös tieto, ettei säiliöitä kiinteistöllä ole, on tärkeä.

Pyydämme teitä täyttämään liitteenä tulleen lomakkeen ja palauttamaan vastauksenne oheisessa vas- tauskuoressa (postimaksu on maksettu) 31.7.2020 mennessä. Lomakkeen voi myös täyttää sähköisesti ja lähettää osoitteeseen katri.hippi@ylasavonsote.fi. Lomake löytyy Ylä-Savon SOTE kuntayhtymän net- tisivuilta ajankohtaisista asioista (www.ylasavonsote.fi/ajankohtaista).

Jakelu

Tällä kirjeellä pyritään tavoittamaan Iisalmessa luokitelluilla pohjavesialueilla olevat kiinteistöt, joilla on tai on ollut käytössä öljylämmitys, taikka nykyinen lämmitysjärjestelmä ei ole tiedossa sekä kartoittamaan kiinteistöjen mahdolliset farmarisäiliöt.

Rekisteri

Lomakkeeseen täytettyjen tietojen perusteella muodostuu henkilötietolain tarkoittama henkilötietorekis- teri. Rekisteriseloste on nähtävänä Ylä-Savon SOTE kuntayhtymän www-sivuilla ja yksiköissä.

Lisätietoja

Ympäristöalan harjoittelija Katri Hippi puh. 040 723 5894, katri.hippi@ylasavonsote.fi

Tiedostot