Ajankohtaiset tiedotteet

Kaupunkistrategiakyselyn tulokset

DJI_0026-1.jpg
28.6.2021 8.57
1

Tulosten mukaan kokonaisuudessaan kaupunkistrategian toteutumiseen oltiin tyytyväisiä.

Iisalmen kaupunki toteutti toukokuussa 2021 kaupunkistrategiakyselyn, jolla selvitettiin kuntalaisten ja muiden sidosryhmien mielipiteitä liittyen Iisalmen kaupungin kaupunkistrategiaan eli toiminta-ajatukseen, arvoihin ja visioon. Kyselyyn vastanneita oli 200, joista 86 vastasi kyselyyn kuntalaisen roolissa ja 98 vastaajaa kaupungin työntekijänä. Nuorille suunnattuun strategiakyselyyn vastanneita oli 113, joista 107 oli kotoisin Iisalmesta. Iisalmen kaupunki pitää tärkeänä tarjota mahdollisuuden eri sidosryhmille osallistua kaupunkistrategian uudistamiseen uuden valtuustokauden alkaessa. Tuloksia voidaan näin hyödyntää pohja-aineistona kaupunkistrategiaa uudistaessa. Uudistuneeseen strategiaan vastaajat toivoivat enemmän realistista otetta ja konkreettisia esimerkkejä.

Kyselyssä selvitettiin, kuinka nykyinen kaupunkistrategia on eri sidosryhmien näkökulmista onnistunut. Toiminta-ajatus, arvot ja visio olivat vastaajien mielestä onnistuneet asteikolla 1-6, asteikolla 4 eli melko hyvin. Arvoissa esille nousi varsinkin avoimuuden, tasa-arvon ja oikeudenmukaisuuden merkitys. Myös rohkeutta katsoa eteenpäin ja kokeilla uutta painotettiin. Uudessa strategiassa vastaajat toivoivat panostuksia etenkin osaavan työvoiman saatavuuteen, lasten ja nuorten turvalliseen kasvuympäristöön, terveisiin toimitiloihin ja siihen, että päätöksenteossa tavoitellaan Iisalmen yhteistä etua.

Kaupungin vahvuuksiksi nousevat vastaajien mielestä ”Luonto ja ympäristö”, ”Pieni kaupunki”, ”Sijainti”, ”Yritykset, ”Koulutus” sekä ”Liikunta. Lisäksi useat vastaajat mainitsivat Iisalmen vahvuudeksi itse kuntalaiset ja ihanat ihmiset. Myös savolaisuutta pidettiin vahvuutena ja sitä toivottiin korostettavan enemmän.

”Kysely antaa hyvää lisätietoa strategiavalmisteluun, joka käynnistyy varsinaisesti elokuussa uuden valtuustokauden alkaessa. Vastaajat ovat selvästi tunnistaneet tärkeitä tulevaisuuden kehittämiskohteita nostaessaan esille osaavan työvoiman saatavuuden haasteet ja kansainvälistymisen merkityksen tulevaisuudessa”, kommentoi elinkeinojohtaja Terho Savolainen Iisalmen kaupungilta.

Nuorille suunnatussa kyselyssä keskityttiin enemmän tulevaisuuden Iisalmeen nuorten näkökulmasta. Vapaa-ajan tekeminen ja harrastaminen, nuorille suunnatut palvelut, ympäristön siisteys ja viihtyisyys, koulutusmahdollisuuksien lisääminen, nuorten työllistymisen edistäminen sekä ympäristöystävällisyys olivat esiin nousseita teemoja, jotka tekisivät vastaajien mielestä tulevaisuuden Iisalmen.

"Tulevaisuuden Iisalmi olisi ennen kaikkea paikka, jonne aina haluaa palata.”

 

Lisätietoja:

Terho Savolainen

Elinkeinojohtaja

Puh. 040 630 5328

terho.savolainen@iisalmi.fi