Koeasumisen kampanja on etenkin opiskelijoiden keskuudessa todettu ainutlaatuiseksi ja kiinnostavaksi, sillä tarjoaahan täysin ilmainen tai erittäin edullinen kesäasunto hyvän mahdollisuuden kartuttaa kesätyöansioilla säästöjä talvikaudelle asumiskulujen ollessa matalat. Tähän mielipiteeseen yhtyy myös tulevan kesän koeasukas Jaana Kessel:
”Olen tulossa kesäksi 2020 töihin Säästöpankkipalveluihin, Säästöpankki Optian kanssa samaan kiinteistöön keskustassa. Yksi syistä, miksi päätin hakea töitä nimenomaan Iisalmesta, oli mahdollisuus päästä koeasukkaaksi. Halusin ehdottomasti osaksi tätä ainutlaatuista projektia.”
Myös kaupungilla iloitaan kampanjan suosiosta ja toivotetaan uusi koeasukas tervetulleeksi:
”Koeasumisen kampanja sai jälleen loistavan vastaanoton, mistä olemme iloisia! Jaana Kesselin hakemus vakuutti meidät aitoudellaan ja odotamme innolla, millaisia elämyksiä hän Iisalmesta löytää. Säästöpankkipalvelut Oy yhtenä uusien työpaikkojen synnyttäjänä Iisalmessa saa varmasti hänestä oivan vahvistuksen riveihinsä.” toteaa Iisalmen kaupungin elinkeinojohtaja Terho Savolainen.
Kessel on 23-vuotias oikeustieteiden opiskelija Joensuusta. Hän on lähtöisin Pohjois-Pohjanmaalta Kempeleestä, ja näin ollen tulevan kesän sijoittuminen Iisalmeen on erinomainen ajatellen sekä Joensuun että Oulun seudun lähipiirin vierailuja. Tutustumista kaupunkiin on tiedossa myös Kesselillä itsellään, sillä Iisalmi on entuudestaan hänelle tuntematon:
”Iisalmi on minulle entuudestaan täysin tuntematon kaupunki. Olen vain ohikulkumatkalla Oulusta Joensuuhun pysähtynyt Iisalmessa pikaisesti. Muistan vain sen, että vesistöä oli kaikkialla. Odotan innolla, mitä kesä Iisalmessa tuo tullessaan. Muutin aikoinaan Joensuuhunkin 18-vuotiaana suoraan lukiosta valmistuttuani tietämättä kaupungista mitään ja tuntematta sieltä ketään. Nyt voin kuitenkin sanoa, että kyllä kannatti. Muuten olisi jäänyt aika moni kokemus kokematta ja aika moni ystävyyssuhde solmimatta. Nyt vain kohti uusia seikkailuja!”, suunnittelee Jaana Kessel.
Tukikohtana seikkailuille kesä-Iisalmessa tulee toimimaan Petterinkulma Oy:n kaksio Makkaralahden asuinalueella. Parhaillaan asuntoa remontoidaan koeasukkaan mieltymysten mukaisesti. Remontista ja sisustuksesta vastaavat viimevuotiseen tapaan Ylä-Savon ammattiopiston sisustusalan artesaaniopiskelijat Kati Viskari ja Hanna Keskinen opettaja Tiina Huuskosen johdolla.
Remontin etenemistä ja koeasukkaan ennakko-odotuksia voi seurata iisalmi.fi-sivuston blogista sekä @koeiisalmi –Instagramista.
Viime vuonna Ysaon opiskelijat yllättivät silloisen koeasukkaan Emma Heinosen iloisesti, sillä harva kesätöiden perässä muuttava löytää kesäkotinsa parvekkeelta nupulla olevaa kirsikkatomaattiviljelmää ja muita istutuksia. Harva myöskään saa paikalliselta yhteisöltä tervetuliaislahjana konserttilippuja ja kukkasia. Iisalmi yllättää myönteisesti vieraanvaraisuudellaan.
Edullisia kesäkoteja myös muille hakijoille
Petterinkulma Oy tarjoaa muille kampanjaan hakeneille, noin 30:lle Iisalmeen töihin tulossa olevalle edullisen vuokran soluasuntojaan.
”Olemme yhteydessä kaikkiin hakijoihin lähiaikoina ja kerromme, millaisia asuntoja meillä olisi tarjolla. Näin teemme Iisalmeen muuton helpoksi - asuntoa ei tarvitse lähteä kiireellä etsimään, kun katto pään päälle on jo tiedossa. Toki moni voi hakea juuri omien mieltymystensä mukaista vuokrakotia myös yksityisiltä markkinoilta, mutta senkin hän voi tehdä rauhassa, kun huolta täysin asunnotta jäämisestä ei ole. Näin osaltamme edistämme sitä, että nuoret opiskelijat voivat valita Iisalmen seudun yritykset kesätyöpaikakseen.”, kertoo Petterinkulman toimitusjohtaja Mikko Kauppinen.
”Myös me kaupungilta tulemme olemaan yhteydessä kaikkiin koeasumisen kampanjan kautta Iisalmeen muuttaneisiin. Kysymme heiltä viihtymisestä ja tarjoamme myös tervetulotapahtuman, mikäli poikkeusolot alkukesästä normalisoituvat, ja kohtaamiset ovat taas mahdollisia.”, suunnittelee Iisalmen kaupungin markkinointi- ja viestintäsuunnittelija Laura Koski.
Lisätietoja:
Terho Savolainen, Iisalmen kaupungin elinkeinojohtaja, p. 040 630 5328
Mikko Kauppinen, toimitusjohtaja, Petterinkulma Oy, p. 020 743 9125
Tiina Huuskonen, sisustus- ja restaurointialan opettaja, Ylä-Savon ammattiopisto
p. 040 079 3024
Laura Koski, Iisalmen kaupungin markkinointi ja viestintäsuunnittelija, p. 040 632 5868.
Lue lisää blogeista:
Koeasukas Jaana Kesselin esittäytymisblogi:
https://www.iisalmi.fi/blogs/IISALMEN-UUSI-KOEASUKAS-ESITTAYTYY-Halusin-ehdottomasti-osaksi-tata-ainutlaatuista-projektia!/wwazqnzl/4e7f7f20-ae10-44fe-ad04-62513c70f039
Ysaon sisustusalan artesaanien blogi kertoo remontin etenemisestä:
https://www.iisalmi.fi/blogs/KOEASUMINEN-Ysaon-sisustusalan-artesaaniopiskelijat-bloggaavat-koeasunnon-remontoinnista-/1ks3yr3s/2517ee53-73d8-4661-8662-babef5626a3f
Instagram:
https://www.instagram.com/koeiisalmi/
Instagram-tilissä nähdään keväällä kuvia koeasunnon remontin etenemisestä ja sisustuksesta, ja kesällä kanavan ottaa haltuun koeasukas Jaana Kessel kertoen tunnelmistaan ja kokemuksistaan Iisalmessa.

|