Iisalmessa on ymmärretty, että liiallinen kiire ei tee hyvää ihmisille eikä työn laadulle. Turhasta kiireestä on inhimillisen ja taloudellisen menestyksen vuoksi tärkeää pyrkiä eroon. Iisalmella on monia vahvuuksia, joiden avulla kaupungin on mahdollista toimia edelläkävijänä turhan kiireen karkotuksessa ja kiireettömämmän, hyvinvoivan elämäntavan rakentamisessa. Kiireneutraali Iisalmi -kampanjan nimissä onkin toteutettu jo monenlaisia iisalmelaisten työ- ja vapaa-ajan leppoistamiseen innostavia tekoja. Nyt Iisalmi haluaa antaa kaupunkiin muuttaville lahjan, joka auttaa heitä heti uudelle kotipaikkakunnalle muutettuaan tarttumaan leppoisaan ilmapiiriin ja muistamaan palautumisen tärkeyden muuttokiireidenkin keskellä.
Kiire, stressi ja niistä syntyvä pahoinvointi ovat aikamme globaaleja ongelmia. Iisalmessa on kuitenkin ainutlaatuisia vahvuuksia kiireen taltuttamiseen – onhan kaupunki puhtaan, hoitavan luonnon ympäröimä ja lyhyet välimatkat niin töihin kuin harrastuksiinkin tuovat sujuvuutta arkeen.
”Savolaisten sanotaan olevan luonteenlaadultaan leppoisia, sekin on tässä eduksemme. Mutta mikä tekee Iisalmen erityiseksi on se, että meillä voi tehdä kansainvälistä uraa huippuyrityksissä ja elää samaan aikaan keskellä ihmisenmyötäistä, vesistöjen ympäröimää pikkukaupunkimiljöötä. Sanommekin, että täällä voi elää yhtä aikaa maalla ja maailmalla!”, kuvailee Iisalmen kaupungin elinkeinojohtaja Terho Savolainen.
Iisalmessa uskotaan, että tällainen yhdistelmä voi olla kiinnostava etenkin nuorille osaajille, jotka arvostavat työelämän kansainvälisyyttä ja monikulttuurisuutta, mutta myös vapaa-aikaa ja luontoyhteyttä. Kiireneutraali Iisalmi -kampanjassa kaupunki yritys- ja oppilaitoskumppaneineen tekee tekoja, jotka rakentavat sekä työ- että vapaa-ajasta vähemmän kuormittavaa ja kiireettömämpää. Tällainen yhteinen tulevaisuuden tavoite olla maailman ensimmäinen kiireneutraali seutukaupunki voi olla omiaan houkuttelemaan muuttajia, joille Iisalmen seudulla riittää kiinnostavia työpaikkoja – onhan seutu vahvan, kansainvälisen teknologiateollisuuden keskittymä.
”Kiireettömyyslahja muuttajille on oivallutus siihen, että Iisalmessa arkea kannustetaan rakentamaan hyvinvointi edellä. Kaupunki, yritykset ja kolmas sektori voivat tehdä oman osuutensa, mutta jokainen voi myös itse vaikuttaa omilla valinnoillaan siihen, miten arkeen suhtautuu ja miten pyrkii löytämään aikaa palautumiselle. Muuttajan kiireettömyyslahja oikeuttaa muuttajan valitsemaan itselleen sopivan kiireettömyyspalvelun, joka konkreettisesti toimii palautumisena ja kiireettömyyden synnyttäjänä.”, kertoo Iisalmen kaupungin markkinointi- ja viestintäsuunnittelija Laura Koski.
Kiireettömyyslahjoina läsnäolon tunnetta tarjoavia harrastuksia
Kiireettömyyslahjaan on oikeutettu sata ensimmäisenä muutostaan Iisalmelle ilmoittanutta. Muuton tulee olla tapahtunut ajalla 1.3. – 10.12.2023. Muuttajan tulee täyttää iisalmi.fi/kiireettömyyslahja -sivun lomake, jonka kautta Iisalmi saa tiedon uudesta asukkaastaan. Kaupunki postittaa muuttajalahjat joka toinen kuukausi.
Kiireettömyyslahjakupongilla muuttaja voi lunastaa haluamansa kiireettömän hetken paikallisista yrityksistä tai kaupungin palvelupaikoista. Tarjolla on konserttielämyksiä, biljardia pubissa, jääkiekko-ottelu- ja uimahallilippuja sekä kehon hyvinvointia liikuntakeskuksessa. Onpa tarjolla myös ilmaisia halejakin, jos muuttaja lämpöisen halauksen kaipuussa:
"Iisalmelaiset ovat aika välittömiä ja välittäviä. By Iisalmi -lähettiläämme, yrittäjä Arja Wäisänen tarjoaa muuttajalahjakseen biljardipelin valinneille heidän niin halutessaan myös lämpimän halauksen. Arja on ollut jakamassa haleja myös toritapahtumissa, ja kyllä niille on kysyntää ollut!", kertoo Laura Koski.
Muuttajat voivat osallistua myös Kiireneutraali Iisalmi -kampanjan arvontaan, jossa palkintona on Luxus-kiireettömyyspaketti:
”Genelecin kaiuttimet, korillinen Olvin KevytOlo -kivennäisvettä ja Juhani Aho -villasukat ovat täydellinen iisalmelainen rentoutumispaketti! Paitsi huipputuotteet myös ajatus niiden takana: Musiikki, puhtaasta suomalaisesta luonnosta ja osaamisesta syntyvät elintarvikkeet sekä lämpö ja lepo tekevät meille kaikille hyvää!”, muistuttaa Terho Savolainen.
Tavoitteen toteutumista tutkitaan puolivuosittain
Miten Iisalmi sitten mittaa onnistumistaan kiireneutraalimman arjen tavoittelussa? Saadakseen tietoa asukkaidensa ja kaupungissa työskentelevien ja opiskelevien kiireen kokemuksista ja kampanjan tekojen vaikutuksista kaupunki tekee puolivuosittain kiirebarometritutkimuksen. Ensimmäinen kiirekysely tehtiin syksyllä 2022 ja seuraava pulssikysely koittaa nyt maaliskuussa 2023.
Muita Kiireneutraali Iisalmi – tekoja:
- Tositarinoita kiireneutraaliudesta -ystäväkirja kerää tavallisten iisalmelaisten tarinoita hyvinvoivan arjen löytämisestä: www.iisalmi.fi/tositarinoitakiireneutraaliudesta
- Yhdessä iisalmelaisten kanssa koottu Kiireneutraali Iisalmi -soittolista kokoaa leppoisaa tunnelmaa luovaa musiikkia kaikkien saataville: https://open.spotify.com/playlist/0H0fjM5kE4UvlZuCrGOUR3?si=cb19c16e462845c0
- Kiireneutraali Iisalmi -torikyltit ja keväällä asennettavat liikennemerkit oivalluttavat ihmisiä kiireettömyyteen kaupunkiympäristössä
- Iiden ry:n jäsenyrityksille tulossa kiireettömän palvelun kyltit kertomaan Kiireneutraali Iisalmi -palvelulupauksesta: Asiakkaiden yksilölliselle huomioimiselle on aikaa.
- Yritysten ja oppilaitosten työhyvinvointiteot osana kampanjaa, esimerkiksi Genelecin jokapäiväiset taukojumpat: https://www.iisalmi.fi/news/Katseet-yhteiseen-hyvaan-arkeen/g5sn1ydy/7ef1fbae-ae76-43e2-894c-290ff3ad53c9
- Kannustus hyvinvointitekojen ilmiantamiseen kampanjasivun kautta: www.iisalmi.fi/kiireneutraali. Kaikkien tekoja ilmiantaneiden kesken arvontaan iisalmelaisen Inora Oy:n valmistama Heija-keinu arvonnan voittaneen yhteisön käyttöön esimerkiksi työpaikan taukotiloihin.
- Lisää tekoja suunnitteilla iisalmelaisyhteisön kanssa ja niistä tiedotetaan kampanjan edetessä.