Menestystarinat

Iisalmessa ei odoteta ihmeitä - niitä tehdään yhdessä.

5
 

Mukana brändityössä on yhteensä 24 toimijaa. Ensi vuoden alusta alkaen yhteistyö muuttuu projektiluontoisesta jatkuvaksi toimintamalliksi, ja Iisalmen kaupunki lisää omia panostuksiaan kaupunkimarkkinointiin. Yhteistyöhön otetaan mukaan myös uusia toimijoita – etenkin yritykset, joilla on rekrytointitarpeita, ovat kokeneet yhteismarkkinoinnin hyödyllisenä lisänä oman markkinointinsa ja rekrytointikampanjoidensa ohessa. Onhan koko seudun elinvoimaisuuden kannalta tärkeää, että Iisalmi nähdään alueen ulkopuolella houkuttelevana asumisen, työssäkäymisen ja yrittämisen ympäristönä.

Jotta brändiviesti pysyisi kiinnostava on sitä kirkastettu yhdessä yritys- ja oppilaitoskumppaneiden kanssa. Uusi slogan kuuluu ’Emme odota ihmeitä. Teemme niitä.’ Selvitimme, mitä brändin viesti tarkoittaa Suomivalimo Oy:n toimitusjohtaja Olli Karhusen, kuntayhtymän johtaja, rehtori Kari Puumalaisen ja Iisalmen kaupungin elinkeinojohtaja Terho Savolaisen näkökulmista.

Olli Karhunen, Kari Puumalainen ja Terho Savolainen vastasivat kolmeen kysymykseen:

1. By Iisalmi –brändin lupaus kuuluu: ”Emme odota ihmeitä. Teemme niitä.” Lupauksen taustalla on tarina, jossa todetaan:”Yrittäjäsukupolvet ovat näyttäneet meille, että ihmeet syntyvät tekemällä. Olemme heidän rinnallaan oivaltaneet yhteistyön ja sitoutumisen merkityksen, oppineet ymmärtämään yrittäjyyttä ja uskomaan

menestykseen.” Mitä teidän yrityksellenne/organisaatiollenne tämä aika raflaava yhteinen lupaus tarkoittaa?

 

2. Iisalmessa uusi yrittäjä pääsee helposti mukaan yrittäjien vahvaan yhteistyöverkostoon –puhutaan, että täällä yhteistyö on ylivoimaa. Myös matalan kynnyksen palveluja on hyvin saatavilla. Mitä tällaiset verkostot ja tuki ovat merkinneet teidän yritykselle/organisaatiollenne?

 

3. Brändimarkkinoinnilla halutaan kertoa yhdessä seudun tarjoamista mahdollisuuksista liittyen uraan ja opiskeluun, sekä koko perheen asumiseen ja vapaa-aikaan liittyen. Miten teidän yrityksenne/organisaationne on ollut By Iisalmi –markkinoinnissa mukana, ja mitä odotatte jatkolta?

 

Kuntayhtymän johtaja, rehtori Kari Puumalainen - Ylä-Savon ammattiopisto:

1. Ylä-Savon koulutuskuntayhtymän omistajakuntien välisessä perussopimuksessa on kuntayhtymän perustehtäväksi, jäsenkuntien puolesta on määrätty - järjestää ammatillisesta koulutuksesta annetussa lainsäädännössä säädettyä opetusta ja muuta toimintaa, ammatillisesta aikuiskoulutuksesta annetussa lainsäädännössä säädettyä opetusta ja muuta toimintaa, sekä toteuttaa koulutus- ja elinkeinoelämän kehitystyötä tukevaa hanketoimintaa.

Tämän lisäksi kuntayhtymä voi hoitaa elinkeinopolitiikkaan ja aluekehitykseen kuuluvia tehtäviä

kuntayhtymän ja toimintaan osallistuvien kuntien ja/tai osakkuus- tai muiden yhteisöjen välisellä sopimuksella.

 

Ammatillinen koulutus ja sitä tukevat kehittämistoimenpiteet valmistellaan ja toteutetaan tiiviissä yhteistyössä alueen elinkeinoelämän kanssa, heidän tarpeitaan kuunnellen ja heidän kanssaan toimien.

Ammatillinen koulutus on yksi Ylä-Savon ihmeen peruskivistä, jonka päälle yritykset ja muut toimijat ovat voineet ja voivat myös jatkossa rakentaa omaa tulevaisuuttaan. Ammatillista koulutusta eri toimialojen tarpeisiin on Ylä-Savossa järjestetty jo vuodesta 1875 alkaen, ja nykymuotoisen kuntayhtymän alla vuodesta 1964. Voidaan siis perustellusti sanoa, että yhdessä tekemiselle on pitkät perinteet, mikä antaa myös tulevaisuuden kehittämiselle hyvät lähtökohdat.

Ammatillinen koulutus on hyvä pohja yrittäjyydelle. Olemme olleet auttamassa useiden yritysten syntymisessä joskus pienemmillä, joskus suuremmilla panoksilla. Tärkeintä on kuitenkin aina ollut halumme auttaa yrittäjähenkisiä ihmisiä pääsemään eteenpäin omissa tavoitteissaan.

 

2. Ammatillisen koulutuksen näkökulmasta yhteistyö eri tahojen kanssa on peruslähtökohta, joka on huomioitu myös lainsäädännössä.
Koulutuksen järjestämisedellytyksissä todetaan, että ”tutkintojen ja koulutuksen tarkoituksena on kohottaa ja ylläpitää väestön ammatillista osaamista, antaa mahdollisuus ammattitaidon osoittamiseen sen hankkimistavasta riippumatta, kehittää työ- ja elinkeinoelämää ja vastata sen osaamistarpeisiin, edistää työllisyyttä, antaa valmiuksia yrittäjyyteen ja työ- ja toimintakyvyn jatkuvaan ylläpitoon sekä tukea elinikäistä oppimista ja ammatillista kasvua.
.. koulutuksen tavoitteena on lisäksi tukea opiskelijoiden kehitystä hyviksi, tasapainoisiksi ja sivistyneiksi ihmisiksi ja yhteiskunnan jäseniksi sekä antaa opiskelijoille jatko-opintovalmiuksien, ammatillisen kehittymisen, harrastusten sekä persoonallisuuden monipuolisen kehittämisen kannalta tarpeellisia tietoja ja taitoja.”
Otamme järjestämisluvassa ja lainsäädännössä annetun tehtävän ja vastuun vakavasti, ja haluamme omalla toiminnallamme olla edistämässä Ylä-Savon kehittymistä yhä vetovoimaisemmaksi paikaksi elää ja yrittää. Olemme mm. mukana Ylä-Savon yhden luukun yrityspalveluissa yhtenä aktiivisena toimijana.
Toisen asteen koulutus on keskeinen osa elinvoimaista seutukuntaa ja myös edellytys seutukunnan kehittymiselle. Hyvä yhteistyö eri toimijoiden välillä on mahdollistanut myös koulutuksen saatavuuden ja saavutettavuuden alueellamme huolimatta siitä, että paineet koulutus- ja muiden palveluiden keskittämiselle kasvukeskuksiin ovat voimakkaita.
Tavoitteenamme on, että palvelumme ovat asiakkaillemme helposti saavutettavia ja saatavia ja että ne vastaavat asiakkaidemme tarpeisiin.

 

3. Ylä-Savon ammattiopisto on ollut aktiivisesti mukana kaikissa By Iisalmi –brändin keskeisissä aktiviteeteissa ja haluamme olla mukana toiminnassa myös jatkossa. Omana roolinamme näemme ennen kaikkea osaamiseen liittyvien mahdollisuuksien ja palveluiden esiintuomisen sekä työvoiman saatavuuteen liittyvien kehittämistoimien toteuttamisen.

Näemme, että yhteinen brändi mahdollistaa paremman näkyvyyden ja vaikuttavuuden myös pienemmille toimijoille. Jokaisen toimijan vastuulla on kuitenkin organisaatiokohtainen markkinointi ja vastuu annetuista asiakaslupauksista.

Toimitusjohtaja Olli Karhunen - Suomivalimo Oy:

1. Suomivalimo Oy on toiminut jo 100 vuotta ja siitä yli 40 vuotta Iisalmessa. Olemme edelleen kasvava ja kannattava yritys. Ammattitaitoinen henkilöstömme suunnittelee, kehittää ja valmistaa kustannustehokkaasti, laadukkaasti ja joustavasti aina vain vaativampia valukomponentteja.

2. Olemme verkostoituneet muutamien muiden paikallisten yritysten kanssa ja luoneet vahvan paikallisen toimitusketjun vastaamaan asiakkaiden tarpeisiin. Myös osa merkittävistä asiakkaistamme on paikallisia konepajayrityksiä. Lisäksi Iisalmessa on ollut tarjolla hyviä yhteistyöresursseja mm. kehittämistyön organisointiin. Hyvät ja varsinkin läheiset verkostot ja yhteistyö ovat yrityksen elinehto.

3. Olemme tehneet yhden alihankkijamme kanssa yhteistyössä markkinointivideon, joka liittyi työvoiman hankintaan, ja olleet mukana myös samaan aiheeseen liittyvässä radiokampanjassa. Lisäksi osallistuimme Helsingin Narinkkatorilla järjestettävään Leipää ja Sirkushuveja -tapahtumaan. Jatkossa olemme taustavaikuttajana hengessä mukana.

Elinkeinojohtaja Terho Savolainen - Iisalmen kaupunki:

1. Kaupungin vahva ja menestyksekäs yrityskanta tekee ihmeitä päivittäin. Kaupungin näkökulmasta brändilupaus tarkoittaa, että haluamme olla mukana rakentamassa näitä ihmetekoja omalla toiminnallamme. Kaupungin tehtävä on tarjota yrittäjille ja heidän henkilöstölleen toimivat palvelut sekä yrittämisen ja elämisen olosuhteet. Tässä olemme onnistuneetkin, esimerkkinä peruskoulutuksen valtakunnallisestikin ainutlaatuiset opetustuntimäärät.

2. Kaupungin menestys rakennetaan yhdessä yrittäjien kanssa. Vahvat verkostot tarkoittavat meille, että tärkeät asiat saadaan nopeasti liikkeelle ja yrittäjät tekevät asioita yhteistuumin kaupungin kanssa. Olemme osa näitä vahvoja verkostoja ja tarjoamme oman osaamisemme niin uusien kuin jo toimivienkin yrittäjien käyttöön.

3. Kaupunki on luonnollisesti koko brändin työn liikkeellepanija ja sitä kautta vastuullinen toteuttajataho. Kuuntelemme herkällä korvalla yhteistyöyrityksiä ja pyrimme yhteismarkkinoinnin toimenpiteillä rakentamana houkuttelevaa imagoa Iisalmelle. Jatkossa aiomme panostaa työhön entistäkin enemmän ja toivon, että yhteistyöverkostomme vain kasvaa ja vahvistuu. Brändityö on meidän kaikkien yhteinen asia ja toivon mukaan yhä kasvavaa joukkoa yrityksiä ja muita yhteistyökumppaneita.

 

Kiinnostaako mahdollisuus tulla mukaan By Iisalmi -yhteistyöhön? Tutustu  www.iisalmi.fi/byiisalmi
Kysy lisätietoja:
Elinkeinojohtaja Terho Savolainen, p. 040 630 5328
Markkinointi- ja viestintäsuunnittelija Laura Koski, p. 040 632 5868








 Emme odota ihmeitä. Teemme niitä..JPG