Hyviä uutisia #byiisalmi #osaamisenpaikka

Iisalmen koeasukkaan kokemuksia somessa: Miltä tuntuu muuttaa ummikkona Iisalmeen?

Koeasunnon olohuone on sisustettu luonnonläheisesti. .jpgKoeasunnon luonnonläheisesti sisustettu olohuone.
21.5.2019 14:00

Iisalmi saa kautta aikain ensimmäisen koeasukkaansa kesäkuussa, kun Iisalmen Sanomille kesätoimittajaksi rekrytoitu Emma Heinonen muuttaa kaupungin ja By Iisalmi –kumppaniyritysten kustantamaan koeasuntoon Makkaralahdelle. Asuntoa on remontoitu Ylä-Savon ammattiopiston sisustusopiskelijoiden osaamisella ja kalustettu paikallisilta yrityksiltä saaduilla lahjoitushuonekaluilla. Kaikki on valmiina parvekkeella kasvavia yrttejä ja kirjahyllyssä odottavia kirjoja myöten, kun koeasukas saapuu kesäkuun alkupuolella. Miltä Iisalmen testaus sitten tuntuu – sitä voi seurata somessa.

Jo ennen koeasukkaan muuttoa Iisalmeen on yleisö päässyt seuraamaan yhteisöllistä kodinrakennusta www.iisalmi.fi –sivuilta löytyvästä blogista. Remonttia tekevät sisustusopiskelijat ovat postailleet kuvia väriään muuttavista keittiökaakeleista ja koeasunnon seinää piristämään valitusta, Emman maun mukaisesta tapetista. Opiskelijoiden blogiteksteistä kuultaa aito innostus ja halu tehdä Emman kodista juuri hänen näköisensä – toivottaa uusi asukas lämpimästi tervetulleeksi kaupunkiin, joka ei ole hänelle ennestään tuttu.

Kaikki on siis valmiina, kun Emma saapuu Iisalmeen. Siitä alkaa Koe Iisalmi; Iisalmen seudun testaus uuden asukkaan suorittamana. Koeasumisen kampanja on herättänyt siinä määrin mielenkiintoa, että Iisalmen kaupunki haluaa tarjota yleisölle mahdollisuuden seurata koeasukkaan kokemuksia mahdollisimman aitoina ja ajantasaisina. Koeasukas-Emman käyttöön onkin avattu Instagram-tili, jonka välityksellä hän kertoo kesäkokemuksistaan Iisalmessa ja muualla Ylä-Savossa. Koeasukkaan tilin voi jo nyt asettaa seurantaan Instagramissa nimellä Koe Iisalmi! tai @koeiisalmi. Ennen Emman saapumista kaupunkiin kerrotaan tilin kautta mm. remontin viimeisistä silauksista.

Sosiaalinen media on vuorovaikutteinen kanava, joten toki sen kautta voi lähettää koeasukkaalle vinkkejä kokeilemisen tai kokemisen arvoisista paikoista ja tapahtumista. Yläsavolaiset ovat tunnettuja vieraanvaraisuudestaan ja nyt heillä on mahdollisuus näyttää jälleen kerran, miten hyvin uudet asukkaat toivotetaan tervetulleiksi!

Tällä hetkellä Iisalmi kiertää Suomea Future Savo –hankkeen Olemisen vapaus –kiertueella. Tavoitteena on, että kiertueen myötä seudulle ja koko Pohjois-Savoon saataisiin lisää koeasukas-Emman kaltaisia uusia muuttajia, jotka töiden houkuttamana saapuvat asumaan ja rakentamaan elämäänsä seudulle.

LINKKEJÄ JA LISÄTIETOJA:

Koeiisalmelaisen Instagram-tili: https://www.instagram.com/koeiisalmi

Ylä-Savon ammattiopiston sisustusopiskelijoiden blogi:
https://www.iisalmi.fi/blogs/KOEASUMINEN-Ysaon-sisustusopiskelijat-remppaavat-Koeasuntoa-/41680/50151171-1812-47e0-9930-576453ec2cd0

Future Savon Olemisen vapaus -kiertue ja Iisalmen Suomen kiertue:
https://www.iisalmi.fi/news/Iisalmi-tahtaa-Suomen-vetovoimaisimmaksi-seutukaupungiksi-2030---tavoittelee-kaupunkikiertueella-uusia-asukkaita/25750/6efc80d5-4732-49f8-b7a9-0fe45f26e2ec