Ajankohtaiset tiedotteet

IISALMEN KESKUSTAN ELINVOIMASELVITYS - Rohkeita ideoita ydinkeskustan elävöittämiseksi kohti tämän ajan ja tulevaisuuden tarpeita

Iisalmen tori voisi elinvoimaselvityksen mukaan muodostua sykkiväksi Aakioksi_.jpgIisalmen tori voisi elinvoimaselvityksen mukaan muodostua sykkiväksi Aakioksi.
26.4.2022 18.00
2

Juuri valmistunut Iisalmen keskusta-alueen elinvoimaselvitys tuo ison joukon uusia ajatuksia Iisalmen ydinkeskustan elävöittämiseksi. Selvityksen toimenpide-ehdotusten toteutuessa Iisalmi voisi olla jo muutaman vuoden, mutta varsinkin kymmenen vuoden kuluttua ydinkeskustaltaan aivan toisenlainen kuin nyt – elävämpi, sykkivämpi, vehreämpi ja toiminnallisempi – todellinen houkutteleva ihmeiden Iisalmi!

Iisalmen kaupungin elinkeinojohtaja Terho Savolainen on valmistuneeseen Muuan Oy:n ja Sweco Infra & Rail Oy:n työyhteenliittymän toteuttamaan selvitykseen tyytyväinen. Selvityksen visioiden käytännön toteutus vaatii kuitenkin Iisalmen kaupungilta keskusta-alueen rakenteisiin investointeja, jotka jälleen lisäävät ennestään laajan investointiohjelman kustannuksia. Suurin osa keskusta-alueesta on kuitenkin yksityisessä omistuksessa, joten myös kiinteistöjen omistajilta odotetaan toimenpiteitä.
– Jos haluamme kehittää ydinkeskustaamme elinvoimaiseksi kuten kaupunkistrategiassa on linjattu, meillä pitää olla rohkeutta investointeihin, Terho Savolainen painottaa.

Yhtenä esimerkkinä hän mainitsee Riistakadun varrella sijaitsevan Postitalon, joka on Iisalmen Teollisuuskylä Oy:n omistuksessa.

– Postitalo on rakennettu 1950-luvun lopulla ja peruskorjattu 1989. Se ei kaikilta osin ole enää ihan nykyaikainen pohjaratkaisuiltaan ja talotekniikaltaan, joten kiinteistönomistajana meidän pitää uskaltaa ajatella niin, että rakennusta täytyy uusia tälle vuosituhannelle. Postitalo on juuri siinä keskiössä, jota elinvoimaselvityksessä tutkittiin. Alun perin kohdealueena oli torin ympäristö, mutta selvitysalue laajeni kattamaan myös naapurikorttelit, yhteydet rautatieasemalta torille ja kaupunginrannan alueen. Keskusta-alueen läheisyydessä sijaitseville tärkeille solmupisteille löytyi selvityksessä monenlaisia kehittämisajatuksia, Savolainen kertoo.

Elinvoimaselvityksen pohjalta laaditun suunnitelman ydin on kuitenkin tori ja sen ympäristö. Savolainen sanoo, että alueella on paljon potentiaalia, joskin monet kehittämistoimet vaativat isompia ja pienempiä investointeja.

Yksi ajatuksia jakava kohta on varmasti linja-autoasema, joka sijaitsee suunnitelma-alueen keskellä. Elinvoimaselvityksen suunnitelmassa nykyisen torin alue on kokenut ison muutoksen: linja-auto aseman rakennus on poissa ja linja-autoliikenteen pysäkit on siirretty torin varrelle Satamakadun ja Riistakadun varrelle.
– Suunnitelmassa se näyttää kiinnostavalta vaihtoehdolta. Nykyisen linja-autoaseman kentällä on suunnitelmassa paljon vihreää aluetta, istutuksia ja pieniä levähdysalueita sekä toiminnallisia rakenteita liikkumiseen ja ajanvietteeksi puiden ja istutusten lomassa. Tori on piirretty laajaksi aukioksi, jossa on näkyvyyttä Pohjolankadulta Riistakadulle saakka - esiintymislava on siirretty Satamakadun puoleiselta sivulta Riistakadulle, kuvailee Savolainen selvityksen hahmottelemaa uudenlaista keskustaa.

Uudistuminen vaatii rohkeutta – ja muutosta on toivottu

Elinkeinojohtaja Terho Savolainen arvioi, että osa suunnitelman rohkeista linjauksista saattaa tuntua jopa liian rohkeilta paikallisiin perinteisiin tottuneille:
– Ulkopuoliset näkevät asiat eri tavalla kuin me iisalmelaiset. Selvityksessä on otettu huomioon tämänhetkiset megatrendit ja tulevaisuudet väestöennusteet. Kaiken sen perusteella sekä paikallisia yrittäjiä, kuntalaisia ja virkamiehiä haastatellen konsultit ovat päätyneet tällaiseen suunnitelmaan.

Nykyisen linja-autoaseman tilalle suunnitelmassa on vehreä kävelykeskusta, jossa vahvana teemana on toiminnallisuus.
– Torin sykkivä ja toiminallinen aukio on koko suunnitelman ydin. Se mahdollistaa ympärilleen monenlaisia uusia toiminnallisuuksia, muun muassa sujuvaa liikkumista, erilaisia teemakortteleita ja vihreyttä.
Ytimessä joko torilla tai sen välittömässä läheisyydessä voisi olla erillinen paviljonkirakennus, joka voisi olla koko aukion ydin.
– Se voisi sisältää kärkiyritysten näyttelytiloja – eräänlaisen elämyskeskuksen, lähituottajien “maaseutumarketin”, kaupungin infopalveluita ja muuta toimintaa, joka houkuttelisi varsinkin turisteja.

Elinvoimaselvityksen toteuttamisessa kysyttiin mielipiteitä myös kaupunkilaisilta ja yrittäjiltä. Kyselyyn saatiin merkittävä määrä vastauksia - 750 vastausta - joiden perusteella suunnitelmaa on viety eteenpäin.

Kyselyn perusteella esiin nostettiin tärkeimmät kehitysteemat selvityksen osa-alueille. Yksi niistä on sujuva liikkuminen.
– Keskustassa pitää olla muutakin kuin autolla liikkumista. Suunnitelmassa on otettu huomioon muun muassa pyöräily ja kävellen liikkuminen.
Keskusta-alueen ongelmakohdiksi nousee usein pysäköinti. Myös siihen suunnitelmassa on ratkaisuehdotuksia. Linja-autoliikenteen ja pysäkkien siirtyessä Satamakadun ja Riistakadun varteen se veisi torin reunalta pysäköintitilaa.
– Ne voisi suunnitelman mukaan korvata pysäköintitaloilla, joista yksi voisi nousta esimerkiksi Keisarinkulman parkkipaikalle. Suunnitelmassa on kaikkiaan kolme vaihtoehtoa pysäköintitalolle.
Toriaukion lähistölle on ajateltu erilaisia teemakortteleita.
– Ajatustasolla ne voisivat olla esimerkiksi matkailijoiden kortteli, kaupallinen kortteli, lapsiperheiden kortteli ja toimistokortteli, hahmottelee Terho Savolainen teemakortteleiden ideoita.

Torin, teemakortteleiden, Kirkkopuiston ja rautatieaseman lisäksi suunnitelmassa on luonnosteltu monenlaisia ideoita myös satama-alueelle ja kaupunginrantaan.
– Ranta-alueelle on hahmoteltu saunamaailmaa, vesiaktiviteettien vuokrauspistettä ja monenlaisia uusia toiminallisuuksia. Kaupunginrannassa olisi paljon kehittämismahdollisuuksia ja läheinen yhteys torille tukisi koko keskustan elinvoimaa etenkin kesäaikaan, mutta myös ympärivuotisia mahdollisuuksia on mietitty kuten talviuintia ja retkiluistelua järven jäällä, kuvailee Savolainen.

Aikaikkuna mittavalle hankkeelle on toki asetettu: Kehittämissuunnitelmassa erilaisten toimenpiteiden toteutusvuodet on määritelty seuraavalle kymmenelle vuodelle.
– Pienempiä investointeja voisi toteuttaa vaikka jo tänä vuonna, isommat jaksottuvat tuleville vuosille. Toteutumisen tiellä on vielä monta mutkaa matkassa, mutta nyt meillä on hyvä suunnitelma, joka antaa suuntaan keskustan kehittämiselle.
Kyse on Savolaisen mukaan mittavasta kehittämishankkeesta, joka toteutuessaan uudistaa Iisalmen ydinkeskustaa tuntuvasti.
– Tämä vaatii laajaa yhteistyötä kaupungin, yrittäjien ja kiinteistöomistajien kanssa. Jos haluamme uudistua, meidän pitää tehdä rohkeita ratkaisuja, painottaa Terho Savolainen.

Yksi tärkeä yhteistyökumppani keskustan kehittämisessä on Iiden ry. Iiden on toiminut vuodesta 1999 alkaen Iisalmen kaupunkialueen liike-elämän, yritysten ja kiinteistönomistajien yhteistyön kehittäjänä yhdessä Iisalmen kaupungin ja muiden toimijoiden kanssa, joten perspektiiviä kehittämistoimintaan löytyy jo reilun parinkymmenen vuoden ajalta.

- On hienoa, että Iidenin aloittama keskustelu torin ja keskustan alueen kehittämisestä on saanut rattaat pyörimään. Tuore elinvoimaselvitys on juuri sitä, mitä Iisalmen keskusta nyt kaipaa. Jäsenneltyä ja perusteltua suunnitelmaa kehittymisestä. Suunnitelmat täytyy nyt laittaa yhdessä kaikkien toimijoiden kanssa käytäntöön. Ulkopuolisten laatima selvitys kerää hyvin kokoon erilaiset mielipiteet ja antaa myös selviä ratkaisuehdotuksia, joita emme ehkä itse kaupunkilaisina aina osaa löytää, toteaa Iiden ry:n puheenjohtaja Jukka Ryhänen.

- Positiivinen, yhdessä tekemisen meininki antaa tulevaisuudessa entistä paremmat mahdollisuudet keskustan vilskeen lisääntymiseen. Ihmeet tehdään yhdessä, tästä kertoo kyselyyn vastanneiden suuri määrä. Iisalmi kiinnostaa ja sitä halutaan kehittää entistä paremmaksi, innostaa Ryhänen.

Elinvoimaselvitys on luettavissa kokonaisuudessaan www.iisalmi.fi/kehittyväkeskusta-sivulta. Sivulle kootaan jatkossa hankkeen etenemistä koskevaa tietoa ja se toimii ajantasaisen informaation lähteenä niin keskusta-alueen mahdollisuuksista kiinnostuneille investoreille, medialle kuin kuntalaisillekin.