Ajankohtaista

By Iisalmi –seminaarissa ja Yritystreffeillä yläsavolaista kasvunjanoa

Genelecin Maria Martikainen kertoi arvoista kasvun taustalla..PNG
14.11.2019 17:00

Iisalmen kaupungin Elinvoimapalveluiden sekä By Iisalmi- ja Iisalmi ja tienoot –brändiverkostojen järjestämässä seminaari- ja treffipäivässä oli aistittavissa yläsavolaista kasvun intoa. Innostavien puheenvuorojen lisäksi kasvua alustettiin edistämällä alueen yritysten verkostoitumista ennakkoon buukatuilla treffeillä sekä yritysten esittelypisteillä käydyillä vapaamuotoisilla keskusteluilla. ​

By Iisalmi –seminaariin kokoontui noin parin sadan osallistujan yleisö, joka osoitti jo mukanaolollaan kiinnostusta Iisalmen seudun vetovoimatyöhön ja verkostoitumiseen sen edistämiseksi. Tapahtuman teemana oli tänä vuonna kasvu. Teeman taustalta löytyy laajempi palveluinnovaatioprojekti, ”Tapahtumatarjotin” –mallin luominen, jonka kautta seudun matkailu- ja tapahtumatarjontaa sekä muita viihtyvyyttä lisääviä palveluita pyritään saamaan nykyistä paremmin teollisten yritysten ja heidän vieraidensa saavutettaville. Mallilla tuetaan alueen sisäistä kasvua. 

Iisalmen kaupungin elinkeinojohtaja Terho Savolainen korosti avauspuheessaan yhdessä tekemistä kasvun lähteenä etenkin Ylä-Savon kaltaisella alueella:

”Puheiden mittaiset teot ja tekojen mittaiset puheet – ne ovat suomalaisuutta, mutta etenkin yläsavolaisuutta. Yhdessä toimien, arvojemme mukaisesti rohkeasti ja tinkimättömästi eteenpäin katsoen, kasvamme kohti visiotamme olla Suomen houkuttelevin seutukaupunki 2030.”, kannusti Terho Savolainen.

Seminaarin ohjelmaan oli koottu paikallisten yritysten kasvutarinoita, jotka kertovat haasteista ja huippuhetkistä kasvupolun eri vaiheissa: Savon Lasi-tuotteen Kari Matti-Ruhanen kertoi Smart-Lucian ja Lucia-Lasipaviljonkin innovoinnista, Spa Hotel Runnin Jukka Savolainen avasi perinteikkään kylpylän viimevuosien kehittämistyötä kohti uutta kultakautta ja kesällä Suomea kiertäneet Kasvu By Iisalmi –yrittäjät kertoivat värikkäin ilmaisuin KauppaKärryn ympärille rakentuneesta markkinointi- ja myyntihankkeestaan.

”Lasiyrittäjänurani alussa minua häiritsi erityisesti se, että lasitettavat tilat olivat epäkäytännöllisiä ja lasitukset olivat suhteellisen kalliita. Joulusaunassa vuonna 2012 Sandelsin kanssa mietiskellessäni sain vision, millainen tuote tulisi kehittää. Tuote tulee tehdä näkymä edellä, sen tulee olla laadukas, kotimainen, helposti siirrettävä – hankinta on tehtävä ostajalle mahdollisimman helpoksi.”, kertoi Kari-Matti Ruhanen Lucia-Lasipaviljonkin ja Smart-Lucian syntytarinaa.

”Runniin liittyvät mielikuvat olivat mitä olivat, YLE:n MOT:in muistivat kaikki. Silti uskoimme itseemme ja tuotteeseemme, lähdimme rakentamaan yhteiskuntasuhteitamme kuntoon. Palvelimme asiakkaitamme sydämellä, loimme uutta, synnytimme luottamusta. Nyt keskitymme erottautumiseen: Erotumme historialla, jollaista ei ole kellään muulla. AR herättää Runnin historian henkiin!”, kertoi jo 270 vuotta matkailukohteena toimineen Spa Hotel Runnin Jukka Savolainen herättelevässä puheenvuorossaan.

”Meitä yhdistää yhteensä 138 vuotta yrittäjyyttä ja KauppaKärry!”, innostivat KauppaKärry –verkostoa edustaneet Anna’s Darlingin Anna-Reetta Väänänen ja JP Studiokeramiikan Jari Puttonen.

”Meitä tempoi into kasvaa, halu auttaa toisiamme kasvussa. KauppaKärryn tarina saattaa jatkua, kuka lähtisi KauppaJunan kyytiin?”, kysyivät Anna-Reetta Väänänen ja Jari Puttonen.

Seminaarissa on perinteisesti nostettu esille myös seudun kirkkaimpia kansainvälisiä menestystarinoita – tänä vuonna vuorossa oli Genelecin Maria Martikaisen puheenvuoro arvoista kasvun taustalla.

”Minulle itselleni kasvu ja menestys ovat hiukan hankalia termejä. Usein puhutaan numeerisesta, helposti mitattavasta kasvusta. Luodaan nopeita päätelmiä yrityksestä ja siitä, miten sillä menee. Silloin jää jotain katveeseen. Me Genelecillä olemme määritelleet olemassaolomme tärkeimmäksi missioiksi, että autamme asiakkaitamme toteuttamaan heidän unelmiaan tarjoamalla parhaan mahdollisen totuudenmukaisen äänentoiston. Siinä me olemme menestyneet. Lisäksi hyvinvoiva ja innostunut työyhteisö ja yritys on jo menestystarina.”, kertoi Maria Martikainen.

”Arvomme ovat usko, innostus, rehellisyys, kunnioitus ja oikeudenmukaisuus. Nämä ovat vaikeita arvoja, vaatii päivittäistä pohdintaa elää niiden mukaisesti. Ne kaikki ovat yrityksen perustajien arvoja, niiden mukaan he ovat Geneleciä lähteneet rakentamaan. Niin rakennamme myös jatkossa: arvomme ovat muuttumaton peruskallio, jonka suojassa suunnistaa.”, jatkoi Maria Martikainen puhettaan.

”Voisimme olla lukujenkin valossa paljon suurempi. Sen sijaan me kasvamme syvän osaamisen ja tiedon kautta. Keskitymme asioihin, joihin meillä on jotain sanomista. Olemme valinneet kapeamman segmentin, ammattipuolen äänentoiston. Kasvu itsessään ei ole tavoite, mutta merkityksellinen kasvu on. Kestävä kasvu syntyy siitä, että ratkaisemme asiakkaidemme ongelmia pitkäjänteisesti – hoidetaan perustehtävää hyvin.”

Yleisö kuunteli keskittyneesti Genelecin tarinaa ja tunnelmasta saattoi aistia, miten arvostettu toimija Genelec on – sekä paikallisesti että myös ympäri maailman etenkin äänentoiston ammattilaiskäyttäjien parissa. 


Ihmeet syntyvät tekemällä

By Iisalmi –brändin slogan toteaa ihmeiden syntyvän tekemällä. Brändityössä strategisena kumppanina toimineen Oddy Inc.in Creative Director Ricardo Patino haastoikin painavin sanoin vaikuttaviin tekoihin:

”We don’t expect miracles. We make them happen. But it’s not enough to like our slogan, we need to master it.”

Seminaarin Keynote –puhujaksi kutsuttu nuori yrittäjä ja innovaattori Perttu Pölönen herätteli yleisöä tulevaisuuden haasteisiin monin esimerkein:

”Monella alalla olemme tilanteessa, jossa isot toimijat tulevat haastetuiksi start uppien kautta. Uskon, että disruptio tulee tapahtumaan lähes kaikilla aloilla kymmen tai kolmenkymmenen vuoden sisällä. Asiakkaan kokemukset kitkasta – niihin kannattaa tarttua. Mitä voisi tehdä toisin heitä auttaakseen? Mistä fyysisestä voidaan tehdä koodi? Demokratisoida, tehdä siitä ilmaista. Mikä voisi olla palvelu, jota me kaikki käytämme viiden vuoden päästä? Pokemonilla oli 19 päivässä 50 miljoonaa käyttäjää!” avarsi Perttu Pölönen mahdollisuuksia.

Pölösen puheenvuoron aikana tehtiin By Iisalmi –seminaarin yleisöennätys: Nuoren luennoitsijan puhetta saapuivat kuulemaan myös Juhani Ahon koulun yritys- ja taloustiedon 8.-luokkalaisten opetusryhmäläiset sekä Iisalmen lyseon pari sataa opiskelijaa.

Seminaarin iltapäiväohjelmassa kuultiin kannustavia esimerkkejä seudun sisäisen matkailu- ja teollisuusyritysyhteistyön tuoreimmista aikaansaannoksista. Esimerkkien avulla yhteistyötä avattiin myös uusille toimijoille – verkostoihin ovat tervetulleita monien eri alojen toimijat.

”Tarvitaan alusta ja myös ihminen, joka tuntee tarpeemme ja löytää niihin ratkaisut alueen laajasta tarjonnasta. Me yritysasiakkaat emme varmastikaan ole eksperttejä löytämään kaikkia seudun matkailumahdollisuuksia, joten meitä tämä palvelisi.”, totesi Olvi Oyj:n yhteiskuntasuhde- ja hankintajohtaja Pia Hortling.

Iisalmen kaupungin toimesta onkin jo selvitetty erilaisia malleja alustasta. Yleisökeskustelun perusteella tahtotila on yhteinen sekä palveluntuottajilla, että myös yritysasiakkailla.

Iisalmi ja tienoot –matkailutoimijat ovat valmiita tarjoamaan palvelujaan paikallisten yritysten kansainvälisten vierailijaryhmien lisäksi muillekin kansainvälisille kohderyhmille. Kansainvälistä matkailua edistetään mm. Pohjois-Savon Lakeland –hankkeen toimenpitein, joista kertomassa oli matkailun asiantuntija Teija Neuvonen

Hankkeen tärkeimpinä tavoitteina on lisätä alueen tunnettuutta kansainvälisillä markkinoilla, pidentää matkailusesonkia ja sitä myöten kasvattaa kansainvälisten matkailijoiden määrää.”, kiteytti Teija Neuvonen.

”Niin Iisalmessa ja tienoilla kuin koko Lakeland-alueella tarvitaan tuotteita, tuotteita ja tuotteita – niiden kautta syntyy kansainvälinen kiinnostus seutua kohtaan.”, Neuvonen jatkoi.


Yhteisöllinen tunnustus valmentaja ja seuratoimija
Matti Kokkoselle

Seminaarissa julkistettiin yleisöäänestyksellä valittu By Iisalmi –tunnustuksen saaja. Ääniä annettiin ennätyksellisesti liki 2800.

Ahmotuote Oy:n valmistama kiertopalkinto siirtyi Pesolan Pihvilihan isäntä Antti Niskaselta vuoden 2019 vapaaotteluseura NHB:n valmentaja-puheenjohtaja Matti Kokkoselle. Kokkonen on saanut kiitosta kannustavana valmentajana, joka löytää nuorista harrastajista vahvuudet ja tulee heitä pyyteettömästi eteenpäin.

Yritystreffeillä kasvukuhinaa

Ensimmäistä kertaa Iisalmen seudulla järjestetyt sovellusavusteiset Yritystreffit jatkoivat antoisaa päivää tarjoamalla konkreettisen tilaisuuden verkostoitua potentiaalisten asiakkaiden, kumppaneiden ja palveluntarjoajien kanssa. Ennakkoon Yritystreffeille oli rekisteröitynyt liki 70 henkilöä.

Yritystreffeillä tunnelma oli lämmin ja lupaavia keskusteluja käytiin siinä hengessä, että uutta kasvua alueelle lienee treffien myötä syntyvän. 

Iisalmen kaupunki kumppaneineen on kiitollinen onnistuneesta tapahtumastan. Seminaari toteutetaan jälleen ensi vuonna ja sen teema ja mahdollinen järjestäjäkumppani vahvistuvat alkuvuodesta.

Kuvia seminaarista:

https://byiisalmi.kuvat.fi/kuvat/By+Iisalmi+-seminaari+feat.+Iisalmi+ja+tienoot+14.11.2019/
 

Lisätietoja:

Iisalmen kaupungin elinkeinojohtaja Terho Savolainen,
terho.savolainen@iisalmi.fi, puh. 040 630 5328.

Iisalmen kaupungin markkinointi- ja viestintäsuunnittelija Laura Koski,
laura.koski@iisalmi.fi, puh. 040 632 5868.