Ajankohtaiset tiedotteet

Alueellinen koronaepidemian torjunnan koordinaatioryhmän tiedottaa 21.3.2022: Lieväoireisia ja oireettomia tartuntoja todetaan alueellamme edelleen paljon

22.3.2022 8.00
0

Tiedote. Julkaistu: 21.03.2022, 15:28
Pohjois-Savon sairaanhoitopiiri / Kuopion yliopistollinen sairaala

Pohjois-Savon alueellisen koronakoordinaatioryhmän kokouksen tilannekatsauksessa todettiin, että lieväoireisia ja oireettomia tartuntoja todetaan alueellamme edelleen paljon. Sen sijaan vaikeat tapaukset ovat harvinaisia, niiden määrä ei ole lisääntynyt samassa suhteessa tartuntojen kanssa. Valtakunnallisesti on todettu, että vaikka kuolemantapauksia rekisteröidään, niiden määrä suhteessa tapausmääriin on epidemian matalimmalla tasolla.

Tartunnalta on vaikea suojautua, mutta rokote suojaa vakavalta taudilta

Koronatartunnalta on nykytilanteessa vaikea suojautua, mutta vakavalta taudilta on mahdollista välttyä rokottautumalla. Riskiryhmiin kuuluvien (mm. iän, perustautien tai ylipainon vuoksi) on syytä ottaa kaikki kolme annosta ja neljäskin, mikäli henkilöllä on puolustuskykyä voimakkaasti heikentävä tauti tai lääkitys. Kansallinen rokotusasiantuntijaryhmä KRAR linjaa tänään neljänsien annosten muut mahdolliset kohderyhmät.