Iisalmi

Aarne Pelkonen: Rakas joulu

Rakasjoulu-lippufi-feed-1080x1080px.jpg
9.12.2023 18.00–19.00

Baritoni Aarne Pelkonen tulkitsee tunnelmallisessa joulukonsertissaan tänä jouluna julkaistavan Rakas joulu -levyn kappaleita taidokkaan soitinyhtyeen säestämänä.

Rakas joulu -levynjulkaisukiertue

Rakas joulu -konsertissa baritoni Aarne Pelkonen johdattelee kuulijaansa lapsuutensa joulujen tunnelmiin ja kauneimpiin muistoihin. Konsertissa kuullaan ihanimpia suomalaisia joululauluja, ulkomaisia klassikoita sekä aivan uusia sävelmiä. Mukana on myös Aarnen oma sävellys Talvilaulu. Tervetuloa mukaan matkalle seimeltä Pohjolan tähtitaivaan alle ja takaisin.

"Lapsuuteni jouluissa tärkeitä olivat joulun perinteet: joulurauhanjulistus, jouluruoat, savusauna, pelit ja leikit sekä tietysti musiikki. Joululauluja säestettiin vanhalla harmonilla tai isän rakennuttamilla pilliuruilla. Edelleen, kun laitan silmät kiinni, voin tavoittaa jotain lapsuuteni jouluista, sen ilosta ja sen rauhasta. Se kaikki teki minuun niin suuren vaikutuksen, että yhä edelleen joulu on minulle hyvin rakas."  - Aarne Pelkonen

Oopperalaulaja Aarne Pelkonen on tullut monille suomalaisille tutuksi myös joulumusiikkinsa kautta. Tänä jouluna Aarne julkaisee toisen joulualbuminsa, Rakas joulu, yhdessä Turun filharmonisen orkesterin kanssa. Rakas joulu -kiertueella levyn ohjelmisto kuullaan Aarnen ja taidokkaan soitinyhtyeen säestämänä.Tervetuloa joulun ihanimpaan konserttiin!

Aarne Pelkonen, baritoni
Miika Vintturi, piano
Anssi Salminen, kitara, viulu ja mandoliini
Ville Herrala, kontrabasso

Konsertin kesto noin 60 min. Ei väliaikaa.


Rakas joulu -levynjulkaisukiertue
1.12. Ristinkirkko, Lahti
2.12. Taulumäen kirkko, Jyväskylä
7.12. Turun konserttitalo, Turun filharmoninen orkesteri, Turku
8.12. Turun konserttitalo, Turun filharmoninen orkesteri, Turku
9.12. Kustaa Aadolfin kirkko, Iisalmi
10.12. Karjasillan kirkko, Oulu
19.12. Tapiolasali, Tapiola Sinfonietta, Espoo
20.12. Nokian kirkko, Nokia
21.12. Rauman Pyhän Ristin kirkko, Rauma

Hinta:

Tapahtumapaikka

Osoite: Kirkkotie 20, 74120 IISALMI
Puhelin:
Email:

Tapahtuman järjestää

Raitala Music Oy
Yhteyshenkilö: Anna-Liina Lindeberg
Puhelin: 044 9869125