Blogi

Oppimisen tuen ja inkluusion kehittäminen esi- ja perusopetuksessa

Ihmisten käsiä, grafiikkaa, lamppu syttyy, palapelin paloja
18.1.2022 12.00

Oppimisen tuen ja inkluusion kehittäminen esi- ja perusopetuksessa on neljän pohjoissavolaisen kunnan: Iisalmi, Siilinjärvi, Varkaus ja Kuopio hanke. Hanke on alkanut elokuun alusta ja kestää vuoden 2022 loppuun.

Hankkeen aikana etsitään tutkimukseen perustuvia menetelmiä, joilla tuetaan käyttäytymisen ja oppimisen ohjaamista. Inkluusio viittaa mukaan kuulumiseen ja osallisuuteen, joka merkitsee jokaisen henkilön suoraa osallistumista. Sen tekevät mahdolliseksi normaaliympäristöön tuodut yksilölliset tukitoimet. Tavoitteena on, että inklusiiviset toimintamallit ja oppimisen tuen eri muodot ovat osa arkea ja että kunnassa on yhdenmukaiset rakenteet oppimisen tukeen. Tahtotilana on, että kaikille lapsille ja nuorille on tarjolla monitoimijaiset, tasa-arvoiset ja oikea-aikaiset oppimisen tuen palvelut.

Hanke käytännössä

Hankerahoituksella on jokaiseen kuntaan palkattu hankekoordinaattori, jonka tehtävänä on kartoittaa oman kunnan hyviä ja toimivia käytäntöjä levittäen niitä kunnan sisällä kaikkien tietoon. Koordinaattori etsii myös uusia keinoja koulujen ja ryhmien käyttöön.

Yhteistyössä muiden hankekoordinaattoreiden kanssa levitetään hyviä käytäntöjä ja malleja myös alueellisesti, jotta alueella on yhdenmukaiset inklusiiviset toimintamallit ja oppimisen tuen palvelut. Tarkoituksena on tarkastella, kuinka yhteistyö hallintokuntien, organisaatioiden ja kouluasteiden välillä voisi olla joustavampaa.

Lisätietoja

Susanna Kartimo-Kröger, hankekoordinaattori, Iisalmen kaupunki: sivistys- ja hyvinvointitoimiala

Puh. 0404894986 Susanna.kartimo-kroger@iisalmi.fi