Julkaistut blogit -blogiarkisto

On helppoa olla elämänsä kunnossa

16.11.2022 10.00
0

Iisalmi on juuri sopivan kokoinen kaupunki moneltakin kannalta, ja yksi harvemmin esille nouseva asia on liikunnan näkökulma. Iisalmessa on helppoa ja vaivatonta harrastaa hyötyliikuntaa eri tavoin: kaupungin keskusta on tiivis, joten asiointi eri kaupoissa ja liikkeissä on helppo hoitaa niin, että auton jättää parkkiin vaikkapa Kirkkopuistoon. Iisalmessa on mukavan paljon kerrostaloja ja monet iisalmelaiset asuvat hyötyliikuntapaikkojen vieressä, kun aina portaiden nouseminen on hyötyliikuntaa. Eri kaupunginosista on sopiva kävely- tai pyörämatka keskustaan työpaikkoihin. On vain yksilöstä itsestään kiinni, kuinka paljon harrastaa hyötyliikuntaa. Valitettavan usein pyrimme ajamaan autolla aivan kaupan oven eteen ja portaiden sijaan käytämme turhan usein hissejä.

Kaupungin keskustan alue on sopivan kokoinen ja meillä on erinomaisia liikuntareittejä, jotka usein alkavat lähes omalta kotiovelta. Kävellen, hölkkäillen
tai pyöräillen on helppo lähteä liikkumaan eri puolille kaupunkia juuri sen pituiselle lenkille kuin haluaa. Ja jos ei kevyen liikenteen väylät miellytä, keskustan
ulkopuolelta löytyy useita maastoja, joissa voi liikkua luonnon helmassa. Sieltä löytyy mäkiä ylös ja alas, ja varmasti on vaihtelevia maastoja.

Hyötyliikunnan lisäksi Iisalmessa on erinomaiset mahdollisuudet harrasteliikuntaan. Ei kovin monta sellaista urheilulajia löydy, joita Iisalmessa ei voi harrastaa. Ja kun ei mäkihypyn hurmaan Iisalmessa pääse, niin naapurikunnassa jo pääsee. Iisalmessa on rakennettu lähiliikunta-alueita, urheilukenttiä ja on tasaisia kenttiä pallon pelaamiseen ja liukkaita jäitä jääurheiluun. On saleja ja halleja, joissa voi harrastaa. Kolmannen sektorin panos Iisalmessa on äärimmäisen tärkeä, ja siitä kaikille seuraihmisille kuuluu iso kiitos: kaupunki on tehnyt olosuhteet, seurat ja yhdistykset järjestävät toimintaa.

Jälleen on vain yksilöstä itsestään kiinni, kuinka paljon ja kuinka monta erilaista liikuntaharrastusta itselleen haluaa. Unohtamatta tietenkään liikunta-alan yrityksiä, jotka täydentävät Iisalmen liikuntamahdollisuuksia omalta osaltaan erinomaisesti. Eivätkä Iisalmen mahdollisuudet lopu hyötyja harrasteliikuntaan, kyllä täältä aika moni ponnistaa omassa lajissaan myös jopa Suomen huipulle. Iisalmi tarjoaa erinomaiset mahdollisuudet myös tavoitteellisen kilpaurheilun harrastamiseen useissa eri lajeissa. Iisalmi on tehnyt paljon arvokasta työtä yksilön ja yhteisön hyvinvoinnin eteen. Urheiluseuroja tuetaan, jotta niiden toimintamahdollisuudet säilyvät. Liikuntareittejä ja latureittejä rakennetaan ja ylläpidetään, jotta mahdollisuudet myös omaehtoiseen liikkumiseen ovat monipuoliset. Usein sokeudumme omalle lähiseudullemme, kun olemme niin lähellä sitä. Jos työmatkallaan kävelee puiston ohi, oletko huomannutkaan, että siinä saattaa olla kuntoilulaitteita - ihan verovaroin hankittuna, juuri sinua varten?

Iisalmessa on helppoa olla elämänsä kunnossa. Iisalmi on kokoaan suurempi ja monipuolisempi liikuntakaupunki.

Juttu on julkaistu myös Iisalmen kaupungin IISALMI-tiedotuslehdessä 2.11.2022. Tutustu IISALMI-lehden sähköiseen versioon https://issuu.com/iisalmenkaupunki -kanavassa.