Julkaistut blogit -blogiarkisto

Mikä ihmeen työ?

28.10.2016 14.36
3

 Etapilta eteenpäin -blogi johdattaa tällä kertaa Nilakan alueella piilevän osaamisen jäljille: Nilakan Osaajatreffit -kampanjassa työnhakijana ja mediatiimiläisenä oleva Heli Mähönen Pielavedeltä pohtii työn ulottuvuuksia ja esittää toiveen sen ihmeellisen, kaukaisen työn realisoitumiseksi ihan vain normaaliksi työksi.

 

Kokoonnuimme eilen kolmatta kertaa  saman pöydän ääreen Nilakan osaajatreffit -kampanjaan osallistuvien kanssa, kauniin Äyskosken rannalla Lohimaassa. Me tulemme Vesannolta, Tervosta, Keiteleeltä ja Pielavedeltä ja tähtäämme finaaliin Keitelerannassa 23.11., treffeille työnantajien kanssa.

 

Porukka alkaa jo pikkuhiljaa tulemaan tutuksi, ja juttuakin rupeaa irtoamaan.

Ihan ensiksi on ihmeteltävä sitä meidän yhteistä määrää osaamista ja kokemusta, joka ei pääse esille ja hyödynnettäväksi työn muodossa. Tekemättömiä töitä on kuulemma roppakaupalla, mutta yhteiskunnassa puhutaan olevan kohtaanto-ongelma - työt eivät löydä tekijöitään Vai olisiko se niin, että tekijöitä löytyisi moneenkin hommaan, kun vaan markkinarako olisi oikea, rekrytointi helppoa, palkkaaminen joustavaa ja pisteeksi iin päälle löytyisi tekijällekin ideaali työ. Noh, tätä varten tämä meidänkin hanke on olemassa!

 

Niin, unelmatyö, mitähän se voisi olla? Yritimme ratkaista sitä eilisessä valmennuksessa porukalla, mutta ihan yhtä valmista sabluunaa emme löytäneet. Joku laati aiheesta runon, joku piirsi kuvia, joku leikkasi ja liimasi.  Oikeassa elämässä emme varmaankaan piirtele sydämiä, kurkottele tähtiä ja kuuta, ihan normaali työpaikka ja kivat työkaverit riittäisivät. Bonusta olisi sellainen palkka, jolla peruselämää elää.

 

Helin kartta.jpg

 

 

 

Työ kuuluu aikuiselle niin kuin leikki lapselle. Työ rytmittää elämää ja antaa sen kehyksen, jonka mukana aika kuluu ja rutiinit hoituvat. Meidän media- ja myyntitiimimme alkaa nyt hommiin, tuo näkyvyyttä ja kuuluvuutta treffeille. Katsotaan, mitä saadaan aikaiseksi, moni meistä elää ”odottavissa tunnelmissa”. Toivotaan, että odotuksiin vastattaisiin ja se ihmeellinen, kaukainen työ realisoituisi ihan vaan konkreettiseksi työksi.

 

Helin blogikuva.jpg

 

Tutustu Heliin ja muihin Nilakan Osaajatreffit -kampanjassa mukana oleviin osaajiin Nilakan Osaajagalleriassa:
http://bit.ly/NilakanOsaajagalleria

 

Yrittäjä ja työnantaja, tule vieraaksemme Nilakan Osaajatreffeille 23.11.2016. Lue lisää ja ilmoittaudu:
http/bit.ly/NilakanOsaajatreffit23112016

 

 

 

Tiedostot