Julkaistut blogit -blogiarkisto

Iisalmi investoi tulevaisuuteen

taloussuunnitelma.JPGIisalmen taloussuunnitelmaan on kirjattu tulevien vuosien investoinnit - investoinnit tulevaisuuteen.
10.12.2018 9.00
0

Vuosina 2019-2021 satsaamme Iisalmessa vetovoimaan ja kasvuun sekä osaamiseen ja hyvinvointiin. Haluamme olla Suomen houkuttelevin seutukaupunki ja tavoitteenamme on asukasluvun kasvattaminen 25 000 asukkaaseen.

 

Käynnistämme useita kouluhankkeita, uuden päiväkodin suunnittelun sekä pitkään toiveissa olleen uimahallihankkeen. Osaamisen ja hyvinvoinnin edistäminen näillä toimenpiteillä on keskeinen osa kaupunkistrategian toimeenpanoa.

Mikäli suunnitellut kouluhankkeet toteutuvat, on vuoteen 2025 tultaessa kaupungin 11 peruskoulusta rakennettu uudelleen yhdeksän koulua. Voidaan siten perustellusti todeta, että iisalmelaislapsilla on uudet, modernit, terveet ja turvalliset koulutilat.

Kouluhankkeista käynnistyvät suunnitelman mukaan Runnin ja Hernejärven kouluhankkeet sekä Mansikkaniemen ja Kilpijärven koulujen suunnittelu ja rakentaminen. Mansikkaniemen koulun kaavoitus on vireillä. Koulun on määrä sijoittua Koljonvirran alueelle Mansikkaniemeen. Alue on valtakunnallisesti merkittävää rakennettua kulttuuriympäristöä. Tämän vuoksi mahdollinen uudisrakennus sovitetaan huolellisesti arvokkaaseen kulttuuriympäristöön.

Keskeisenä tavoitteena Mansikkaniemen koulun osalta on rakentaa kaupunkikuvan ja kokonaiskustannusten kannalta toiminnallinen, tilatehokas, esteetön, terveellinen ja turvallinen koulu. Tilojen pitää tukea varhaiskasvatus- ja opetussuunnitelman mukaista toimintaa olemalla muuntojoustavia.

Mansikkaniemen kouluun on suunniteltu tulevan noin 180 oppilasta ja noin 40 esikoululaista. Rakentamisen on määrä alkaa 2019-2020 ja uuden koulun on määrä valmistua vuosina 2021-2022. Kokonaiskustannusarvio on 5,7 milj. euroa. Kirkonsalmen koulu on määrä purkaa Mansikkaniemen koulun valmistuttua. Uusi Kilpijärven koulu vastaa koko- ja hintaluokaltaan Mansikkaniemen koulua ja sen on määrä sijoittua koulun nykyiselle tontille.

Kaupungin kokonaisinvestointimenot seuraavan viiden vuoden aikana ovat arvion mukaan n. 74 milj. euroa. Tämän lisäksi tulevat vesilaitoksen investoinnit Vuohiniemen jätevedenpuhdistamoon sekä vesi- ja viemäriverkostoon noin 12 milj. euroa. Investoinnit rahoitetaan pääasiassa lainan ottamisella ja arvion mukaan kaupungin lainamäärä kasvaa n. 40 prosenttia nykyisestä tasosta vuoteen 2021.

Uusi uimahalli sijoittuu näillä näkymin nykyisen uimahallin parkkipaikalle. Uimahallin kustannusarvio on 12,5 milj. euroa. Uimahallit ovat euroissa mitattuina haastavia investointikohteita. Lämpö, vesi ja pitkä aukioloaika ovat tekijöitä, jotka nostavat uimahallin käyttökustannukset korkeiksi. Kunnallisia uimahalleja on haastavaa saada taloudellisesti kannattaviksi. Tästä syystä on tarkoituksenmukaista tarkastella uimahallien muita vaikuttavuustekijöitä ihmisten terveyteen ja hyvinvointiin.

Uimahallit liikuttavat eri-ikäisiä, -kokoisia ja -värisiä ihmisiä. Uimahalleja käyttää suuri osa ihmisistä. Uimahallit tuovat valoa ja lämpöä pitkään talvikauteen. Uimisella on monia fyysisiä ja henkisiä terveysvaikutuksia.

Merkittävä osa iisalmelaisista ja yläsavolaisista lapsista on oppinut uimataidon Iisalmen uimahallissa. Muistan itse, miten perjantai ja uimahallipäivä olivat viikon kohokohta. Tunne siitä, että vesi kantaa ja että uintitaito on saavutettu, on jäänyt mieleen. Muistan tarkalleen sen hetken ja paikan Iisalmen uimahallin lastenaltaassa 1980-luvulla.

Joskus tekisi mieli lähteä matkoille, vaikka laivaristeilylle tai kaupunkilomalle Eurooppaan. Kun ehdotan näitä omille lapsilleni, on vastaus usein seuraava: ”Ei me haluta mihinkään lähteä. Me halutaan mennä uimahalliin”. Mikäs siinä, sehän sopii.

Tulevat vuodet ovat Iisalmelle taloudellisesti haastavia.  Verorahoitus ei riitä kaikkien investointien rahoittamiseen ja kaupunki velkaantuu. Pyrimme päätöksenteossa löytämään ratkaisuja, joilla turvaamme kunnalliset peruspalvelut ja joilla edistämme Iisalmen ja koko alueen vetovoimaa ja kasvua sekä osaamista ja hyvinvointia. Huolehtien kuitenkin vastuullisesti kuntataloudesta, jotta myös seuraavien vuosikymmenten kuluttua lapsillamme olisi mahdollisuus tehdä isoja investointipäätöksiä.

Hyvää joulua ja uutta vuotta 2019, uikaa ja nauttikaa elämästä.

 

Eeva Suomalainen

Talousjohtaja

Iisalmen kaupunki