Julkaistut blogit -blogiarkisto

Elinkeinojohtajan katsaus

21.12.2022 7.00
0

Elinvoimapalveluiden uutiskirjeen 11/2022 pääkirjoitus.

Vauhdikas ja yllätyksellinen vuosi on nyt lopuillaan ja on viimeisen uutiskirjeen aika. Suomi on näyttänyt kykynsä sopeutua ja muuttaa suuntaa nopeasti tilanteiden niin vaatiessa – ainakin turvallisuuspolitiikassa. Tuleva vaalivuosi näyttää pystytäänkö samaan myös talous- ja työllisyyspolitiikassa, kun valtionvarainministeriön madonlukuja lähdetään vääntämään uudeksi hallitusohjelmaksi. Itä-Suomen ja samalla meidän yläsavolaisten joululahjatoiveena on varmasti vahvemmat panostukset alueemme tulevaan elinvoimaan saavutettavuuden, osaamisen ja kehittämispanostuksien osalta. Toivottavasti kaikki alueemme ehdokkaiksi lähtevät ja erityisesti aikanaan valittavat kansanedustajat näkevät yritysten ja elinkeinoelämän tarvitsemien panostusten merkityksen ja pitävät Itä-Suomen puolta kaikin keinoin.

Kuntakentällä puhututtaa nyt tietysti hyvinvointialueiden aloittaminen ja siihen liittyvät historialliset muutokset, mutta myös parin vuoden päästä häämöttävät työllisyyspalvelujen uudistukset. Heti alkuvuodesta on tehtävä linjauksia miltä pohjalta lähdemme uutta TE2025 mallia valmistelemaan Ylä-Savossa, koska syksyllä on ministeriölle esitettävä tulevan työllisyydenhoitoalueen toimintamallit. Valmisteluaikaa ei ole hukattavaksi. Elinkeinojen kehittämisessä osaavan työvoiman saatavuus on ollut jo vuosikausia keskeinen puheenaihe ja nyt kun työllisyyspalvelujen kokonaisuus liitetään kaupungin muuhun palvelukokonaisuuteen, on tavoitteena saada lisää tehoja myös työllisyydenhoitoon. Teimme syksyn aikana konsulttiselvityksen omasta työllisyydenhoidon nykytilastamme Iisalmessa ja Mikko Kesän analyysin mukaan olemme seutukaupunkijoukossa työllisyyden mittareilla ihan hyvää keskitasoa. Se ei toki meille riitä vaan saimme selvityksestä paljon hyviä kehittämisajatuksia, joita lähdemme jo ensi vuoden kuluessa toteuttamaan kuntakokeilun ja kaupungin työllisyydenhoidon henkilöstön kanssa. Hyvinvointialueille siirtyvä kuntouttava työtoiminta näyttää olevan keskeinen ongelmakohta erityisesti pitkäaikaistyöttömyyden hoidossa, valitettavasti vaikuttamismahdollisuutemme sen tehokkuuteen ovat rajalliset. Perustehtävässä eli työnvälityksessä avaimet ovat kuitenkin täysin omissa käsissä, joten tulemme panostamaan erityisesti siihen. Tiiviillä yritysyhteistyöllä saamme varmasti hyviä tuloksia aikaiseksi.

Tänä vuonna olemme tehneet myös laajaa seutukaupunkiyhteistyötä kahden hankkeen puitteissa ja alkuvuonna valmistuvat sekä Innovaatioekosysteemiverkoston strategia että Seutukaupunkien korkeakouluvisio. Nämä molemmat ovat keskeisiä ponnistuksia valtakunnallisessa yhteistyössä ja vaikuttamisessa Iisalmen ja meidän kaltaistemme seutukaupunkien aseman parantamiseksi sekä TKI-panostusten että koulutuspaikkojen osalta. Seutukaupungeissa tehdään merkittävä osa Suomen BKT:sta ja viennistä eikä asemaamme saa enää heikentää, päinvastoin sitä tulee vahvistaa ja varmistaa yritysten säilyminen kilpailukykyisenä tulevaisuudessakin. Tässä ekosysteemimäinen toimintatapa TKI-investointien ja korkeakoulutuksen järjestämisen osalta on avainasemassa, siksi olemme kaupunkina halunneet ottaa aktiivista roolia näiden asioiden edistämisessä. Jatkossa korostuu sitten tavoitteeksi asetettujen toimenpiteiden käynnistäminen ja aktiivinen vaikuttaminen, jotta resursseja kehittämiseen oikeasti saadaan.
Tässä vaiheessa kuitenkin hiljennymme hetkeksi perheidemme pariin ja haluan omalta osaltani kiittää kaikkia yhteistyökumppaneita kuluneesta vuodesta ja toivottaa rauhallista joulun aikaa ja erinomaista uutta vuotta 2023!

Terho Savolainen, elinkeinojohtaja