Julkaistut blogit -blogiarkisto

Elinkeinojohtaja Terho Savolaisen terveiset 4/2022 elinvoimapalveluiden uutiskirjeessä

2.5.2022 8.00
0

Elinvoimapalveluiden uutiskirjeen 4/2022 pääkirjoitus

Kevätauringon jo mukavasti lämmittäessä alkaa katse kiinnittyä kohti tulevaa kesää, kaikki varmasti toivomme tältä kesältä hyvien ilmojen lisäksi mukavia tapahtumia ja antoisia kohtaamisia ystävien, tuttavien ja miksei uudempienkin tuttavuuksien kanssa. Tori on kaupungin perinteinen kohtaamis- ja kauppapaikka, mutta teknologian kehityksen ja ihmisten asiointikäyttäytymisen muutoksen myötä sen rooli on vuosien saatossa jäänyt päivittämättä. Myös toria ympäröivät liike- ja toimistorakennukset sekä asumisen vaihtoehdot vaikuttavat siihen, miten elinvoimainen ja viihtyisä itse torialue ympäristöineen ihmisille on. Viime syksynä alkanut laaja keskusta-alueen elinvoimaselvitys on nyt saatu pakettiin ja siinä esitetään monia visioita ja uudistuksia, joilla kaupunkimme keskusta-aluetta voitaisiin saada viihtyisämmäksi ja vetovoimaisemmaksi. Jo selvitystyön aikana saimme paljon palautetta ja noin 750 vastausta avoimeen kyselyyn aiheesta, asia on selvästi meille kaikille tärkeä. Nyt onkin oikea aika keskustella ydinkeskustan visiosta ja tehdä päätöksiä tulevan kehittämisen suhteen, jos haluamme strategiamme mukaisesti elinvoimaisen keskustan houkuttelevan ihmisiä asumaan ja asioimaan tulevaisuudessakin!


Kaikki edellytykset elinvoimaisen keskustan rakentamiseen ovat omissa käsissämme: meillä on Iisalmessa ja Ylä-Savossa laajemminkin erittäin vetovoimainen ja kasvava teollisuus, joka tarvitsee uusia työntekijöitä. Työpaikat houkuttelevat ihmisiä muuttamaan alueelle, jossa laadukkaat ja toimivat palvelut ovat helposti saavutettavissa. Iisalmeen saapuessa Virransillalta avautuu näkymä ja ensivaikutelma viihtyisään kukkulakaupunkiin, jonka ytimeen on helppo tulla viettämään aikaa ja asioimaan. Maineikkaat kärkiyritykset voivat luoda uutta vetovoimaa myös keskusta-alueelle ja torin ympäristöstä tulisi rakentaa ”Nääteikkuna” koko Ylä-Savon tarinaan. Kauppa ja palvelut tulevat varmasti asiakkaiden perässä takaisin keskustaan, positiivisen kehityksen kierre pitää käynnistää kaupungin, yrittäjien ja kiinteistönomistajien yhteistyöllä kaupungin asukkaiden ja matkailijoiden toiveita kuunnellen. Kukaan muu ei tee sitä meidän puolestamme! Muutos ei tapahdu hetkessä, mutta mitä nopeammin aloitamme sen nopeammin asiat valmistuvat.


Nykyiselläänkin tori ja sen läheinen Luuniemen tapahtumakenttä tarjoavat loistavat puitteet kesätapahtumille, joita onkin mukavasti taas tiedossa. Ylä-Savon laajuisesti katsottuna tapahtumakesästä löytyy tekemistä joka viikonlopulle ja myös niiden väliin. Eukonkanto, Oluset, Iskelmäviikko ja RunniRock saavat nyt ensi kertaa seurakseen myös Iisalmi Jazz Festivalin, joka aiemmin on järjestetty talviaikaan. Monen eri musiikkilajin maailmantähtiä on siis tarjolla aivan tässä kotinurkilla, joten nyt kannattaa lähteä aktiivisesti liikkeelle. Tapahtumia ja palveluita meillä riittää niin kauan, kuin niille on maksavia asiakkaita. Iisalmi ja tienoot -kumppaniverkostosta löytyy myös kesäisiin irtiottoihin paljon muuta mukavaa palvelua ja majoitusta itselle tai kesävieraille, verkkokauppa osoitteessa www.iisalmijatienoot.fi laajenee päivä päivältä kattavammaksi ja monipuolisemmaksi kanavaksi seudun elämyksiin.

Kevätterveisin,
Terho Savolainen
elinkeinojohtaja