Suomen kasvihuonekaasupäästöistä noin 80 prosenttia syntyy energian tuotannosta ja kulutuksesta, kun mukaan on laskettu liikenteen käyttämä energia. Energiatehokkuuden edistämisellä pyritään vähentämään palvelujen, suoritteiden ja tuotteiden tuottamiseen tarvittavaa energiamäärää. Energiatehokkuuden parantuessa pienenee energiankulutus, vähenevät hiilidioksidipäästöt ja syntyy kustannussäästöjä.


Iisalmen kaupunki mukana Kunta-alan energiatehokkuussopimuksessa

Kunta-alan energiatehokkuussopimuksen taustalla on vastuullisuus ja ilmastonmuutoksen torjuminen. Energia- ja ilmastostrategian sekä Euroopan unionin energiatehokkuusdirektiivin (2012/27/EU) tehostamistavoitteiden saavuttamiseksi Suomeen luotiin vapaaehtoiset energiatehokkuussopimukset. Tämä on valtion ja toimialojen yhdessä valitsema tapa, jonka kattavalla ja tuloksellisella toiminnalla on mahdollista jatkossakin välttää uudet pakkokeinot ja erillinen lainsäädäntö.

Iisalmen kaupunki on liittynyt Kunta-alan energiatehokkuussopimukseen sopimuskaudelle 2017-2025. Erinäisten velvoitteiden toimeenpanon lisäksi kunta-alan energiatehokkuussopimuksen tavoitteena on julkisen sektorin toimiminen esimerkkinä asukkaille ja alueen toimijoille levittämällä aktiivisesti tietoa liittyen energiatehokkuuden ja uusiutuvan energian käytön mahdollisuuksiin ja niitä koskevien toimien tuloksiin.

Iisalmen kaupunki tulee mm. parantamaan entisestään uusien sekä peruskorjattavien rakennusten energiatehokkuutta sekä jatkaa katuvalaistuksen uusimista led-valaisimiksi.

energiatehokkuussopimukset-logo.png

Pohjois-Savon energianeuvonta

Pohjois-Savon alueella on saatavilla Kuopion kaupungin tarjoamaa puolueetonta energianeuvontaa asukkaille, kunnille sekä pk-yrityksille. Neuvonnan puitteissa tiedotetaan alueen kuntia ja pk-yrityksiä energiatehokkuussopimuksista ja niihin liittymisen hyödyistä sekä toteutetaan kuluttajille suunnattua energianeuvontaa.

Neuvonnassa hyödynnetään Motiva Oy:n asiantuntijuutta ja työkaluja. Energiaviraston alueellisen energia- ja ilmastotyön rahoituksen myötä energianeuvonnan verkosto on saanut uusia vahvistuksia ja lisää resursseja neuvontatyöhön. Alueellista energianeuvontaa on annettu toukokuusta 2019 lähtien kaikissa Suomen maakunnissa (pl. Ahvenanmaa).

Energianeuvoja

Mari Turunen, puh. 044 718 2870

Motiva-logo-200x200.jpg  energiavirasto-logo.png