Iisalmen liikuntapalvelut on ollut mukana Ikäinstituutin voimaa vanhuuteen ohjelmassa syksystä 2017 asti.
Toiminnan tavoitteena on parantaa yli 75 vuotiaiden toimintakykyä ja arjessa selviytymistä, niin että vuosia omassa
kodissa asumiseen saataisiin lisää. Keskeisenä elementtinä on myös syrjäytymisen ehkäisy. Yhteistyötä tehdään 
Soten, Vetrean, järjestöjen, urheiluseurojen ja muiden alan ammattilaisten kanssa.

Toiminta on sisältänyt mm. vertaisohjaajakoulutusta voiman ja tasapainon kehittämisen näkökulmasta.
Koulutuksessa mukana olleet eivät olleet liikunnan ammattilaisia ja tarkoitus oli antaa hyviä työkaluja ja tietoa mukana
olleille, jotka välittävät oppimaansa eteenpäin omissa ryhmissään. Ulkoiluystäväksi koulutuksessa tavoitteena oli
saada heikosti liikkuvien ihmisten tueksi koulutettuja avustajia niille, jotka tarvitsevat tukea kävelylenkeille tai ulkoiluun.

Erilaisia luentoja on pidetty voima- ja tasapainoharjoitteluun liittyen mm. Iisalmen sydänyhdistykselle ja opiskelijoille, jotka toimivat iäkkäiden kanssa.

Keväällä 2019 Liikuntapalvelut ja Vetrea järjestivät kohderyhmään kuuluville  tehoharjoittelujakson
(10 viikkoa) Vetrean tiloissa (yksi Ikäinstituutin suosituksista). Tavoitteena oli voiman ja tasapainon kehittäminen. Tulokset ensimmäisten ryhmien osalta osoittivat, että esim. jalkojen voimatasot, puristusvoima ja viivalla kävely (tasapaino).
kehittyivät merkittävästi. Kaikki nämä ovat tärkeitä elementtejä arjen toiminnassa ja toimintakyvyn säilyttämisessä. Lisäksi mukana olijat kokivat, että yleinen jaksaminen ja mielen virkistyminen kehittyivät myös. Tulokset osoittavat, miten nopeassakin ajassa saadaan hyviä tuloksia ja, miten tärkeää voiman ja tasapainon kehittyminen on. Näitä tehojaksoja pyritään järjestämään 2-3 kertaa vuodessa ja jokaiseen ryhmään haetaan erikseen uudet osallistujat.

Koronan vuoksi usealta on jäänyt liikunta vähemmälle tai ainakin tärkeä toimintakykyä ylläpitävä ja kehittävä lihaskuntoharjoittelu.
Alla linkkejä, joista pääset helposti katsomaan eri tasoisia jumppavideoita ja tekemään harjoittelua kotioloissa. 
Alla myös paljon hyödyllistä tietoa lihaskuntoharjoittelusta sekä ravitsemuksesta.

Tutkimustietoa etäjumpan vaikutuksista:
avaa tutkimus tästä

Jumppia videoilta:
klikkaa tästä

Tässä tietoa ikääntyneiden ravitsemussuosituksista
www.ruokavirasto.fi/teemat/terveytta-edistava-ruokavalio/ravitsemus--ja-ruokasuositukset/ikaantyneet/

www.voimaavanhuuteen.fi

 

 

suositukset.jpg