Liikuntatilojen ja -alueiden käyttö

Iisalmessa liikunnallisen elämäntavan ja terveyden edistämiseen on panostettu vahvasti jo vuosikymmenten ajan. Liikuntatilat ja -alueet mahdollistavat eri liikuntalajien monipuolisen harrastamisen.

Korkeatasoiset ja hyvin hoidetut kentät, hallit, reitit ja radat ovat kaikkien kaupunkilaisten käytettävissä, kun avoimia vuoroja riittää myös seurojen ulkopuolisille käyttäjille.

Liikuntahallin, jäähallin, nuorisotalon ja kaupungin koulujen liikuntasalien iltakäytön vakiovuorojen haku talvikaudelle tulee tehdä vuosittain viimeistään huhtikuun loppuun mennessä erillisellä lomakkeella. Jalkapallohallin vakiovuorojen haku talvikaudelle tulee tehdä lokakuun puoliväliin mennessä. Tarkemmista hakuajoista tiedotetaan kaupungin verkkosivuilla.

Huomioitavaa on, että tila on käytössä sen ajan, mille aikavälille hakemuksen / varauksen teet eli otathan jo tilaa varatessasi huomioon, mikäli tarvitset tilan käyttöösi etukäteen mahdollisia järjestelyjä varten.

Liikuntatilojen käyttövuorojen jakoperusteet

  1. Liikuntapalveluiden järjestämä ohjattu liikunta
  2. Iisalmelaiset laji- ja muut urheilujärjestöt seuraavalla järjestyksellä: edustusjoukkueet sarjataso huomioiden, alle 18-vuotiaiden toiminta, harrastajamäärät, aikuisryhmät
  3. Työpaikkaliikunta ja muut yhdistykset
  4. Rekisteröimättömät vapaat harrasteryhmät
  5. Iisalmelaiset yksityiset toiminnan tarjoajat
  6. Ulkopaikkakuntalaiset

Seurat voivat hakea tilojen iltakäytön vakiovuoroja erillisellä Liikuntavuorohakemus -lomakkeella. Muina aikoina tilojen ja alueiden varaustilanteen ja vapaat ajat voi selvittää Timmi -tilanvarausjärjestelmästä. Voit ensin selailla vapaita aikoja haluamassasi liikuntapaikassa ja ottaa sitten yhteyttä tilojen varauksia hoitavaan yhteyshenkilöön. Katso tästä vapaita vuoroja eri liikuntatiloihin: webtimmi.iisalmi.fi

Tilojen ja alueiden käytöstä peritään Sivistys- ja hyvinvointilautakunnan määräämä vuokra.

Verkkoasiointi

Hanhilammen ampumakeskuksen ratojen ja tilojen varauslomake (verkkolomake)

Voit tehdä Iisalmen Hanhilammen ampumakeskuksen radan tai tilojen varauksen sähköisesti tällä lomakkeella.

Lisää tietoa
Siirry asioimaan

Iisalmen kaupungin palautepalvelu

Palaute voi olla kiitos, kommentti, kysymys, moite tai toimenpide-ehdotus Palvelun kautta voit myös liittää palautteeseesi karttasijainnin tai kuvan.

Lisää tietoa
Siirry asioimaan

Suomi.fi-viestit Suomi.fi-verkkopalvelussa

Voit lähettää ja vastaanottaa viranomaisviestejä Suomi.fi-verkkopalvelun Viestit-osiossa.

Lisää tietoa
Siirry asioimaan

Timmi- tilojen ja alueiden varauskalenteri

Timmi -järjestelmästä voit selata Iisalmen kaupungin eri tilojen ja alueiden varaustilannetta

Lisää tietoa
Siirry asioimaan

Puhelinasiointi

Liikuntatilojen puhelinvaraukset ja tiedustelut

Voit varata Iisalmen kaupungin liikuntatiloja ja alueita soittamalla tai laittamalla sähköpostia.

Lisää tietoa
Puh. +358 40 8302703

Lomakkeet

Liikuntavuorohakemus

Seurat ja yritykset voivat hakea Iisalmen kaupungin sisäliikuntatilojen iltakäytön vakiovuoroja tällä lomakkeella.

Lisää tietoa
Lataa lomake

Linkit

Iisalmen harrastushaku

Harrastushaku-sivu on nimensä mukaisesti paikka, josta löydät tiedot ja linkit Iisalmessa tarjolla olevista harrastusmahdollisuuksista.

Lisää tietoa
Avaa linkki

Iisalmen kaupungin liikuntapaikat kartalla

Karttapalvelussa näet Iisalmen kaupungin liikuntapaikkojen sijainnit

Lisää tietoa
Avaa linkki

Iisalmen kaupungin palveluhinnasto

Iisalmen kaupungin valtuuston vahvistamat palveluhinnastot.

Lisää tietoa
Avaa linkki

Yleiset ohjeet nurmikenttien käyttäjille

Ohjeet nurmikenttien käyttäjille

Lisää tietoa
Avaa linkki

Palvelupaikat

Hanhilammen ampumakeskus

Iisalmen Hanhilammella sijaitseva ampumakeskus ratoineen ja tiloineen palvelee alueen harrastajia.

Hanhilammentie 99, 74160 IISALMI

Aukioloajat

Ammunta on sallittu alla olevina aikoina. Juhlapyhinä suljettu.
Ma - Ti: 08:00 - 21:00
Ke - To: 08:00 - 21:00
Pe: 08:00 - 21:00
La: 08:00 - 18:00
Su: 11:00 - 21:00

Kaikki tiedot

Haukiniemen nurmikenttä

Haukiniemen nurmikenttä on varattavissa eri tapatumiin ja otteluihin

Pohjoinen Otavankatu 16, 74100 IISALMI

Aukioloajat

Kaikki tiedot

Iisalmen jalkapallohalli

Hallin pelialue on 87 m x 45 m kokoinen tekonurmi. Lisäksi ulkoalueella heittopaikat moukarille, kuulalle, kiekolle ja keihäälle.

Ratapellonkatu 22, 74120 IISALMI

Aukioloajat

Kaikki tiedot

Iisalmen jäähalli ja tekojää

Jäähalli ja tekojää palvelevat iisalmelaisia järjestöjä, harraste- ja työpaikkajoukkueita, oppilaitoksia ja vieraspaikkakuntalaisia.

Untamonkatu 7, 74100 IISALMI

Aukioloajat

Avoinna talvikaudella elokuu - maaliskuu
Ma - Ti: 08:00 - 22:00
Ke - To: 08:00 - 22:00
Pe: 08:00 - 22:00
La - Su: 09:00 - 20:00

Kaikki tiedot

Iisalmen liikuntahalli

Liikuntahalli tarjoaa monipuoliset harrastusmahdollisuudet seuroille, yrityksille ja perheille. Halli on käytettävissä myös yleisötilaisuuksiin.

Välikatu 3, 74100 IISALMI

Aukioloajat

Kaikki tiedot

Iisalmen uimahalli ja kuntosali

Uimahallissa voit kuntouinnin lisäksi harrastaa vesijuoksua, osallistua ohjattuihin liikuntaryhmiin tai käyttää kuntosalia.

Joukolankatu 15, 74120 IISALMI

Aukioloajat

Avoinna normaalisti
Ma - Ti: 09:00 - 21:00
Ke: 06:00 - 21:00
To - Pe: 09:00 - 21:00
La - Su: 11:00 - 17:00

Kuntosalin aukioloajat
Ma - Ti: 07:00 - 21:00
Ke: 06:00 - 21:00
To: 07:00 - 21:00
Pe: 09:00 - 21:00
La - Su: 11:00 - 17:00

tapaninpäivä (26.12.2021)
-5: 11:00 - 17:00

uudenvuoden aatto (31.12.2021)
-5: 09:00 - 17:00

uudenvuodenpäivä (1.1.2022)

jouluaatto (24.12.2021)

joulupäivä (25.12.2021)

loppiainen (6.1.2022)

Kaikki tiedot

Kangaslammin nurmikentät

Kangaslammin nurmikentät on varattavissa eri tapatumiin ja otteluihin

Pajukatu 1b, 74130 IISALMI

Aukioloajat

Kaikki tiedot

Kankaan liikuntapuiston tekonurmikenttä

Kenttä on kumirouhepinnoitteinen tekonurmikenttä, jonka vieressä kolme juoksusuoraa sekä pituushyppypaikka.

Untamonkatu 10, 74100 IISALMI

Aukioloajat

Avoinna kesäisin
Ma - Ti: 09:00 - 21:00
Ke - To: 09:00 - 21:00
Pe - La: 09:00 - 21:00
Su: 09:00 - 21:00

Kaikki tiedot

Paloisvuoren puistokenttä

Paloisvuoren puistokenttä on vapaasti käytössäsi ilman erillistä varausta

Paloisvuorentie 40, 74130 IISALMI

Aukioloajat

Kaikki tiedot

Ratapellonkadun koulutuskenttä

Ratapellonkadun koulutuskenttä sijaitsee jalkapallohallin vieressä.

Ratapellonkatu 22, 74120 IISALMI

Aukioloajat

Kaikki tiedot

Sankariniemen stadion

Stadion sijaitsee Sankariniemellä, keskustan läheisyydessä.

Asevelikatu 2, 74130 IISALMI

Aukioloajat

Kaikki tiedot

Liittyvät palvelut

Liikunnan seniorikortti 65+

Katso tiedot

Erityisliikunta

Katso tiedot

Iisalmen ulkoilualueet ja -reitit

Katso tiedot
Näytä kaikki liittyvät palvelut
Ajankohtaista