Nordplus_Junior_RGB_EN.png

Ylä-Savon musiikkiopistolla oli lukuvuonna  2014 - 2015 käynnissä Nordplus junior -hanke, jossa opeteltiin lastenlauluja suomeksi, islanniksi ja latviaksi. Hankkeen nimi oli "Teach me children's songs in Nordic and Baltic countries!"

Islannin%20lippu.jpgSuomen lippu 2.pngLatvian lippu.jpg

Kumppaneina Ylä-Savon musiikkiopistolla tässä hankkeessa olivat Lielvarden musiikkikoulu Latviassa ja Tonstofan musiikkikoulu, joka on erikoistunut erityislasten, lähinnä kehitysvammaisten lasten, opettamiseen.

Projektiin sisältyi helmikuussa 2015 kolmen opettajan (Tapani Lakaniemi, Toni Balk ja Otto Aminoff) vierailu Islannissa, Reykjavikissa tutustumassa erityislasten opetukseen.

Maaliskuussa kaksikymmentä Allegretto-kuoron nuorta laulajaa kävi Eeva Riitta Rytkösen ja Susanna Alajuuma-Kettusen johdolla vierailulla Lielvardessa Latviassa. Mukana käytännön asioista huolehtimassa oli myös toimistosihteeri  Mirja Jouhki.

Huhtikuussa Ylä-Savon musiikkiopistolla oli puolestaan ilo isännöidä Latviasta tullutta 16 lapsen kuoroa opettajineen sekä islantilaista 12 henkilön käsikello-orkesteria. Tässä kehityvammaisista koostuvassa yhteyeesa oli 12 jäsentä. Opettajineen ja huoltajineen islantilaisia oli  mukana 20 henkilöä. Yhdessä suomalaisten kanssa vietettiin ikimuistoisia hetkiä opetellen ja esittäen kukin oman maansa lastenlauluja Säisä-salissa koululaisille ja päiväkotilapsille. Islantilainen ryhmä vieraili myös Päiväkeskus Purjeessa. Kuopiolaisiin käsikellon soittajiin käytiin tutustumassa ja esiintymässä Kallaveden seurakunnan jumalanpalveluksessa su 26.4. Vierailu huipentui huikeaan yhteiskonserttiin Iisalmessa Pyhän Ristin kirkossa sunnuntaina 26.4.

Hankkeen tuloksena oli ainakin ymmärrys siitä, että kaikki lapset taustoista huolimatta ovat tasa-arvoisia ja ansaitsevat saada musisoida ja myös saada opastusta musiikin harrastamiseensa. Maailma on kutistunut, joten toisiin kulttuureihin ja kieliin tutustuminen ja erilaisuuden hyväksyminen olivat tärkeitä oivalluksia, jotka jäivät varmasti kaikkien osallistujien mieleen tästä projektista!

Nordplus 308.JPGNordplus 309.JPGNordplus 318.JPGNordplus 325.JPGNordplus 331.JPGNordplus 336.JPGNordplus 385.JPG