Iisalmen harrastamisen mallin ryhmät pyörivät syyskaudella 29.8.-16.12. ja kevätkaudella 9.1.-26.5.2023. Lomien aikaan toiminta on tauolla.
Kaikki toiminnat ovat koulukohtaisia. Osassa toiminnoista on rajoitettu ryhmäkoko, jolloin harrastukset voidaan pitää mielekkäänä ja turvallisena. Suurimpaan osaan ryhmistä on ilmoittautuminen, tarkemmat ilmoittautumisohjeet löytyy tuntikuvauksen kohdalta. Poikkeuksena pääsääntöisesti ulkona järjestettävä Sporttari, johon ei ole ennakkoilmoittautumista.
IHMe-toiminta on avoinna kaikille ja siihen voi osallistua henkilökohtaisen avustajan, tukihenkilön tai aikuisen harrastuskaverin kanssa.
Harrastuksiin voi osallistua ainoastaan täysin terveenä. Ellei toisin mainita, oppilaat kulkevat kerhoihin omatoimisesti ja paikalle saavutaan käsipesun kautta. Liikunnallisiin kerhoihin pukeudutaan liikuntavaatteisiin.
Kerhoihin osallistuvat oppilaat on vakuutettu kaupungin toimesta. Mikäli toimintaan tulee muutoksia tai harrastus on jostain syytä poikkeuksellisesti peruttu, ilmoitetaan siitä koulun tai toimijan kautta ja tällä nettisivulla.
Huomioitavaa on, että kouluilla toimii paljon myös muita kerhoja, joista tiedotetaan koulun kautta.

KOULUKOHTAISET RYHMÄT
EDVIN LAINEEN KOULU
Yhteyshenkilö koululla Mari Ellola.
MA klo 14.30-15.30 Parkour 4-6.lk / OTE, Liikuntaseura Otteen sali.
TI klo 14-15 Sporttari
TI klo 14.15-15.15 Esteetön keilaus, Keila- ja Liikuntakeskus Liike
(INVA-kyyditys tarvittaessa)
TO klo 14.15-15.15 Pelikellari, Karhunkellari IPK
PE klo 13.30-14.30 Parkour 1-3lk / OTE, Liikuntaseura Otteen sali.
HERNEJÄRVEN KOULU
Yhteyshenkilö koululla Juha Komulainen
KE klo 12.30-13.30 Sporttari 1-4lk
TO klo 13.30-14.15 Puuhis
KANGASLAMMIN KOULU
Yhteyshenkilö koululla Juha Komulainen
TI klo 13.30-14.30 Parkour 1-3lk/ OTE, Liikuntaseura Otteen sali
KE klo 15.30-16.30 Parkour 3-6lk / OTE, Liikuntaseura Otteen sali
Kangaslammin koulu oppilaille on järjestetty kuljetus koululta Parkouriin ja takaisin koululle.
KAUPPIS-HEIKIN KOULU
Yhteyshenkilö koululla Petri Kainulainen.
MA klo 14-14.45 Puuhis
KE klo 13-14 Metsästys ja erä
klo 14-15 Sporttari 4-6lk
TO klo 14-15 Kuvataide 3-6 lk
KILPIJÄRJEN KOULU
Yhteyshenkilö koululla Tapani Kettunen
MA klo 13.30-14.30 Parkour 1-2lk / OTE, Liikuntaseura Otteen sali
TI klo 14.30-15.30 Parkour 3-6lk / OTE, Liikuntaseura Otteen sali
KE klo 13-14. Kuvataide 1-2lk, Taitoaineiden luokka koululla
klo 14-15.30 Kuvataide 3-6lk, Taitoaineiden luokka koululla
MANSIKKANIEMEN KOULU
Yhteyshenkilö koululla Laura Koponen
MA klo 15-.30-16.30 Sporttari 3-6lk
TI klo 14-5 Kuvataide 3-6lk
KE klo 14.30-15.30 Pelikellari / Karhun Kellari IPK
TO klo 14-15 Sanataide 3-6lk
klo 13.30-14.30 Parkour 1-3lk / OTE, Liikuntaseura Otteen sali
klo 14.30-15.30 Parkour 4-6lk / OTE, Liikuntaseura Otteen sali
PE klo 14-15 Sporttari 1-2lk
PARTALAN KOULU
Yhteyshenkilö koululla Hannu Haukka
TI klo 13.15-14.15 Puuhis 1-2lk
klo 14.15-15.00 Puuhis 3-4lk
TO klo 13.15-14 Sporttari 1-2lk
klo 14-15 Sporttari 3-4lk
RUNNIN KOULU
Yhteyshenkilö koululla Jorma Patronen
MA klo 14-15 Sporttari jalkapallo 1-4lk
PE klo 13.15-14.30 Puuhis / 4H
SOINLAHDEN KOULU
Yhteyshenkilö koululla Ville Grundmark
KE klo 13.15-14 Puuhis / 4H
SOURUNSALON KOULU
Yhteyshenkilö koululla Harri Kauppinen
MA klo 12.45-13.30 Puuhis 1-4lk
TI klo 12.30-13.30 Sporttari 1-3lk
PE klo 12.30-13.30 Sporttari 4-6lk
***
MUUT TOIMINNOT JA RYHMÄT
Kaikille 1-4 lk sporttariuinti perjantaisin klo 14-16 Iisalmen uimahallissa
(HUOM: Sporttariuinti tauolla siihen saakka kunnes uusi uimahalli Saukko aukeaa)
Esport Minecraft etänä
maanantai klo 15-16 / 4lk Minecraft etäryhmä, ilmoittaudu https://forms.gle/8S1JMJVwanzh5uEa8
keskiviikko klo 15-16 / 5-6lk Minecraft etäryhmä, ilmoittaudu https://forms.gle/CZGNXaFWcxRKcKWW7