TERVETULOA KUNTAKOKEILUUN
Tyollisyyden-kuntakokeilut pienin koko.jpg

Kuopio, Siilinjärvi, Lapinlahti, Iisalmi, Sonkajärvi ja Vieremä ovat mukana valtion työllisyyden kuntakokeilussa ja muodostavat yhdessä Kuopion seudun työllisyyskokeilualueen. Kuntakokeilun aikana tietyt työ-ja elinkeinotoimistojen tehtävät siirtyvät kuntien tehtäviksi ja siten osa Pohjois-Savon TE-toimiston asiakkaista siirtyy oman kotikuntansa asiakkaaksi. Kunta tarjoaa heille työllistymiseen liittyvät palvelut kuntakokeilun ajan 1.3.2021 - 31.12.2024.

Kuntakokeilun asiakaskohderyhmät ovat työttömät työnhakijat, työllistettynä ja työllistymistä edistävissä palveluissa olevat henkilöt, jotka 

- ovat alle 30 -vuotiaita; tai

 - ovat vieraskielisiä tai kotoutujia; tai 

- ovat yli 30 -vuotiaita, joilla ei ole oikeutta ansiopäivärahaan.


Kuntakokeilun asiakkaalla on käytettävissään laajemmat palvelut sekä oma vastuutyöntekijä, joka auttaa rakentamaan yksilöllisiä työllistymispolkuja.

Työllisyydenhoidon ammattilaiset palvelevat niin työnantajia kuin työnhakijoita monikanavaisesti. Työllisyyspalveluiden palvelut säilyvät ennallaan, ja parhaiten tutustut niihin nettisivujemme kautta. TE -toimiston palveluvalikoima tuo lisää mahdollisuuksia työllistymiseen ja kouluttautumiseen ja niistä saat lisätietoa  Työmarkkinatorilta.  Iisalmessa avoimena olevat työpaikat löydät Työmarkkinatorin aluesivulta.

ASIAKASPALVELUPISTE

 

 Pohjolankatu 9A, 74100 Iisalmi

Olemme avoinna ma-ti ja to-pe klo 13.00-15.00, keskiviikkoisin klo 9.00-11.00 ja klo 13.00-15.00.

Muina aikoina asiointi ajanvarauksella tai etäyhteyksin. Voit myös jättää yhteydenottopyynnön Työmarkkinatorin Oma asioinnissa. Pyyntösi ohjautuu suoraan omalle asiantuntijalle tai hänen sijaiselleen. 

 Voit lähettää sähköpostia tyollisyyspalvelut@iisalmi.fi.

Puhelinpalvelu: ma-pe klo 9.00-15.00, soita 040 834 7716.

Jos emme vastaa puheluusi, niin voit jättää vastaajaan viestin tai lähettää tekstiviestin. Kerrothan koko nimesi ja asiasi, niin soitamme sinulle takaisin mahdollisimman pian. 

 

 Asioidessasi asiakaspalvelupisteessä huomioi voimassaolevat suositukset eli:

  • älä asioi sairaana
  • huolehdi käsihygieniasta

Jos olet alle 30-vuotias nuori aikuinen, me olemme tukenasi työllistymis-, koulutus- ja kuntoutumispolkusi suunnittelussa. 

Johanna Holm puh. 0295 043 686

Markus Kumpulainen puh. 0295 043 561

Tiina Sarajärvi puh. 040 642 8996

Maarit Tikkanen puh. 029 504 3668  

 Tiina Sotisalo puh. 040 162 7039

Teija Roth-Rönkkö puh. 0295 043 752, monialainen yhteispalvelu

Aikuisten yli 30 -vuotiaiden palveluissa sinulla on oma asiantuntija, joka auttaa sinua rakentamaan oman näköisesi polun kohti koulutusta ja työelämää. Tarvittaessa autamme sinua selvittämään työkykyäsi ja hakeutumaan tilannettasi tukeviin palveluihin.

Virpi Nikkanen puh. 0295 043 620

Heini Kaatrasalo puh. 050 331 0264

Tiia Pitkänen puh. 040 528 0948

Arja Juntunen puh. 0295 043 571

Sanna Lukkarinen puh. 040 536 6849

Merja Hyytiäinen puh. 0295 043 562

Heta Pursiainen puh. 0295 043 631

 Anniina Martikainen puh. 0295 043 772, monialainen yhteispalvelu 

Aloittavan yrittäjän palvelut on tarkoitettu sinulle, joka olet kiinnostunut yrittäjyydestä tai suunnittelet yritystoiminnan aloittamista. Tiettyjen edellytysten täyttyessä sinun on mahdollista hakea ja saada starttirahaa yritystoiminnan aloittamiseen sekä hakeutua yrittäjäkoulutukseen. Aloittavan yrittäjän palvelut tekevät tiivistä yhteistyötä TE-toimiston ja kunnan yritysneuvonnan kanssa. 

Teija Roth-Rönkkö puh. 0295 043 752

Kotoutumispalvelut on tarkoitettu sinulle, joka olet asunut Suomessa alle 3 vuotta. Kotoutumistasi tuetaan laatimalla sinulle kotoutumissuunnitelma, jossa sovitaan esimerkiksi suomen kielen koulutukseen osallistumisesta tai muusta kotoutumistasi edistävästä palvelusta.

Anne Haaksluoto puh. 050 522 8094

Henna Sokka puh. 050 475 8822, tilapäistä suojelua saavat asiakkaat (ukrainalaiset)

Ammatinvalinnanohjaus on hyödyksi silloin, kun mietit alan tai ammatinvaihtoa, sinulla ei ole ammatillista koulutusta tai aiemmat koulutuksesi ovat keskeytyneet. Tukenasi on ammatinvalintapsykologi, joka auttaa sinua selvittämään esimerkiksi omia vahvuuksiasi. 

psykologi Päivi Savolainen puh. 0295 043 691
ma-ti klo 9.00-15.00 ja to klo 8.00-12.00

Työllisyys- ja kansainvälisyyspäällikkö

Virpi Jukarainen puh. 040 653 0021

Työllisyyskoordinaattori / TYP -johtaja

Tuuli Sokka puh. 040 779 4379

HAKEMUSTEN KÄSITTELYAJAT

Hakemusten käsittelyajat lähtevät kulumaan siitä päivästä alkaen, kun asiakkaan toimittama asiakirja on vastaanotettu Kuntakokeilutoimistossa. 

Työttömyysturvaratkaisut, katso ajantasainen tilanne paikallisen TE-toimiston nettisivuilta.

Palkkatuki- ja Iisalmi -tukipäätökset 10 työpäivää.

Starttiraha -päätökset 10 työpäivää siitä, kun kaikki tarvittavat asiakirjat ja asiantuntijalausunto on toimitettu.

Palkkatuen ja starttirahojen maksatukset ratkaisee KEHA -keskus. Maksupäivät ilmoitetaan päätöksen yhteydessä olevassa erillisessä liitteessä. 

Päätös kesätyötuesta 10 työpäivää.

Päätös miniyrittäjätuesta 10 työpäivää.

Työkokeilusopimukset 10 työpäivää.

Yhteydenottopyynnöt asiantuntijoille 5 työpäivää.

Omaehtoisten opintojen tukemisen ratkaisu 10 työpäivää; opiskelijavalintojen ruuhka-aikoina kesällä ja alkusyksystä käsittelyaika voi ajoittain pidentyä.

Matka- ja yöpymiskustannusten korvaaminen haettava kuukauden kuluessa matkan päättymisestä. Maksu suoritetaan tilille noin kuukauden kulussa hakemuksen toimittamisesta.

 Liikkuvuusavustus haetaan suoraan työttömyysetuuden maksajalta

Kela: Näin haet liikkuvuusavustuksen Kelasta

Kassa: Lähetä lomake liitteineen omalle kassalle

HENKILÖASIAKKAAN PUHELINPALVELU

0295 025 500  ma-pe klo 9.00-16.15

HENKILÖASIAKKAAN VENÄJÄNKIELINEN PUHELINPALVELU

0295 020 715  ma-pe klo 9.00-16.15

KOULUTUSNEUVONTA

0295 020 702 ma-pe klo 9.00-16.15

TYÖTTÖMYYSTURVANEUVONTA

0295 020 701  ma-pe klo 9.00-16.15 (puhelinpalvelussa voi olla ruuhkaa lounasaikaan klo 11.00-13.15)

ANNA MEILLE PALAUTETTA JA OLE MUKANA KEHITTÄMÄSSÄ TULEVAISUUDEN TYÖVOIMAPALVELUJA
KUNTAKOKEILUN UUTISET
14.2.2022

Tavoitteena on muuttaa Suomessa muiden Pohjoismaiden tavoin työvoimapolitiikan suuntaa passiivisesta aktiiviseen ja kohdentaa palveluita nykyistä tehokkaammin.

Kaikki uutiset