
TORI ON KOKO IISALMEN KESKUS JA SYDÄN
Iisalmen keskustan kehittäminen on tärkeässä roolissa niin vetovoiman kuin pitovoimankin näkökulmasta. Valtakunnallisesti torien rooli on vuosien saatossa muuttunut paljon. Iisalmessa toimijat ja vastuutahot ovat vaihtuneet. Asiakkaiden osto- ja asiointikäyttäytyminen on muuttunut, joten torin rooli ei ole enää entisensä. Iisalmen torin on uudistuttava, jotta sen toiminta palvelee käyttäjiä jatkossakin.
Tapahtumat nousevat monissa keskusteluissa tärkeiksi keinoksi. Ja sitä ne toki ovatkin. Iiden lähti kuitenkin syksyllä käynnistyneessä kehitystyössä tavoittelemaan myös jotain muuta. Ratkaisuja ja ideoita, joilla torille ja torin ympäristöön saadaan elämää, elävyyttä ja viihtyisyyttä myös arkena, tapahtumapäivien ulkopuolella.
Torin ja sen elävöittämiseen ei kukaan pysty yksin. Kehittämisideoita lähdettiin kartoittamaan yhdessä eri toimijoiden kanssa. Syksyn aikana saimme saman pöydän ääreen monipuolisen, innostuneen ja visioivan porukan. Yhdessä ideoiden koko ekosysteemi torin ympärillä alkoi hahmottumaan. Torialueeseen kuuluu myös kauppahalli, linja-autoasema, lähirakennukset ja yritykset. Meillä kaikilla on jonkinlainen rooli torin elävöittämisessä. Se voi olla torikauppiaan rooli, lähialueen yrittäjän rooli, tapahtumanjärjestäjän rooli, asiakkaan rooli tai tapahtumankävijän rooli. Ilman toista, ei ole toistakaan.
Työpajoihin ja kehittämisprosessiin matkan varrella on osallistunut Iidenin ja toritoimija Safecaren lisäksi kaupungin virkamiehiä ja päättäjiä, opiskelijoita, torimyyjiä ja tapahtumanjärjestäjiä. Myös asukkailta on kerätty ideoita ja toiveita. Yhdessä syntyneitä melko isojakin ideoita ja niiden toteuttamismahdollisuuksia selvitetään tämän vuoden aikana.
Viime keväänä tapahtumien järjestäminen ja uusien toritapahtumien suunnittelu loppui kuin seinään. Korona aiheuttaa vieläkin paljon hankaluuksia, mutta torin tapahtumien vuosikelloa rakennetaan toiveikkain mielin. Tavoitteena on täydentää vuosikelloa sekä parantaa tiedotusta. Tämä tarkoittaa myös aktiivisten tapahtumanjärjestäjien hakemista ja houkuttelemista torille.
Keväällä mietitään myyntipaikkojen ja mökkien sijoittelua, yhteisiä teematoreja ja keskitettyjä torimyyntipäiviä yhdessä torimyyjien ja kaupungin kanssa. Myös torin viihtyisyyteen on toiveena saada jo pieniä kokeiluja tälle vuodelle, kuten toripöytien visuaalisen ilmeen kohentaminen ja ehkäpä pientä viheristutusta. Torin toiminnallisuus oli myös tärkeä esille noussut teema. Kesällä elämää tuo pieni leikkipaikka, mutta rinnalle mietitään myös uusia toiminnallisia alueita eri kohderyhmien tarpeisiin. Tänä talvena toteutettu jääliukumäki ja joulutorit ovat kokeiluja muuten haasteelliseen talviaikaan. Tapahtumiin, kokeiluihin ja ihan arkeenkin tori kaipaa siis väkeä, teillehän tätä tehdään, olipa roolisi torilla mikä tahansa.
Torilla tavataan!
Iiden ry kehittämispäällikkö Mervi Narinen ja hallituksen puheenjohtaja Jukka Ryhänen