Kaupunkipyörät
Iisalmen kaupunki ja Ylä-Savon Koulutuskuntayhtymä (YSAO) sopivat yhdessä KaaKau Oy:n kanssa mobiilisovelluspohjaisen kaupunkipyöräjärjestelmän hankinnasta Iisalmeen kesäksi 2019 sekä 2020 pyöräilykaudeksi. 
Pyöriä saatiin Iisalmeen 20 kpl ja ne sijoitettiin aluksi kuudelle eri asemapaikalle (Tori, Kulttuurikeskus, Kankaan urheilupuisto, Rautatieasema, Citymarket ja Prisma). Myöhemmin kesällä asemia lisättiin kaksi (Lippuniemi ja Makkaralahti). 
Kaupunkipyörän saa käyttöönsä lataamalla Donkey Republic -sovelluksen ja liittämällä siihen maksukorttinsa tiedot. Pyörien vuokrahinta riippuu käytettävästä ajasta, esimerkiksi puolen tunnin ajoaika maksaa 1,50 €, enemmän pyöräilevän kannattaa hyödyntää kuukausijäsenyyttä. Sovelluksen avulla käyttäjä näkee vapaiden pyörien sijainnit sekä avaa ja lukitsee valitun pyörän älylukon. Samaa sovellusta voi hyödyntää kaikissa kaupungeissa, joissa on käytössä Kaakaun tai Donkey Republicin kaupunkipyöräjärjestelmät, ympäri Eurooppaa.
Syksyksi 2019 kaupunkipyöräjärjestelmä siirtyi kaikkien käytöstä YSAO:n ja Savon ammattiopiston opiskelijoiden ja henkilökunnan maksuttomaan käyttöön.
Kaupunkipyörät edistävät kaupungin älykästä ja kestävää liikkumista, ne tuovat vähähiilisen vaihtoehdon autoilulle, niin työmatkoilla kuin vapaa-ajallakin sekä kannustavat liikkumaan. 

kaakaulogo-300x182.png      Ysao_logo-19.pngdonkey republic.png
 
Biojätteen keräyspiste

Iisalmen Omakotiyhdistys ry ja KierRe-hanke pilotoivat kesällä 2019 biojätteen yhteiskeräystä. 
Biojätteen kierrätys, kuten muidenkin yhdyskuntajätejakeiden kierrätys vaati tehostamista, jotta EU:n ja Suomen kierrätystavoitteisiin päästäisiin. 
Iisalmessa ei nykyisellään juurikaan ole biojätteen erilliskeräystä yksittäisistä kotitalouksista. Ylä-Savon jätehuoltomääräysten asumisessa syntyvien hyötyjätteiden lajittelu- ja erilliskeräysvelvoitteissa biojäte on lajiteltava ja erilliskerättävä omiin kiinteistökohtaisiin jäteastioihin, kun kiinteistön huoneistojen lukumäärä on viisi tai enemmän. Muut kiinteistöt, jotka sijaitsevat hyötyjätteiden keräysreiteillä, mutta joita edellinen velvoite ei koske, voivat halutessaan sopia kiinteistökohtaisen jätteenkuljetuksen jätteenkuljetusyrityksen kanssa. Erilliskeräysvelvoite ei koske sellaisia kiinteistöjä, joilla syntynyt biojäte kompostoidaan. (Ylä-Savon jätehuoltomääräykset, sivu 21.)
Pilotilla haluttiin tuoda erilliskeräyksen vaihtoehto asukkaiden tietoisuuteen ja se, kuinka yhteiskeräyksen avulla voidaan tehostaa helposti omaa kierrätysastetta ja säästää kustannuksissa, niiden jakaantuessa monen talouden kesken. 


Iisalmen Omakotiyhdistys ry.JPG

 
Tuo ja vie -kontti

Ylä-Savon jätekeskuksella on avattu hyväkuntoisten kodintavaroiden tuo ja vie -piste toukokuussa 2019. Piste on avoinna jätekeskuksen aukioloaikoina ma-pe klo 7.30-17.30. 
Pisteen tarkoitus on olla toimiva tavaroiden uudelleenkäyttöä helpottava palvelu. Asiakas voi jättää hänelle tarpeettoman, käyttökelpoisen kodintavaran pisteeseen. Jos asiakas näkee pisteessä jotain tarpeellista, voi hän viedä sen mukanaan ja antaa sille lisää käyttöikää.  Palvelu on tarkoitettu kotitalouksille ja tavarat omaan käyttöön – ei myyntiin.
Hyväkuntoisten kodintavaroiden tuo ja vie pisteellä asioidessa toimitaan samalla tavalla kuin jätekuormaa tuodessa: Asiakkaan on AINA ensimmäiseksi ilmoittauduttava jätekeskuksen toimistolla, toipa hän tavaraa tuo ja vie pisteelle tai jos hän on vain katsomassa, löytyykö pisteeltä jotain käyttökelpoista.
Kokeilua on päätetty jatkaa toistaiseksi.

Lisätietoja:
Mika Jauhiainen
Neuvoja-tiedottaja
Ylä-Savon Jätehuolto Oy
Kierrätyskatu 15 74140 Iisalmi 
040 527 3014
mika.jauhiainen@ylasavonjatehuolto.fi

Ylä-Savon Jätehuolto logo.png

 
Iisalmen kaupungin sähköauto latauksessa

Iisalmen kaupunki on hankkinut (2018) täyssähköauton (Vokswagen e-Golf) henkilökunnan yhteiskäyttöautoksi. Autoa voivat käyttää Iisalmen kaupungin palveluksessa olevat virka- ja työsuhteiset henkilöt virka- ja työtehtävien hoitamiseen liittyvillä matkoilla. 

Iisalmen kaupunki hankki kesällä 2018 ensimmäiset julkiset sähköautojen latauspisteet. Kolme latausasemaa sijaitsevat torin pysäköintialueen Satamakadun puoleisella reunalla ja ne mahdollistavat enimmillään kuuden auton yhtäaikaisen lataamisen.
Latauspisteet kuuluvat Väreen valtakunnalliseen Väre lataus -palveluun ja Iisalmen laitteet ovat ns. asiointilataukseen soveltuvia, puolinopeita yksiköitä. Yhden latauspisteen maksimiteho on yhdellä ladattavalla ajoneuvolla 22 kilowattia ja mikäli käytössä on pisteen molemmat paikat, latausteho ladattavaa sähköautoa kohden puolittuu. Maksimiteholla tunnin latauksella keskivero sähköautolle saadaan noin 120 kilometriä uutta ajomatkaa.
Latausasemien käytön ja latausmaksujen suorittamisen osalta lisätietoja löytyy täältä.


Väre voimapiste.png

 
Kaksi sähköpyörää
Iisalmen kaupungin henkilöstön työajot hoituvat tarvittaessa myös sähköavusteisilla polkupyörillä, kun KierRe-hanke hankki kaksi sähköavusteista polkupyörää (Merkki: Trek Verve+) Iisalmen kaupungin henkilöstön yhteiskäyttöön. 
Sähköpyörät ovat yhteiskäyttöpyöriä ja tarkoitettu henkilöstön työpäivän aikana tehtäviä työmatkoja varten. Sähköavustus toimii pyörää poljettaessa ja sen tasoa voi säätää haluttuun voimakkuuteen. Pyöräily sähköpyörällä on kevyempää kuin tavallisella polkupyörällä, jolloin virka- ja työtehtävien ajot hoituvat nopeasti, mutta hikoilematta. Pyörän huippunopeus sähköavustetta käytettäessä on 25 km/h. 
 
Kumppanuudet

Ilmastokunnat

Ilmastokuntien tarkoituksena on edistää kuntien kasvihuonekaasupäästöjen vähentämistoimia kestävän kehityksen periaatteiden mukaisesti. Kampanja liittyy kuntien maailmanlaajuisen ympäristöjärjestön ICLEI:n kampanjaan Cities for Climate Protection.
Kampanjaan liittynyt kunta kartoittaa aluksi alueensa kasvihuonekaasupäästöt, joita syntyy esimerkiksi energian tuotannossa ja käytössä, liikenteessä, jätehuollossa sekä tekee niistä kehitysennusteen ja asettaa omat päästöjen vähentämistavoitteensa. Lisäksi kunta voi tehdä ilmastonmuutokseen varautumis- ja sopeutumissuunnitelman.
Kampanjakunnan toimenpiteet:
1. Kartoittaa oman alueensa kasvihuonekaasupäästöt ja arvioida tarvittavat sopeutumistoimenpiteet
2. Asettaa omat päästöjen vähentämistavoitteet 
3. Tehdä päästöjen vähentämissuunnitelma ja hyväksyttää se valtuustossa 
4. Toimeenpanna suunnitelma
5. Seurata toimeenpanoa.


ilmastokunnat_logomedium.jpg

 

CIRCWASTE-hankkeen kumppanuskunta

Iisalmen kaupunki pääsi mukaan CIRCWASTE-hankkeen kumppanuuskunnaksi. CIRCWASTE – "Kohti kiertotaloutta” –hanke on vuonna 2016 käynnistynyt seitsenvuotinen Suomen ympäristökeskuksen koordinoima hanke. Hanke edistää materiaalitehokkuutta, kierrätystä ja jätteen synnyn ehkäisyä Suomessa 20 kumppanin ja 10 osarahoittajan voimin. Hanke saa suurimman osan rahoituksesta EU:n LIFE-ohjelmasta. Hankkeessa on mukana 10 edelläkävijäkuntaa sekä 8 kumppanuuskuntaa. 
CIRCWASTE-hankkeessa mukana olemalla kaupunki saa alan uusimman tiedon ja asiantuntemuksen lisäksi mallia eri toteutetuista työkaluista ja toimintamalleista, joita voidaan soveltaa kokeilla myös Iisalmessa. Lisäksi CIRCWASTE avaa mahdollisuuden uusiin hankerahoituksiin ja tuo merkittävää näkyvyyttä kaupungille niin valtakunnallisesti kuin kansainvälisestikin. Ylä-Savon veturina Iisalmella on hyvät mahdollisuudet levittää kiertotalouden hyviä käytäntöjä laajemmin alueelle.


CIRCWASTE-tunnus www.jpg


Kiertotalouskiihdyttämö (SYKE)
Suomen ympäristökeskus SYKE antoi vuosien 2018-2019 aikana sparrausapua Iisalmen uimahallihankkeelle. Sparrauksen aikana SYKEn asiantuntijat arvioivat hankinnan vähähiilisyys- ja kiertotalousmahdollisuuksia, vaikuttavuutta ja skaalautuvuutta. 
Iisalmen uuden uimahallin suunnittelu alkaa vuonna 2019 ja rakentaminen vuonna 2020. Uuden uimahallin odotettu kävijämäärä vuodessa on noin 185 000 asiakasta, halli tulee palvelemaan Iisalmen lisäksi seudullisesti erityisesti Ylä-Savon aluetta. Uimahalli suunnitellaan rakenteiltaan ja tekniikaltaan taloudelliseksi, esimerkiksi ilmanvaihdon ja valaistuksen huollettavuus ja säädettävyys ovat tärkeitä tekijöitä käyttökustannusten ja käyttäjäkokemuksen kannalta. Uusiutuvan energian, kuten maalämmön ja aurinkoenergian käytön mahdollisuudet, huomioidaan suunnittelussa. Lämmönkulutuksen pienentäminen on uimahallin keskeinen ympäristötavoite ja myös vedenkulutusta pyritään vähentämään.
Kiihdyttämö-hanke liittää vähähiilisyyden ja kiertotalouden tavoitteet julkisiin hankintoihin ja arvioi niiden elinkaarenaikaisia hyötyjä hankintojen suunnitteluvaiheessa. Kiihdyttämö-hankkeen toiminnasta vastaa Suomen ympäristökeskus (SYKE). Yhteistyökumppaneina ovat Inspira Oy ja KL-Kuntahankinnat. Kiihdyttämö tekee yhteistyötä Suomeen perustettavan Kestävien ja innovatiivisten julkisten hankintojen osaamiskeskuksen (KEINO) kanssa.

Lue lisää Sitra:n verkkosivuilta tästä.

Nopeat kokeilut
KierRe-hanke haki nopeita ja ketteriä kiertotalouden kokeiluehdotuksia toteutettavaksi Iisalmessa, Kuopiossa ja Varkaudessa.  Nopeissa kokeiluissa tuotetta, palveluaihiota tai toimintamallia kokeiltiin käyttäjien kanssa mahdollisimman aikaisessa vaiheessa oikeassa käyttöympäristössä. 

Preventos Informatics Oy:n nopeassa kokeilussa Iisalmessa oli tavoitteena rakentaa kiinteistöjen vesijärjestelmän sekä kunnallisen vedenjakeluverkoston vuoto- ja hukkavesien määrän selvittämiseen tarvittava reaaliaikainen tietojärjestelmä. Järjestelmän avulla voidaan selvittää päivittäinen vuotovesimäärä perustuen jatkuvatoimiseen paine- ja virtaamamittaukseen sekä näiden tietojen jatkuvaan analysointiin. Kohteena olivat yksi Petterinkulman kerrostalokohde sekä Iisalmen Veden vedenjakeluverkoston osa.
Tässä nopeat kokeilut projektissa järjestelmän testaaminen saatiin erittäin hyvään vauhtiin ja saatuja kokemuksia voidaan hyödyntää tehokkaasti jatkokehittämisessä.

Lisätiedot vesivuotomäärä-kokeilusta:
Teemu Räsänen, Preventos Informatics Oy, puh. 050 430 4111, teemu.rasanen@preventos.fi


preventos_logo_375px.png

 

Toimi-säätiön nopean kokeilun tavoitteena oli selvittää, olisiko tavaralainaamo-toiminnalle Iisalmessa konkreettisia edellytyksiä sekä kokeilla kaupunkipyörä-lainausta pienimuotoisesti. Säätiö pyysi mm. netti- ja Facebook-sivujensa kautta kuntalaisilta käytettyjä polkupyöriä lahjoitettavaksi lainaamotoimintaa varten. Nuoret kesätyöntekijät kokosivat ja korjasivat lahjoitetuista pyöristä lainaamoon tulevat pyörät ja lopuksi pyörät maalattiin Iisalmen kaupungin markkinoinnissa käytettävällä sinisellä sävyllä. 
Pyöriä vietiin torille yhteensä 14 kappaletta. Opastetaulussa ohjeistettiin pyörien olevan vapaasti kaupunkilaisten ja turistien käytössä, kunhan palauttaa pyörän saman päivän aikana telineeseen. Pyörä olivat lainattavissa heinä-elokuun välisen ajan kesällä 2018.
Pyörät herättivät kiinnostusta niin kuntalaisten kuin mediankin keskuudessa. Osa pyöristä hävisi kokeilun kuluessa, Toimi-säätiölle pyöriä palautui kokeilun päätyttyä kuusi kappaletta. 

Lisätiedot kaupunkipyörälainaamo-kokeilusta:
Hanna-Leena Tela, Toimi-säätiö, puh. 040 528 1029, hanna-leena.tela(a)toimisaatio.fi


Toimi-säätiö logo.png