Ylä-Savon kunnissa on kesän aikana mahdollista nähdä, kuulla sekä vaikuttua taiteesta.  

Kulttuurista siivet ja juuret - taidenäyttely kokoaa yhteen 30 Ylä-Savosta kotoisin olevaa nuorta taiteilijaa. 

Taiteilijat kesällä 2019 ovat: Henna Harmoinen, Noora Hynynen, Rebekka Kauppinen, Reetta Komulainen,  Henna-Riikka Korhonen, Saara Närhi, Henna Rönkkö, Jenni Savolainen, Jonna Savolainen, Silja Väätäinen ja Supersankarit ohjaajana Maiju Ruuskanen. Lisäksi ryhmä nuoria on toteuttanut näyttelyyn ääniteoksen Mr Johnson.   

Taidenäyttely on esillä viidessä eri näyttelytilassa. Jokainen näyttelykokonaisuus tulee olemaan ainutkertainen kokemus. Esillä on mm. ryijytaidetta, valokuvataidetta, maalauksia sekä kuunnelma. Koillis-Savosta, Tuusniemeltä, kotoisin oleva Anniina Miettinen osallistuu teoksilla kesäkuun Iisalmen näyttelyyn. 

Nuorten taiteilijoiden taidenäyttely on merkittävä kokonaisuus Ylä-Savon alueeseen vahvasti sidoksissa olevien tekijöiden ilmaisua. 


Kulttuurista siivet ja juuret - näyttelyajat:

6.-29.5.  Vieremällä (kirjaston näyttelytila)

4.-28.6. Iisalmessa (näyttelytila Venny), avajaiset 4.6. klo 18.00 

3.-25.7. Varpaisjärvellä (kirjaston näyttelytila)

5.-28.8. Kiuruvedellä (kulttuuritalo) 

3.9.-27.9. Sonkajärvellä (kirjaston näyttelytila) 

 

Lataa näyttelytiedotteet tästä:  

Vieremä teosluettelo Kulttuurista siivet ja juuret_teosluettelo.pdf

Vieremä käsiohjelma 1siivetjajuuret.pdf

Näyttelyjuliste: siivetjajuuret.pdf tekijä Rebekka Kauppinen

Iisalmen Sanomat kansijuttu 7.5.2019 IS7.5.2019.pdf

Iisalmen Sanomat 9.5.2019 Is9.5.pdf


Lisätietoa ja taiteilijoiden haastattelupyynnöt: 

Riikka-Liisa Kajanus,  projektityöntekijä
riikka-liisa.kajanus@iisalmi.fi 040-631 0059

Anniina Miettinen 

Olen 24-vuotias taiteilijanalku, ja vaikka asunkin tällä hetkellä Lapissa, tunnen olevani sielultani edelleen sataprosenttisesti savolainen. Tie vei Rovaniemelle, kun kuvataidekasvatuksen opinnot alkoivat syksyllä 2017 Lapin yliopistossa.

Opintojen aikana olen saanut tehdä ja kokeilla paljon, jonka lisäksi olen taiteillut vapaa-ajallani niin paljon kuin vain olen suinkin ehtinyt. No enhän minä ilman taidetta osaisikaan olla, sillä olen koko elämäni tottunut tekemään käsilläni koko ajan jotain. Taide toimii terapiana, nautin siitä, sekä sen avulla irtaudun ajoittain arjesta ja todellisuudesta.

Kulttuuri - miten tuo pieni sana voikaan pitää sisällään niin paljon kaikkea?

Kulttuuriperintö, suomalaisuus ja etenkin savolaisuus elää minussa vahvasti. Rakkaus kotiseutua ja esimerkiksi isovanhemmiltani oppimiani perinteitä kohtaan sykkii voimakkaana rinnassani, se on muokannut minusta sen ihmisen, joka minä tänä päivänä olen. Taiteessani kuvaan yleensä minulle tärkeitä ihmisiä ja paikkoja, usein juurikin sitä kulttuuriperintöä, joka minut on kasvattanut.

Toki myös kulutan kulttuuria, taidetta ja musiikkia. Ahmin tietoa erilaisista taiteilijoista ja kierrän näyttelyitä, sillä toisten ihmisten taiteen katsominen antaa valtavasti innoitusta ja inspiraatiota. Musiikki taas soi aina taustalla kun teen taiteellista työtäni, tai itseasiassa se soi taustalla hyvin usein muissakin tilanteissa.

Jos kulttuurin merkitystä minun elämääni pitäisi kuvailla yhdellä sanalla, ei sana “tärkeä” riittäisi. Ei, kulttuuri on minulle enemmänkin elintärkeää. Välttämätöntä. Korvaamatonta.

Reetta Komulainen on taidekasvattaja, jolla on maantieteilijän mieli ja sydän. Hän on 1995 syntynyt, Rovaniemellä koulutuksensa saanut sonkajärveläinen, jonka juuret ovat tiukasti Pohjois-Savon mäkisessä maaperässä. Hänen kiinnostuksenkohteensa niin tutkimuksessa kuin taiteessakin liittyvät paikan käsitteen ja kokemuksen monitieteiseen ja -näkökulmaiseen tulkintaan. Taiteilijana hänen työhönsä vaikuttavat keskeisesti maailman ja erilaisten kulttuuristen ja luonnonympäristöjen systemaattinen luonne ja syy-seuraussuhteiden rakentamat kokonaisuudet.

Kulttuuri voidaan määritellä lukemattomista eri näkökulmista. Perinteinen näkökulma keskittyy alleviivaamaan korkeakulttuuria eli tiettyjä taiteenlajeja, mutta itse määrittelisin sen kaikkea ihmistoimintaa ja ilmaisua läpileikkaavaksi koodistoksi. Kulttuuri merkitsee minulle ihmisyyttä, sillä se on ihmisryhmien tapa tehdä näkyväksi jotain näkymätöntä. Olipa kyse sitten lakikirjoista, patsaista tai suomalaisten tavasta seistä vähintään kahden metrin päässä toisistaan bussipysäkillä, voidaan puhua eräänlaisista kulttuurin ilmentymistä. 

Kulttuurin muotoutumiseen vaikuttavat ihmisen ympäristöstään saamat vaikutteet. Kulttuuri-identiteetit taas muovautuvat vahvasti ihmisten välisessä sosiaalisessa kanssakäymisessä. Esimerkiksi minussa itsessäni, tekemisissäni, arvoissani ja valinnoissani, on merkkejä kotiseutuni kulttuurista. Jokainen ihminen on kulttuurinsa tuote, mutta myös sen kehittäjä ja tuottaja. Taiteessa kulttuurin ilmentymänä on mielestäni kyse siitä, että ihminen tulkitsee ympäristöään ja kokemuksiaan tuottaen siitä erilaisia tuotoksia, kuten kuvia, musiikkia ja erilaisia tekstejä. Minulle kulttuuri on voimavara ja erityinen kiinnostuksen ja tutkimuksen kohde, sillä se kertoo ihmisistä ja heidän toiminnastaan valtavan paljon. Lisäksi se on minulle keino ilmaista itseäni ja ajatuksiani, ottaa kantaa ja pohtia ympärilläni vaikuttavia ilmiöitä ja tapahtumia.

Näyttelyssä mukana oleva teokseni kuuluu Terhi Kuokkasen kanssa tuottamaamme neliosaiseen teossarjaan Scales(2018), joka on toteutettu osana Lapin Yliopiston oikeustieteen tiedekunnan tutkimushanketta Oil Production Networks in the Russian Arctic: Societal Impacts and Potential for Partnerships. Aiemmin työ on ollut esillä Oil, Land, Networks -yhteisnäyttelyssä joulukuussa 2018.

Työssäni tulkitsen arktisen öljyntuotannon hyödynjaon ja rahavirtojen globaalia ulottuvuutta. Toisaalta se kuvaa myös nykypäivän maailman verkottumista. Olemme paitsi lokaaleja, paikallisia ja yksilöllisiä yhteisöjä ja paikkoja, mutta globaalien tietoverkkojen, kaupankäynnin ja valtioiden välisten yhteistyökuvioiden kautta olemme osa globaalia, kansainvälistä yhteisöä.

Silja Väätäinen

Olen 26-vuotias ryijytaiteilija. Ryijyissä minua viehättää värit, villan pehmeys ja perinteinen käsityömenetelmä. Minulle on tärkeää, että ryijy on tarkoitettu katseltavaksi. Ryijyjen kautta tahdon välittää tunteita ja tarinoita. Nyt esillä olevat ryijyt kertovat suruprosessistani. Erityisesti ryijyt kuvaavat tunteita, mitä suruun kuuluu; vihaa, kaipuuta, hyväksymistä. Viimeisin työ eli Aika elää kuvaa taas sitä, miten surusta on päässyt yli. Ainakin sen verran, että eläminen tuntuu taas elämisen arvoiselta. Ryijyjen teon lisäksi olen monipuolinen käsityöläinen. Esimerkiksi neulon, virkkaan, kudon, ompelen, muovailen fimo-massaa ja askartelen.

Kulttuurilla ja perinteillä on suuri merkitys elämässäni. Minusta on tärkeää pitää yllä kädentaitoja ja opettaa niitä sukupolvelta toiselle. Kulttuuri kertoo keitä me olemme ja mistä me tulemme. Minusta on mukavaa yhdistellä perinteitä ja nykyisyyttä ryijyissäni.

Inspiroidun väreistä ja elämästä. Saatan maalata ryijyn aiheen, mutta saatan myös vain lähteä tekemään ryijyä ilman mallia. Silloin tuntuu kuin maalaisi langoilla.

Si.E.Vän blogi https://sievanblogi.vuodatus.net

Henna-Riikka Korhonen

Pidämme usein kauniita asioita arvokkaina ja halu haalia niitä on monelle suuri. Kauneus on kuitenkin katoavaista, jonka vuoksi sen tallentaminen on tärkeää. Tämän vuoksi pidän kauniiden ja iloa tuottavien asioiden vangitsemista velvollisuutenani, jottemme unohtaisi niitä koskaan. Maailmamme tarjoamat pienet ilot, varsinkin ihmisissä vallitseva kauneus onkin suurin inspiraation lähteeni ja niiden sisäistäminen taiteen avulla tuottaa iloa niin minulle, kuin katsojillekin. 

Kulttuuri sanana saattaa kuulostaa hyvin suurelta ja jopa pelottavalta, mutta jokainen meistä on osa sitä, minä mukaan lukien. Kulttuuri viihdyttää ja opettaa meitä, mutta myös pakottaa meidät pohtimaan maailmaamme. Ilman kulttuuria, ihmisten välinen yhteys katkeaisi, emmekä enää pystyisi inspiroimaan toisiamme, minkä vuoksi kulttuuria täytyy haalia ilmaisemalla itseämme pelottomasti. 

Tällä hetkellä olen 18-vuotias nuori opiskelija ja olen harrastanut taidetta aktiivisesti noin 12-vuotiaasta asti. En ole juurikaan saanut koulutusta taiteen saralla, vaan olen itseoppinut, suurimmaksi osaksi kokeilemalla ja yrittämällä uusia tekniikoita.Taideharrastukseni painottuu vesivärien käyttöön, tussitöihin ja digitaalisten piirrosten tekemiseen, mutta useimmiten yhden työn tekemisessä yhdistyy moni erillinen kuvataiteen keino.

Kyseinen työni "Tasapaino." sai inspiraation valon ja varjon välisestä kontrastista, sekä niiden kulttuurisesta merkityksestä ja työ on toteutettu vesivärien ja akryylien sekoituksena. Usein valo ja varjo yhdistetään vuorokaudenaikoihin, yöhön ja päivään, joiden symbolina kuu ja Aurinko usein toimivat. Taivaankappaleiden merkitys elämässäni on hyvin iso, sillä ne kuvastavat suuria voimia, ja ylläpitävät maailmamme tasapainoa. Onkin vaikea kuvitella maailmaa ilman Aurinkoa, tai kuuta, sillä mitä tapahtuisi, jos maailmastamme puuttuisi kokonaan valo, tai pimeä ei tulisi koskaan? 

Jonna Savolainen
Olen Jonna, 28-vuotias nuori Iisalmesta. Piirtäminen on aina ollut minulle tärkeä harrastus. Sen avulla voin ilmaista tunteitani, mielenkiinnon kohteitani sekä ihan vaikka vaan rentoutua. Taiteen tekemisen ei tarvitse aina olla niin ammattimaista ja vakavaa, olen huomannut että parhaimmat piirustukset syntyvät hetken mielijohteesta, joskus jopa pelkän mustekynän ja vanhan suttuisen paperin avulla.

Piirtäminen saattaa toisinaan turhauttaa tai ärsyttää, mutta kärsivällisyyden ja harjoittelun avulla voi aina luottaa siihen että tulevaisuudessa pystyt vielä parempaan. Nautin siitä, kun voin katsoa vanhoja töitäni ja nähdä niissä konkreettisesti sen kuinka olen vuosien mittaan kehittynyt.

Puuväreillä piirtäminen on minulle mieluisin menetelmä.

Diagnoosina nuoruus-ryhmä talvi 2019 / Ohjaaja Tiina Tikkanen

Diagnoosina nuoruus ryhmä on sosiaalisen vahvistamisen ryhmä, mikä kokoontuu kolmena päivänä viikossa neljä tuntia. Ryhmä on suunnattu alle 29-vuotiaille. Ryhmään voi tulla eri perusteilla ja eri tavoitteilla, mutta lähes kaikkia yhdistää erilaiset sosiaalisten tilanteiden hankaluudet. Ryhmän aiheina ovat mm. omat vahvuudet, itsetuntemus, tulevaisuustyöskentely, jännittäminen, hyvinvointi, ruoka, liikunta ja lepo. Ryhmän toiminnot, vieraat ja vierailut suunnitellaan yhdessä ryhmäläisten kanssa. Ryhmän kesto on kolme kuukautta.

 

Näin ohjaajan näkökulmasta kulttuurilla ja etenkin siihen liittyvällä luovuudella on suuri merkitys nuorten elämässä. Oli sitten kyse esim. kuvataiteesta tai musiikista se voi tarjota nuorelle mahdollisuuden ilmaista itseään eri tavoin, sillä aina sanat eivät riitä tai niitä ei tule. Taide voi auttaa rentoutumaan arjessa, se voi motivoida muutokseen, lisätä itseluottamusta ja antaa osallisuuden, toimijuuden ja yhteisöllisyyden kokemuksia. 


Taidenäyttelyyn Mr Johnson kuunnelman tekivät yhdeksän ryhmän nuorta. 


 

 

 

Iisalmen Supersankari - projekti toteutettiin ajalla 11.2.-24.3.2019 Iisalmessa osana Hanaa!  sekä Kulttuurista siivet ja juuret - hankkeita.  

Projektin aikana rakennettiin jokaisesta osallistujasta oman elämänsä Supersankarihahmo hyödyntäen jokaisen hyviä ominaisuuksia, vahvuuksia ja mielenkiinnon kohteita.  Inspiraation Supersankari - projektiin olen saanut voimauttavan valokuvan menetelmästä sekä erilaisista taide- ja kulttuuritoiminnoista, joita olen suunnitellut ja ohjannut nuorille.  

Iisalmen projekti oli kaiken kaikkiaan mahtava! Aloitimme projektin tutustumalla toistemme mielenkiinnon kohteisiin ja asioihin mistä kukakin tykkää. Jokaisen vahvuuksien pohjalta alettiin pohtia Supersankarihahmoja ja niiden supervoimia. Sankareiden asut tuunasimme itse kierrätysmateriaaleja hyödyntäen. Otin jokaisesta Supersankarista valokuvat ja käsittelin jokaisen lempivärejä kuvien taustalle. Supersankareiden henkilötietolomakkeet kruunaavat kokonaisuuden. Projekti oli ihana ja myös nuoret ja heidän avustajansa pitivät kovasti kokonaisuudesta. Nuoret pitivät projektissa erityisesti sen hauskuudesta, monipuolisuudesta ja kuvattavana olemisesta. Valokuvauksen ohjaaja Maiju Ruuskanen

Noora Hynynen

Taide on ollut minulla lähellä sydäntä siitä lähtien kun olin pieni. Tykkäsin piirtämisestä ja maalaamisesta, tykkäsin myös askartelusta ja ompelemisesta. Koulussa lempiaineeni oli kuvaamataito, koska se oli minusta rentouttavaa verrattuna muihin oppiaineisiin ja pystyin kehittämään luovia taitojani. Aloitin Iisalmen kuvataidekoulun ala-asteella, kun minulle suositeltiin sitä ja kävin sitä yläasteen loppuun asti. Sain sieltä paljon hyviä muistoja ja opin myös paljon, koska sain kokeilla eri taidetyylejä. Yläasteen jälkeen aloitin valokuvauksen ja teen sitä nykyään enemmän kuin piirrän tai maalaan. Tykkään valokuvata luontoa sen kauneuden takia ja tahdon tallentaa niitä kauniita hetkiä, sillä minusta ne ovat sen arvoisia. Näin myös muistot säilyvät niistä hetkistä, joita olen kuvannut. Kuvaan niitä asioita, jotka näyttävät minun silmääni kauniilta. 

Kuvataiteessa tykkään käyttää pastelliliituja, vesivärejä tai akryylimaaleja. Normaalilla lyijykynällä piirtäminenkin on minusta mukavaa ja helppoa. Ennen suuremman työn aloittamista suunnittelen ja luonnostelen lyijykynällä. Idea minulta tulee suoraan päästäni ja alan tuottamaan sitä omin keinoin. Joskus otan myös mallia jostain kuten kuvasta, jonka olen ottanut itse tai sitten etsin inspiraatiota jostain muualta. Etsin apua usein Internetistä, miten toteutan taideteoksen tai mitä tarvitsen sen työstämiseen, jos en ole siitä varma. Teemat vaihtelevat minulla taiteessa mutta tykkään tehdä maisemamaalausta, asetelma tai jotain abstraktisia teoksia. Käytän myös omaa mielikuvitustani kuvataiteessa. Tykkään tehdä värikkäitä mutta myös synkkiä kuvataidetöitä. Tykkään myös valokuvata ja piirtää minimaalisia asioita. Niiden piirtäminen on nopeaa ja helppoa ja pyrin ottamaan niistä esteettitisiä kuvia, jotka saavat aikaan visuaalista mielihyvää katsojassa. Tätä harrastin, kun kuvasin nukkeja, joille loin oman maailman kuvien avulla. Kuvasin nukkeja käyttäen eri teemoja inspiraationa kuten satuja ja elokuvia. Nukkekuvissa pyrin saamaan nukessa elollisen olemuksen esiin, jotta ne näyttäisivät kuin ne eläisivät.

Teoksissani kulttuuri näkyy paikoista, joissa olen vieraillut ja saanut inspiraatiota. Valokuvissa kulttuuri näkyy parhaiten kuten matkoilla otetuista kuvista kuten kirkoista tai luonnosta. Suomalainen kulttuuri näkyy eniten sillä en ole käynyt paljoa ulkomailla. Maalauksissa kulttuuri saattaa olla inspiroitunut toisen maan kulttuurista kuten vaikka replikaatioita kuvataiteen oppitunneilta. Musiikista inspiroituminen voi myös vaikuttaa kuvataide teoksiini, mutta eniten valokuvistani tulee ilmi erilaiset kulttuurit. Taiteessa on mielestäni helppo käyttää omaa mielikuvitusta ja sitä voi työstää omalla tavalla. Teokset voivat säilyä tuleville sukupolvillekin ja siksi minulle on tärkeätä kuvata hetkiä ja ihmisiä, joita en tahdo unohtaa. Maailma voi näyttää aivan erilaiselta vuosien jälkeen, siksi kannattaa kuvata asioita, jotka muuttuvat koko ajan kuten luonto. Teoksista mitä teemme maalaten tai kuvaten, näkyvät erilaiset kulttuuri näkemykset, joista voimme kertoa ja opettaa toisille, jotka tahtovat tietää enemmän kulttuuristamme.

Henna Harmoinen

Olen Henna Harmoinen (synt. 1995), iisalmelaislähtöinen valokuvaaja. Tällä hetkellä asun Rovaniemellä, sillä opiskelen taiteen maisterin tutkintoa Lapin yliopistossa Audiovisuaalisen mediakulttuurin koulutusohjelmassa. Sain seitsemänvuotiaana ensimmäisen oman kamerani, minkä jälkeen olen valokuvannut enemmän ja vähemmän säännöllisesti koko tähänastisen elämäni ajan. Katson kuitenkin, että vasta viime vuosien aikana, erityisesti valokuvauksen sivuaineen opiskelun myötä, oma valokuvauksellinen ääneni on alkanut vihdoin muodostua.  

Kulttuurilla on suuri rooli elämässäni, eikä vähinten tietenkään siksi, että opiskelen kulttuurialaa. Tämän lisäksi kulttuuri läsnä jokapäiväisessä arjessani, sekä populaarikulttuurituotteiden että perinteisesti korkeakulttuuriksi miellettyjen tuotteiden kautta. Minulle kulttuuri tarjoaa elämään mielekästä sisältöä ja merkitystä, sekä parhaimmillaan myös unohtumattomia elämyksiä.  

Näyttelyssä esillä olevat valokuvateokset ovat osa laajempaa Merkit-valokuvasarjaani, jonka toteutin vuoden 2018 aikana. Tässä valokuvasarjassa olen halunnut pohtia yksityisen ja julkisen välistä suhdetta kuvaamalla paljasta ihoa – asiaa, johon meillä on hyvin monesti ristiriitainen suhde. 

Eletystä elämästämme jää ihoomme väliaikaisia ja pysyviä merkkejä. Joitain merkkejä esittelemme mielellämme muille, jotkut merkit taas haluamme peittää visusti muiden katseilta. Näissä valokuvissa olen halunnutkin pohtia sitä, mitä uskallamme paljastaa itsestämme muille ihmisille. Uskallammeko näyttää mitä vain, vain pidämmekö mieluummin jotkut asiat ainoastaan omana tietonamme?

Teokset ovat valomaalauksia, joissa kohde on valotettu LED-valolla pitkää suljinaikaa käyttäen. Idea käyttää kyseistä tekniikkaa tuli alun perin eräältä valokuvauksen kurssilta, jolla osana kurssin lopputyötä kokeilin maalata valolla paljasta ihoa. Kokeilun tulos yllätti minut, minkä seurauksena päätin jatkaa tekniikan testausta. 

 

Jenni Savolainen

Innostuin vähän aikaa sitten omakuvien ottamisesta. Olen aina pohtinut sitä,miten omakuvat ovat erittäin kiehtovia, jopa mystisiä. Näet jotain ihmistä päivittäin, miten hän liikkuu, ilmehtii ja puhuu. Jos pyydät häntä kuvaamaan itseään tai otat hänestä kuvan, hän voi esittäytyä sinulle aivan eri persoonana. Jokainen kuitenkin näkee oman itsensä eri tavalla. Kun tuot kameran kuvioon, voi suhde muuttua. Ihminen saattaa jännittyä, ilme muuttuu vakavaksi. Tai hän uskaltaa heittäytyä ja nauraa kameralle. Kaipaisin myös sitä, että ihmiset keskittyisivät ja pysähtyisivät katsomaan omia kuviaan. Jos ei räpsisi sarjatulella 150 selfietä, vaan hengähtäisi hetken ja ottaisi muutaman kuvan. Minkälainen tunne niistä välittyy?

Joskus palaan omiin kuviini usean vuoden takaa. Yleensä en koe tuntevani sitä ihmistä enää, vaikka tiedän että olen kuvassa itse. Olen kuitenkin muuttunut, kasvanut, enkä enää koe olevani sama ihminen, kuin vaikka viisi vuotta sitten. En häpeä itseäni, mutta en myöskään kaipaa häntä. On jännittävää palata vanhoihin kuviin ja olla ylpeä itsestä, että on päässyt näin pitkälle.

Haluaisin näyttää myös ”ruman puolen” itsestäni. Sosiaaliseen mediaan tulee laitettua viimeisteltyjä, viimeisen päälle muokattuja ja tarkkaan mietittyjä kuvia. Miksei joskus voisi heittäytyä ja mennä omien rajojen ulkopuolelle ja kokeilla jotain täysin uutta? Mitä sitten, jos kasvottomat seuraajat näkevät, että minulla on huonoja päiviä? Jos seuraajat tätä säikähtävät ja lähtevät pois, mitä sitten? Ei se tee kenestäkään sen huonompaa ihmistä. Emme voi antaa seuraajamäärän määritellä omaa itseämme.

 Mielestäni kulttuuri on loppujen lopuksi sama asia, kuin elämäntapa. Itse olen saanut koko elämäni ajan olla niin onnellisessa asemassa, että olen päässyt nauttimaan kulttuurista sen useissa eri muodoissa. Harrastin teatteria erittäin aktiivisesti kymmenen vuoden ajan, ja maalaaminen ja piirtäminen ovat olleet minulle aina hyvin tärkeitä harrastuksia. Lapsena kannoin kirjaston kirjoja läjäpäin kotiin. Kameralla tuli nappailtua kuvia luonnosta, eri materiaaleista ja tekstuureista. Nyt vanhempana olen uskaltanut kokeilla eri taiteentekotapoja ja yksi niistä on maskeeraus. Maskeerauksia tehdessäni pääsen yhdistämään maalaamisen, villit ja hullut ideat sekä valokuvaamisen. On erittäin terapeuttista vain alkaa maalaamaan omiin kasvoihin ja katsoa, mitä siitä syntyy. Elävä ja hengittävä kangas, eli kasvot, tuovat myös oman haasteensa maalaamiseen.

Itse asiassa taiteen tekeminen on minulle enemmän kuin harrastus,se on tapa ilmaista itseäni, toteuttaa ideoita, kokeilla uutta ja epäonnistua, aloittaa alusta. Huomata, miten on kehittynyt ja nauttia omien käsien tuotoksista. Nauttia muiden tekemästä taiteesta ja antaa omia teoksia muiden katseltavaksi.

Mielestäni kulttuuria kaikissa sen muodoissa täytyy ehdottomasti ylläpitää, kaikin mahdollisin keinoin. Mitä olisimme ilman perinteitä, arvoja, taidetta ja kirjallisuutta, kehonkieltä ja perusoikeuksiamme? Nämä kaikki kuitenkin ovat osa kulttuuria.