LailaKämäräinen.jpg

Vierivä kivi ei sammaloidu. Eikä aktiivisesti liikkuva ihminen.

Iisalmelainen Laila Kämäräinen on liikkunut aktiivisesti jo kaksikymmentä vuotta. Hän on omakohtaisesti huomannut, että liike on lääke, kuten yrityksen mainoksessakin lukee.

“Kaksikymmentä vuotta on tullut hypittyä, reilut kymmenen vuotta tehtyä sitä päätyönä ja nyt neljäs vuosi yrittäjänä”, Kämäräinen sanoo.

Oltuaan kymmenen vuotta liikuntakeskuksessa ohjaajana, otti hän miehensä Timo Korhosen kanssa yhteisen jättiloikan: pariskunta ryhtyi liikunta-alan yrittäjäksi.

He ostivat aiemman työpaikkansa, Keila- ja liikuntakeskus Liikkeen Iisalmen Kankaan liikuntapuiston laidalta.

Entisestä tennis- ja squash-hallista oli jo edellisten yrittäjien aikana kasvanut monipuolinen liikuntakeidas, jossa on tennishalli, monipuolinen kuntosali ja kahdeksanratainen keilahalli. Lisäksi simulaattoreita ja kokoustiloja.

Yrityskaupan jälkeen pariskunnan loikat ovat pidentyneet ja vauhti vain kiihtynyt. Yrittäjien päivät ovat pitkiä, mutta liikunnanohjaajan ja personal trainerin kunto kestää.

“Jumppa, ryhmäliikunta ja toisten liikuttaminen on minun intohimoni. Haluan liikuttaa ja saada sinut nauramaan, voimaan hyvin ja näkemään terveellisiä puolia elämästä”.

Pitkäaikaisesta harrastuksesta ja intohimosta tuli ensin työ. Sitten työstä kasvoi yrittäjyys ja yrittäjyydestä intohimo auttaa muita liikkumaan ja voimaan hyvin.

“Tule tänne meille liikkeelle, nauttimaan ja liikkumaan kanssani. Se on minunkin rakkaus. Minä tarjoan siitä sinulle osan.”

Liikuntakeskuksessa tehdään joka päivä pieniä ihmeitä. Väsyneet ihmeentekijät syntyvät uudelleen ja jumppaavat iloisesti, jotta jaksavat taas seuraavana päivänä tehdä uusia ihmeitä.