Olvi on monipuolinen juomanvalmistaja

Olutta, siideriä, lonkeroa, virvoitusjuomia, energiajuomia ja terveyttä edistäviä juomia valmistuu Iisalmen tehtaalla jopa 160 miljoonaa litraa vuodessa. Sesonkina panimon linjastolla täyttyy 1,7 miljoonaa 0,5 litran tölkkiä päivässä ja varastosta lähtee 35-40 rekkaa kuohuvan ja kuplivan lastin kanssa janonsammutustehtäviin. Olvin valmistamien tuotenimikkeiden määrä kohoaa yli 250. Jokaisen tölkin ja pullon laadun takaa OLVI-brändi.

Olvilainen on Lean-ohjautuva moniosaaja

Yhtiö tarjoaa työpaikkoja monen eri alan osaajille aina markkinoinnin, myynnin, talous- ja tietohallinnon tehtävistä moninaisiin panimotuotantoprosessin, kunnossapidon ja logistiikan tehtäviin. Aiemmin pitkälti käsityövaltaiset tehtävät ovat tämän päivän Olvilla automatisoitua prosessinhallintaa ja suunnittelua, jota monityötaitoiset alansa ammattilaiset hoitavat Lean-ideologian mukaan. 

 

Olvin toiminta ankkuroituu arvoihin

Arvot suomalaisuus, vastuullisuus, positiivisuus ja asiakaskeskeisyys näkyvät Olvin tavassa tehdä, toimia ja olla. Arvot ovat osa jokapäiväistä toimintaa. 


Olvi Oyj

  • Perustettu vuonna 1878
  • Olvi Oyj on konsernin emoyhtiö. Olvin tytäryhtiöt sijaitsevat Virossa, Latviassa, Liettuassa ja Valko-Venäjällä 
  • Konsernin henkilöstömäärä: lähes 2000 
  • Olvi-konsernin vuosituotanto: n. 600 miljoonaa litraa
  • Konsernin liikevaihto vuonna 2015 oli 310,5 miljoonaa euroa
  • Tuotemerkkejä: OLVI, Sandels, A. Le Coq, FIZZ, Sherwood, Kane´s, Health LAB, TEHO Sport, TEHO ja KevytOlo
     
www.olvi.fi
{Kuva(type:Image;required:False;w:90;)}

Kaiken takana on iisalmelainen luonnonraikas pohjavesi ja iso joukko alansa osaajia.

-

Paikallisesta panimosta kansainväliseksi toimijaksi 

Olvin panimo ja virvoitusjuomatehdas Iisalmessa on tuottanut makunautintoja menestyksellisesti jo vuodesta 1878 lähtien. 
Olvi on kasvanut pienestä paikallisesta panimosta kansainväliseksi pörssiyhtiöksi, joka antaa työtä ja toimeentuloa lähes 2000 työntekijälle jo viidessä eri maassa. Olvi on Olvi-konsernin emoyhtiö ja sillä on tytäryhtiöt Virossa, Latviassa, Liettuassa ja Valko-Venäjällä.

Kasvun tielle Olvin vauhdittivat OTC-listaus vuonna 1987, listautuminen Helsingin pörssin päälistalle vuonna 1998 ja vuonna 1999 alkanut harkittu laajentuminen ensin Baltian maihin ja myöhemmin vuonna 2008 Valko-Venäjälle. 

2000-luku on ollut panimoyhtiön voimakkaan kasvun, uudistumisen ja menestymisen aikaa. Olvi vastaa haasteisiin rohkeasti uudistumalla ja tehostamalla alati toimintojaan. 
Panimoyhtiön toiminnalle ominaista on innovatiivisuus, tuloksellisuus sekä kestävän ja kannattavan kasvun hakeminen. Yhtiö panostaa vastuullisuuteen, kustannustehokkuuteen ja ympäristöystävällisyyden kehittämiseen laatua ja tuoteinnovaatioita unohtamatta. 

 

Olvin tarina 

Panimomestari William Gideon Åberg ja rouvansa Onni perustivat juoppouden
poistamiseksi panimon Iisalmeen vuonna 1878. Zacharias Topeliuksen hengessä he halusivat tarjota miedompia vaihtoehtoja viinanhimon villitsemille kansalaisille. 

Itsenäinen suomalainen panimo 

Olvin tarinan alkuaikoina Suomessa toimi noin 78 panimoa. Olvi on suomalaisista panimoyhtiöistä ainoa itsenäinen suomalainen. Yhtiön ylin päätösvalta on Iisalmessa. Perhetausta ja yhtiön omistusrakenne tekevät Olvin panimosta ainutlaatuisen. Yhtiö on suuri, mutta samalla kotoisa ja helposti lähestyttävä. Henkilöstö tuntee toinen toisensa. Työn tekemistä leimaa vahva yhdessä tekemisen meininki ja luja menestymisen tahto. Teemme jokaisen Olvin yhdessä - koska se on mahdollista! 

Lähde ja kuvat:   Olvi Oyj

Emme odota ihmeitä. TEEMME NIITÄ.

Lue lisää