8.9.2017
Iisalmen vuoden yrittäjä ei ole viime päivinä kerennyt palkinnostaan nauttia. Mainostoimisto TKD:n mainostehtaalla Iisalmen Parkatilla on painettu pitkiä päiviä. Tehtaalla on käynyt onnittelijoita ja uusia työntekijöitä haastattelussa. Molemmat ovat hyviä asioita yrittäjälle. Yrittäjäveljekset Tuukka ja Tuure Koponen ovat ottaneet palkinnon ilolla vastaan.
- Emme ole yrittäjäyhdistyksessä kovin aktiivisia toimijoita, joten palkinto on varmaankin myönnetty ihan toiminnan perusteella, yrittäjät arvelevat.
Palkinnon taustalla on viime vuosien vahva kehittyminen. Yritys muutti vuosi sitten omaan tehdaskiinteistöön Parkatille. Ulkopuolisia työntekijöitä se on palkannut yksi kerrallaan lisää.
- Olemme pyrkineet kasvamaan tasaisesti, yli kymmenen vuotta sitten oman mainosalan yrityksen perustanut Tuure Koponen sanoo.
Tuure Koponen perusti aluksi TK-Design -yrityksen yli kymmenen vuotta sitten entisen Iki-Asun takapihalla olevaan tilaan. Hän sai muutaman vuoden työskentelyn jälkeen jo jonkinlaista palkkaakin maksettua itselleen. Iso muutos tapahtui vuonna 2008, kun Mainostoimisto TKD perustettiin.
- Neuvottelimme Profile Vehiclesin kanssa ja saimme ambulanssien teippauksesta vuoden mittaisen sopimuksen. Se toi jatkuvuutta ja tasaista kassavirtaa, jotta pystyimme investoimaan laitteisiin, Tuure kertoo.
Veljeksistä Tuukka oli sitä ennen itse Profilella töissä. Kun sopimus Profilen kanssa alkoi näyttää hyvältä, perustivat veljekset yhteisen yrityksen, sillä samaan aikaan Profile teki tehtaalla henkilöstöjärjestelyjä.
Kun toiminta alkoi lähes nollasta ja siitä että kahden miehen yritys sai omat palkkansa maksettua, on tultu pitkä matka. Nyt ulkopuolisia työntekijöitä on kolme ja kaksi uutta on haussa. Liikevaihto on ylittänyt puolen miljoonan euron rajan.
- Jos joku olisi yhdeksän vuotta sitten sanonut, että tässä ollaan nyt, niin emme olisi uskoneet. Kyllähän me haaveiltiin omista tiloista ja suuresta asiakasmäärästä, mutta se oli haaveilua. Nyt se on totta.
Mainostoimisto TKD palvelee tällä hetkellä Iisalmessa ja ympäristössä laajan joukon yrityksiä. Kaikki alueen kärkiyritykset ovat heidän asiakkaitaan.
- Emme tee kaikkea. Joitakin tuotteita ohjaamme aina alan muille toimijoille, sillä on tuotteita, joita meidän ei kannata tehdä itse, Tuure Koponen kertoo.
Asiakkuudet ovat kasvaneet pikkuhiljaa. Hyvä kello on kuulunut kauas puskaradiossa. Palkitut yrittäjät ovat panneet ilolla merkille myös sen, että yhä useammat yläsavolaiset yritykset luottavat paikallisiin toimijoihin.
- Näin Ylä-Savossa kannattaakin tehdä. Jos tuotteita ja palveluja on saatavana omalta paikkakunnalta, kannattaa tukea paikallisia yrittäjiä. Se on oman paikkakunnan ja alueen etu ja yhteistyö voi olla paljon hedelmällisempää kuin etätilaukset, yrittäjät sanovat.
Lähes kymmenen vuoden menestystarina on vasta alkua yrittäjien mainostehtaalle. Kun seuraavat yhdeksän vuotta on kulunut, yrityksen liikevaihto on todennäköisesti tuplaantunut ja työntekijöitäkin on tullut lisää.
- Haemme kasvua laajentamalla omaa toimialuetta. Esimerkiksi Kuopion seudulla on paljon potentiaalia ja se on sen verran lähellä, että voimme hoitaa sen, vaikka toimimme jatkossakin Iisalmessa.
Yrittäjät uskovat mainostehtaansa kasvuun. He eivät piilottele ammattitaitoaan ja osaamista, sillä TKD:n toiminta perustuu luottamukselliseen asiakassuhteeseen ja avoimuuteen. He ovat ylpeitä omasta työstään.
Savolaiset eivät osaa kehua itseään, vaikka pitäisi. Me kuitenkin teemme työmme tosissamme ja haluamme kehittyä ja seuraamme alan trendejä. Pysymällä mukana kehityksessä pystymme palvelemaan asiakkaitamme mahdollisimman hyvin, veljekset uskovat.
