Historia
Genelec sai alkunsa Suomen Yleisradion, YLEn aloitteesta. YLE oli rakentamassa uutta radiotaloa Helsingin Pasilaan vuonna 1976 ja he tarvitsivat sinne tarkkailukaiuttimia. Juhani Borenius, joka työskenteli Ylellä ääni-insinöörinä pyysi ystäviltään Ilpo Martikaiselta ja Topi Partaselta voisivatko he suunnitella sellaisen. Ilpo kysyi ensimmäiseksi hieman lisätietoja mikä tällainen kaiutin oli ja kaksi viikkoa myöhemmin heillä oli siitä ensimmäinen versio valmiina. Prototyyppi oli kaukana täydellisestä, mutta tarpeeksi lupaava herättääkseen vakavasti otettavaa kiinnostusta.
Vuonna 1978 käytyään läpi tarkemman tutkimus- ja kehittämistyön ensimmäinen kaiutinmalli S30 oli valmis ja Genelec Oy perustettu. Yritys muutti heti perustamisen jälkeen Helsingistä Iisalmeen. Savo oli alue, jossa Topi ja Ilpo olivat viettäneet lapsuutensa. Ensimmäinen 300 m² toimitila sijaitsi Satamakadulla kerrostaloyhtiön kellarissa, samassa talossa missä myös Ilpo asui.
Ensimmäinen tilaus tuli Yleisradiolta ja vienti alkoi kaiutintoimituksella RAI:lle Italiaan. Tuolloin yrityksessä työskenteli neljä henkilöä ja Ylen tekemä 340 kappaleen tilaus antoi töitä yhdeksi vuodeksi. Tilaus antoi myös mahdollisuuden tutkia muita vaihtoehtoja pitää yritys toiminnassa. Päätettiin aloittaa saliääniurakointi.
Parhaimmillaan saliäänentoistoon räätälöityjen kaiutinten myynti kattoi puolet liikevaihdosta. Genelec valmisti ja asensi kaiutinjärjestelmiä Suomessa mm. Kansallisteatteriin, Rovaniemen ja Kuopion kaupunginteattereihin, Moskovassa uuden sydänsairaalan kongressisaliin ja Moskovan sirkukseen. Yleisradiolle varusteltiin kaksi äänitysautoa. Viimeinen asennusurakka tehtiin Tampere-talolle ja viimeinen audiosysteemin toimitus kuninkaalliseen oopperaan Madridiin.
Päätös saliäänentoistolaitteiden asennusten lopettamisesta vuonna 1989 oli merkittävä Genelec Oy:n tulevaisuuden kannalta. Taloudellisesti ei ollut mitään syytä lopettaa toimituksia. Kuitenkin yritys halusi tulla tunnetuksi laitevalmistajana.
Genelec Oy:n kaiuttimilla oli kova kysyntä alusta saakka. Vuonna 1981 Genelec Oy toimitti aktiivikaiuttimia ZDF:n uusiin äänitarkkaamoihin Mainziin. Samana vuonna Satamakadun toimitila kävi liian pieneksi. Yritys etsi uutta toimitilaa tai tonttia, johon tehtaan voisi perustaa. Vuonna 1983 kaupunki ehdotti tonttia Luuniemeltä Poroveden rannalta. Alkuperäistä, vuonna 1985 käyttöönotettua tehdasrakennusta on sittemmin laajennettu neljään kertaan.