Kiitos Ihmeidentekijöille!

Iisalmi on tunnettu osaamisen paikkana – paikkana, jossa tehdään maailman parasta. Niinkin on sanottu, että Iisalmessa tehdään ihmeitä – ja tottahan se on! Monet pienet ihmeet kuitenkin peittyvät arjen kiireisiin, ja ilo niistä jää kokematta.
Sanotaan, että se lisääntyy, mihin kiinnittää huomiota. By Iisalmi -brändillä olemme tietoisesti halunneet kiinnittää huomiota ihmeisiin luoden huomiota arvojemme mukaisille asioille. Jaamme vuosittain By Iisalmi -tunnustuksen ja markkinointikampanjamme nostavat esille tositarinoita iisalmelaisesta osaamisesta – iisalmelaisista ihmeistä. Nyt Iisalmen kaupunki By Iisalmi -brändin yhtenä kannattelijana luo edellä mainittujen lisäksi uuden kanavan, jonka kautta arjen sankaruutta ja pienien sekä isompien ihmeiden tekijöitä kiitetään ja kannustetaan:
Iisalmen kaupungin Ihmeidenmahdollistaja -työntekijälähettiläät koko työyhteisön edustajina laittavat liikkeelle haasteen nimeltä Kiitos iisalmelaisista Ihmeteoista! 

 

Haaste kuuluu näin:

Kuka tai mikä iisalmelainen työyhteisö on tuottanut iloa ja tehnyt pieniä ihmeitä koko yhteisön hyväksi? Ihmeiden Iisalmi -biisikisan vuonna 2021 voittaneen Miima feat. Antti -kokoonpanon ’Ihmeitä’ teoksen sanoin
”Ihmeitä tapahtuu, jos vain näät – avaa silmäs…”.

Iisalmen kaupungin Ihmeidenmahdollistajat ovat nähneet kiittämisen arvoiseksi Ylä-Savon SOTE kuntayhtymän henkilökunnan tekemän työn haastavina koronavuosina. Testauksesta rokottamiseen, vuodeosastoilta huolelliseen hygienian vaalimiseen ja välittävään viestintään Ylä-Savon SOTE on pitänyt yläsavolaisista ihmisistä hyvää huolta. "Haluamme sydämellisesti kiittää ”sotelaisia” siitä ihmeellisen arvokkaasta työstä, jota he ovat tehneet 24/7. Sotelaiset saavat siis kautta aikain ensimmäisen Kiitos iisalmelaisesta Ihmeteosta -haasteen kiitoksen ja samalla haasteen vietäväksi eteenpäin.", toteavat Iisalmen kaupungin työyhteisölähettiläät. 

Kiitoksena iisalmelaisille Ihmeidentekijöille omistettuna julkaisemme Miiman Ihmeitä-biisin musiikkivideon.

Miten haaste laitetaan eteenpäin?

Kiitoksen saaneen työyhteisön tulee kuunnella Miima feat. Antti -kokoonpanon 'Ihmeitä' biisin sanoja ja miettiä, mikä iisalmelainen työyhteisö vastaa yllä esitettyä haastekysymystä. Kun valinta on selvä, työyhteisö voi lähettää haluamalleen työyhteisölle seuraavan sähköpostiviestin, jota he voivat halutessaan muokata:

Hei,

me (lähettäjätyöyhteisön nimi) saimme (työyhteisön haastaneen työyhteisön nimi):ltä kiitoshaasteen, jossa iisalmelaiset työyhteisöt osoittavat toisilleen arvostusta pienistä arjen ihmeteoista. Me (työyhteisön nimi) haluamme kiittää teidän työyhteisöänne ja osoittaa, että arvostamme tekemäänne työtä. (Perustelut). Kiitoksena teille iisalmelaisille Ihmeidentekijöille omistettu musiikkivideo on kuunneltavissa www.iisalmi.fi/kiitosihmeidentekijöille -sivulla. Samalla sivulla on ohjeet, miten kiitoshaastetta viedään eteenpäin. Annattehan haasteen jatkaa matkaansa ja kiitätte jotakuta toista työyhteisöä heidän tekemästään tärkeästä työstä. Luodaan merkityksellisyyttä ja kiitollisuutta!

#byiisalmi #tehdäänihmeitäyhdessä



By Iisalmi on näkyviä tekoja yhteisen hyvän eteen. Arvoihimme kuuluu arvostus, ja tämä kiitoshaaste kumpuaa arvostuksesta.

 

Arvostus

Arvostus merkitsee meille kaiken hyvän perustaa. Siitä kumpuaa positiivinen asenne, luonnonläheinen elämäntapa, ja vahva yhteisöllisyys. Arvostus on kunnioitusta ja suvaitsevaisuutta. Se on avarakatseisuutta erilaisuuden edessä. Toistemme – ja myös itsemme – kunnioitusta. Arvostus näkyy Iisalmessa yhteisöllisenä huolenpitona ja aitona välittämisenä. Keskinäinen arvostus ja luottamus ylläpitävät yhteistyöhenkeä, joka on elinehto ihmisten, seudun yritysten ja ympäristön hyvinvoinnille nyt ja tulevaisuudessa.