Ajankohtaista
neliökuva.jpg
18.3.2024

Kesällä 2023 käynnistyneessä kansainvälisessä URBACT – Residents of the Future -hankkeessa on edetty siihen vaiheeseen, kun hankkeella pilotoitavia toimenpiteitä aletaan suunnitella paikallisella tasolla.

Kesän 2023 koeasukas Reetta Sojakka nautti kiireettömästä vapaa-ajasta ja luonnonläheisyydestä muun muassa retkeillen..jpg
10.1.2024

Kokeilusta kestosuosikiksi kehittynyt Iisalmen koeasumisen kampanja starttaa jälleen maanantaina 15.1.2024. Kampanja tarjoaa Ylä-Savon seudulle kesätöiden vuoksi muuttaville nuorille osaajille mahdollisuutta hakea Iisalmen koeasukkaaksi ja saada kesätyösuhteensa ajaksi ilmaisen asunnon Petterinkulma Oy:n vuokrakodista vastineeksi Iisalmen somelähettilään toimimisesta. Täysin ilmaisen asumisen ja harrastamisen edut koko kesäkaudelle saa yksi muuttaja mahdollisen puolisonsa tai perheensä kera, mutta edullisia kesäkoteja kampanjan maustamalla lisäeduilla Petterikulma Oy:n soluissa on tarjolla runsaamminkin. Tähän saakka useimmat koeasukkaista ovat muuttaneet Iisalmeen itsekseen, mutta tänä vuonna koeasunto voidaan tarvittaessa tarjota myös perhekokoisena.

uutiskuva_ULG.jpg
13.12.2023

Kesällä käynnistyneen kansainvälisen URBACT – Residents of the Future -hankkeen yksi merkittävimmistä toimenpiteistä on perustaa oma paikallinen toimintaryhmä. Iisalmessa toimintaryhmä onkin aktivoitunut syksyn 2023 aikana, ja ryhmän toinen kokoontuminen pidettiin joulukuun alkupuolella.

Kaikki uutiset

Maahanmuutto- ja pakolaispalvelut sijaitsee osoitteessa Pohjolankatu 9b, 74100 Iisalmi.

 

Iisalmen kaupungin maahanmuutto- ja pakolaispalvelut tarjoavat ohjaus- ja neuvontapalveluja kaikille Ylä-Savossa asuville maahanmuuttajille. Yksikkö järjestää niin pakolaisten kuin myös työn, perhesiteen ja opiskelun perusteella muuttaneiden vastaanoton ja kotouttamisen palvelut. Yhteistyötä tehdään viranomaisten, oppilaitosten sekä järjestöjen kanssa.

Maahanmuutto- ja pakolaispalvelut ovat auki Ma-To klo 9-11 ja 12-15 Tervetuloa!

_____________________________________________________________________________________________

The immigrant and refugee services of Iisalmi city offer guidance and counselling services for all immigrants living in Upper Savo. The department organizes reception and integration services for both refugees and for those who have migrated based on family tie, work or studying. Collaboration is being made with authorities, educational institutions and organizations.

Immigrant and refugee services are open from Monday to Thursday 9-11 and 12-15. Welcome!

_____________________________________________________________________________________________

Kõik Ylem-Savo regioonis elavad immigrandid saavad abi ja infot Iisalmi linna immigratsiooni ja pagulaste nõustamispunktist. Osakond korraldab nii pagulaste kui ka töö, peresideme ja õpingute alusel tulijatele vastuvõtu- ja integreerumisteenuseid. Koostööd tehakse erinevate ametnike, koolide ja organisatsioonidega.

Immigratsiooni- ja pagulasteenused on avatud esmaspäev-neljapäev kella 9-11 ja 12-15. Tere tulemast!

_____________________________________________________________________________________________

Отдел по работе с беженцами и
иммигрантами города Иисалми
предоставляет консультационные услуги
всем иммигрантам проживающим в Верхнем
Саво.

Отдел организует прием беженцев и
предоставляет услуги по их интеграции.
Сотрудничество по этим вопросам
ведется совместно учреждениями гос.
службы, образования и общественными
организациями.

Приемные часы : в будние дни с 8 до 16
часов. добро пожаловать!

 

YHTEYSTIEDOT

Pohjolankatu 9b, 74100 Iisalmi

(sisäänkäynti sisäpihan puolelta)

 

MAAHANMUUTTONEUVONTA

Työllisyys- ja kansainvälisyyspäällikkö

Virpi Jukarainen

p. 040 653 0021

virpi.jukarainen@iisalmi.fi

 

Maahanmuuttotyön asiantuntija

Ulla Piippo

- Työn, opiskelun tai perhesiteiden takia maahan muuttaneet

- Maahanmuuttoneuvonta yrityksille ja työnantajille

p. 040 674 0179

ulla.piippo@iisalmi.fi

 

PAKOLAISTYÖ

 Pakolaisten palveluohjaaja

Anni-Erika Ylönen

- Kiintiöpakolaiset ja oleskeluluvan saaneet turvapaikanhakijat

p. 040 631 5223

anni-erika.ylonen@iisalmi.fi

 

Pakolaisten palveluohjaaja

Katja Hukkanen

- Kiintiöpakolaiset ja oleskeluluvan saaneet turvapaikanhakijat

p. 040 661 9448

katja.hukkanen@iisalmi.fi

HANKKEET

Projektipäällikkö Life & Career -hanke

Mirja Iskanius

- Maahanmuuttajien työllistyminen ja kansainväliset rekrytoinnit yrityksille

p. 040 532 2647

mirja.iskanius@iisalmi.fi