MikkoMähönen.JPG

Iisalmelainen Purkumerkki on elävä esimerkki siitä, kuinka otollinen maaperä Iisalmen seutu on yritystoiminnalle.

Mikko Mähönen perusti yrityksensä vuonna 2015. Hänellä oli yritysidea, muttei pääomaa.

”Osakepääomaa varten otin pikavipin, se on ihan totta”, Mikko kertoo.

Ja siitä se lähti - vaatimattomasti liikkeelle, mutta kovalla vauhdilla eteenpäin. Jo ensimmäisellä tilikaudella liikevaihtoa kertyi yli 400 000 euroa. Seuraavana vuonna yritys pani paremmaksi ja kaksinkertaisti sen.

Eipä jäänyt pikavippi pitkäksi aikaa roikkumaan.

”Alkuperäinen ajatus oli tehdä rakennusten sisäpuolisia purkutöitä. Mutta lähdimme rohkeasti investoimaan koneisiin.”

”Sitten yhtäkkiä huomattiin, että mehän pystymmekin haastamaan isot valtakunnalliset purkuliikkeet. Sillä tiellä tässä nyt ollaan.”

Purkumerkki toimii tällä hetkellä melkein koko valtakunnan alueella, eteläisimmät purkukohteet ovat olleet Helsingissä ja pohjoisimmat Rovaniemellä. Tällä hetkellä yritys työllistää lähes 20 henkilöä kokoaikaisesti ja liikevaihto on noussut yli kolminkertaiseksi alkuun verrattuna. Kasvua on kertynyt joka vuosi.

”Olen tästä meidän porukasta pirun ylpeä. Olemme onnistuneet sellaisissa kohteissa, joissa on ollut tiukka aikataulu ja korkeat ympäristövaatimukset.”

Rautaisesta ammattitaidosta kertoo sekin, että Purkumerkin työmaalla purettava materiaali hyödynnetään lähes sataprosenttisesti kiertoon.

”Ei ole olemassa sellaista rakennusta, jota emme nykyisin pystyisi purkamaan. Koulut, teollisuuslaitokset, sairaalat ja jopa leikkimökit. Kaikki puramme, mitä vaan eteen tulee”.