KASVU By Iisalmi - valmis kasvualusta ja -verkostot sekä asiantuntevat palvelut sinunkin yrityksellesi.

YRITTÄJÄSUKUPOLVET ovat näyttäneet meille, että ihmeet syntyvät tekemällä. Olemme heidän rinnallaan oivaltaneet yhteistyön ja sitoutumisen merkityksen, oppineet ymmärtämään yrittäjyyttä sekä uskomaan menestykseen.

KASVU By Iisalmi nousee tästä valmiiksi raivatusta, hedelmällisestä maaperästä. KASVU By Iisalmi –yritykset ovat uuden sukupolven yrittäjien tinkimättömyydellä,  rohkeudella ja kekseliäisyydellä luotsaamia pienyrityksiä, joiden joukosta sinkoilee tulevaisuuden tähtiä Iisalmen seudun yritystaivaalle. KASVU By Iisalmi -yrittäjät tarjoavat sinulle jotain ainutlaatuista. Heidän tuotteissaan ja palveluissaan on sisäänkirjoitettuna iisalmelainen perimä ja maaperän vahvuus – unohtamatta intohimon liekkiä, josta syntyy uutta kasvua.kasvu-by-Iisalmi-logo.png

Millaista kasvua tukevaa toimintaa KASVU By Iisalmi -voi tarjota? Yksi esimerkki on keväällä 2019 lanseerattu KauppaKärry. KauppaKärryn taustalla on Ylä-Savossa toimiva Iisalmen kaupungin, Savo Grown ja Oulun yliopiston yhteinen Mikrogrow -hanke, joka on tuonut mikroyrittäjiä yhteen kuukausittain jo kahden vuoden ajan.

KauppaKärry on yksi innovatiivisimmista  savolaisista hulluista ideoista. Sen tavoitteena on kasvattaa yritysten liiketoimintaa, saada ne verkostoitumaan keskenään entistä tehokkaammin ja lisätä alueen tunnettuutta. Teot mahdollistuivat Ylä-Savon Veturin myöntämällä Leader rahoituksella ja Iisalmen kaupungin sekä yrittäjien valtavalla tahtotilalla.

KauppaKärryn yrittäjiä yhdistää  Ylä-Savo ja yrittäjyys. Kesän 2019 jälkeen heitä yhdistää myös unohtumaton, monia uusia ovia avannut kiertuekokemus - kierrettiinhän KauppaKärryllä keväällä läpi Suomen ja kesällä yläsavolaisissa kesätapahtumissa markkinoiden ja myyden toinen toisensa tuotteita ja palveluja. Punaisena lankana KauppaKärrylle on iisalmelaisen yhteisön slogan 'Emme odota ihmeitä. Teemme niitä.' 

KASVU By Iisalmi tarjoaa alustan vastaavanlaisille uusille, innovatiivisille kokeiluille ja kasvun poluille. KASVU By Iisalmi -alustalle Iisalmen kaupungin yrityspalvelut on koonnut yritysten kasvua eri tavoin tukevia palveluita ja verkostoja. Tutustu KASVU By Iisalmi -palveluihin alla tai ota yhteyttä yrityspalveluihin yhteydenottolomakkeen kautta.

KASVU By Iisalmi -palvelut

Robin Hood -verkosto jakaa omaa osaamis-, kokemus- ja kontaktipääomaansa iisalmelaisille ja yläsavolaisille yrityksille, sekä Iisalmen seudulta maailmalle ponnistaneille yrittäjille. Robin Hood -toiminta on verrattavissa Alumni -toimintaan, joka perustuu vapaaehtoisuuteen, luottamuksellisuuteen ja maksuttomuuteen. Ota yhteyttä ja sovi mentoritapaaminen Robin Hoodien kanssa!

MicroENTRE ydinryhmät ovat kuukausittain kokoontuvia mikroyritysten ryhmiä, joissa yrittäjät saavat vertaistukea, kehitysideoita ja uusia kumppanuuksia. Toiminnan tarkoituksena on edistää mikroyritysten kehitystä, kasvua ja kansainvälistymistä.  Ryhmät kokoontuvat ydinryhmään kuuluvien yritysten tiloissa kiertävällä periaatteella. Kuukauden isäntäyritys valitsee kokoontumisen teeman ja ajankohdan. Iisalmen kaupungin yrityspalvelut vastaa yritysten hankkimisesta ryhmään, ryhmän koollekutsumisesta ja tapaamisten toteutuksesta.

Iisalmen kaupungin yrityspalvelut tarjoaa Iisalmen seudun yrityksille mahdollisuuden erilaisille kasvua ja kehittämistä tukeville nopeille kokeiluille. Lähdemme mielellämme mukaan yritysten nopeisiin kokeiluihin ja olemme valmiita kokoamaan, hakemaan ja hallinnoimaan esim. yritysryhmähankkeita. KauppaKärry on yksi esimerkki tällaisesta nopeasta kokeilusta, jota on testattu yritysryhmähankkeen avulla. Osallistuville yrityksille ei aiheudu hallinnollista päänvaivaa, koska tuki myönnetään ja maksetaan hankkeen hallinnoijalle. Hyöty kohdistuu kuitenkin suoraan yrityksille.  

Yrityskummit ovat kokeneista yrittäjistä, yritysjohtajista ja liike-elämän asiantuntijoista koostuva valtakunnallinen henkilöverkosto. Yrityskummit tarjoavat osaamistaan ja kokemustaan maksuttomasti Suomessa toimivien yrittäjävetoisten mikro- ja pienyritysten liiketoiminnallisten haasteiden ratkaisemiseksi. Yrityskummi voi olla tukenasi liiketoiminnallisten haasteidesi ratkaisemisessa. Yrityskummit toimivat alueellisesti, joten jos haluat itsellesi yrityskummin, sellainen osoitetaan sinulle lähtökohtaisesti omalta alueeltasi. Yrityskummi toimii vapaaehtoispohjalta ja palvelu on sinulle maksutonta. Jos haluat suoraan hakea yrityskummia, täytä hakulomake, jonka jälkeen sinuun ollaan yhteydessä. Hae itsellesi kummia täältä: http://www.yrityskummit.fi/fi/hae-yrityskummia

Kasvunkonkarit toimii Leijonanluola-tapaamisten tavoin. Se on ketterä kehittämisen työkalu, jossa pieni joukko erittäin kokeneita kasvuyrittäjiä ja kasvuliiketoiminnan asiantuntijoita antaa monipuolisen näkemyksensä luottamuksellisesti noin viidelle valitulle mikroyritykselle, joissa näemme kasvupotentiaalia. Jokainen valittu yritys esittelee kasvusuunnitelmansa 5- 10 minuutissa, jonka jälkeen seuraa keskustelu Kasvukonkareiden kanssa. Keskustelun päätteeksi asiantuntijat antavat teille ensivaiheen kommentit ja suositukset. Lisäksi Kasvukonkarit tekevät teille jälkikäteen kirjallisen palveluehdotuksen, jossa julkiset ja yksityiset yrityspalvelut yhdistyvät juuri teidän yrityksellenne parhaalla mahdollisella tavalla. Mikäli haluat mukaan Kasvunkonkareihin, ota yhteyttä Iisalmen kaupungin yrityspalveluihin, niin kokoamme Kasvunkonkarit raadin kasaan!

Neuvomme talouteen liittyvissä asioissa, kuten investointien rahoitussuunnittelussa, kannattavuuslaskelmien teossa ja muussa taloussuunnittelussa. Kartoitamme kanssasi yrityksen kokonaisrahoitustarpeen, ja sen pohjalta selvitämme erilaiset rahoitusvaihtoehdot ja -ratkaisut. Autamme erilaisten tulos-, rahoitus-, kannattavuus- ja hinnoittelulaskelmien teossa. Laskelmat ovat päätöksenteon tukena sekä yrityksellesi että pankille, Finnveralle sekä muille mahdollisille rahoitustahoille. Lisäksi autamme sinua yritystukien hakemisessa, joita yrityksesi voi saada lähinnä kansainvälistymiseen, kasvuun, tuote- ja palvelukehitykseen ym. innovatiivisiin kehittämistoimiin. Ota yhteyttä Iisalmen kaupungin yrityspalveluihin, niin autamme sinua rahoituksen hakemisessa!

 

 

 

Yläsavolaisten yritysten kesäinen KauppaKärry-kiertue

KauppaKärryn kesäkiertue

KauppaKärry on yläsavolaisten ennakkoluulottomien mikroyrittäjien kesäkiertue, joka aloittaa matkansa valtakunnalliselta Olemisen vapaus -yhteiskiertueesta ja jatkaa sen jälkeen läpi kesän lähialueen tapahtumissa. Kiertueella vetonaulana toimii yritysten yhteinen liikkuva esittely- ja myymäläkärry paikallisine tuotteineen, palveluntarjoajineen ja herkkuineen.

 KauppaKärryssä ovat mukana korubrändi Anna’s Darling Ky, kahvila-ravintola Iltalypsy Oy, JP Studiokeramiikka Oy, Mainostoimisto Polku Ky, Pesolan Pihviliha Oy, kelloihin, koruihin ja palkintoihin erikoistunut PKP-Trading Oy, Savon Rautaosa Oy sekä erilaisia tilaisuuksia järjestävä Ulmalan Kansantalo Oy.

”KauppaKärry on yläsavolaisten yritysten hullu idea tehdä itseään ja kotiseutuaan tunnetuksi. Odotan tältä kesältä ratkiriemukkaita hetkiä ja kohtaamisia uusien ihmisten kanssa. Olemme kahden vuoden ajan jakaneet yrittäjätarinoitamme, ja osaamme nyt kertoa toistemme yrityksistä sekä palveluista”, kertoo sonkajärveläinen korumuotoilija Anna-Reetta Väänänen.

KauppaKärryn yrittäjiä yhdistää tietenkin Ylä-Savo ja yrittäjyys. Kiertueella on mukana monialainen, mielenkiintoinen ja epätavallinen yhdistelmä osaamista. Yhteisen kesän aikana osaamista, vastuuta ja resursseja jaetaan yrittäjien kesken. Näin KauppaKärryn tarina vain paranee matkan jatkuessa paikkakunnalta toiselle. Kiertueen etenemistä ja tarinaa voi seurata Instagramissa yrittäjien omissa kanavissa, sekä hashtageilla #tehdäänihmeitäyhdessä, #olemisenvapaus ja #kauppakärry .

KauppaKärry_teippasu.png

 

Kiertueaikataulut:

Olemisen vapaus (yhteinen kiertue):

 13.5. Rovaniemi, Kauppatori

15.5. Oulu, Kauppatori

17.5. Kajaani, Raatihuoneentori

20.5. Joensuu, Kauppatori

22.5. Tampere, keskustori

28.5. Helsinki, Narinkkatori

 

KauppaKärry-kiertue:

 19.5. Iisalmi (Kevätmarkkinat)

29.6. Pielavesi (Muikkuvestivaali)

5.-6.7. Sonkajärvi (Eukonkanto)            

12.-13.7. Iisalmi (Oluset)

17.-20.7. Kiuruvesi (Iskelmäviikot)

10.8. Iisalmi (Louhenkatupäivä)              

14.-15.9. Rautalampi (Pestuumarkkinat)

14.-15.9. Iisalmi (Syysmarkkinat)

Lue lisää Olemisen vapaus -kiertueesta
{Kuva(type:Image;required:False;w:90;)}




KASVU By Iisalmi -yrittäjät tarjoavat sinulle jotain ainutlaatuista. Heidän tuotteissaan ja palveluissaan on sisäänkirjoitettuna savolainen perimä ja maaperän vahvuus - unohtamatta intohimon liekkiä, josta syntyy uutta kasvua.

-
KASVU By Iisalmi -yritykset
Anna’s Darling tarkoittaa Annan Kultaa, sitä halattavaa kultaa. Anna’s Darling on suomalainen,vuonna 2012 perustettu korubrändi, jolle on ominaista rakenteita  korostava muoto. Korujen muotoiludrivereina ovat rakkaus muotoilua, muotia ja ihmisiä kohtaan. Tuotteet valmistetaan pääosin ja niiden viimeistely on aina käsityötä. Malliston tuotteille on myönnetty Suomalaisen Työn Liiton Avainlippu sekä Design  From Finland –merkit.
JP Studiokeramiikka tarjoaa laadukasta, kotimaista designkeramiikkaa arkeen ja juhlaan. Tuotteet suunnitellaan ja valmistetaan Suomessa Pohjois-Savossa, Lapinlahdella.  Materiaalien ja valmistusmenetelmien tuntemus liki 30 vuoden ajalta antaa vahvan pohjan valmistaa tuotteita yksittäiskappaleista aina suursarjoihin teollisin menetelmin.  Mottona onkin, että yhtä vähempää ei voi tehdä.
Mainostoimisto, jossa luodaan markkinointimateriaaleja empatia edellä ja ymmärrys sydämellä juuri niihin kanaviin, joissa asiakkaat liikkuvat. 
PalkintoPKP tarjoaa maan parhaan palkintovalikoiman seura- ja yrityspalkintoja, yksilöllisesti suunniteltuja mitaleita ja teollisuuden lasermerkkauspalveluja.
Iisalmen Runnin rauhallisesta maalaismaisemasta ja puhtaasta yläsavolaisessa luonnossa Pesolanniemessä syntyy ja kasvaa suomalaista charolaiskarjaa, jonka liha on erityisen hyvää pihvilihaa. Osaamisen merkkinä tuotteissa on By Iisalmi -leima. Se on merkki korkeasta laadusta, josta me Runnilla, Iisalmessa, olemme ylpeitä. Se on pikkuisen parempaa. 
Rautaosa, palveleva IKH myymälä Iisalmen Teollisuuskylässä.
Ulmalan kansantalo tarjoaa uniikin ja vanhaa aikaa henkivät tilat, joissa voi viettää ikimuistoiset perhejuhlat, kokoustaa ja kouluttautua, tilata toiminnallista ohjelmaa kokouksien sisältöihin tai varata lapselle elämykselliset teemasyntymäpäivät. Lisäksi tiloissamme toimii kesäaikaan viihtyisä kesäkahvila Walvola ja vuokraamme majoitusta B&B tyyliin.
Willimaku-tuotteissa maistuu suomalainen luonto. Perheyrityksemme punaisena lankana ovat vanhat perinteiset reseptit, perinneruoat ja paikallisuus.  Villiruokatuotteissa käytämme horsmankukkaa, kuusenkerkkää, tervaa, mesiangervoa, pihlajansilmuja, voikukannuppuja, mustaherukkaa ja marmeladeja, hillokkeita, siirappeja, glögiä ja kuohujuomia. Tuoreet villiyrtit ostamme suoraan kerääjiltä.