Kulttuuriin liittyvän kansalaistoiminnan tuki ja avustukset

Iisalmen kaupunginilta haettavat toiminta-avustukset myönnetään kulttuuriyhdistysten tai muiden avustusten saantiin oikeutettujen yhteisöjen sääntömääräisen toiminnan tukemiseen. Kun toiminta-avustuksia jaetaan, otetaan huomioon kulttuuripalveluiden käytössä olevan määrärahan suuruus, yhdistyksen toiminnan laajuus, valtiolta, kunnalta ja seurakunnalta saadut avustukset ja taloudellinen asema. Lisäksi avustuksia myönnettäessä otetaan huomioon yhdistyksen vuoden aikana mahdollisesti saamat erityisavustukset. Toiminta-avustusten hakuaika on talvella, ja haku-ajasta ilmoitetaan vuosittain lehtikuulutuksella ja sähköisellä ilmoitustaululla.

Kohdeavustuksia voidaan hakea jatkuvana hakuna, ja niitä voidaan myöntää iisalmelaisille eri kulttuuri- ja taiteenalojen ammattilaisille, järjestöille ja yksittäisille taiteen harrastajille:

  • yksittäisen näyttelyn, konsertin tai tapahtuman järjestämis- ja materiaalikuluihin
  • julkaisukuluihin
  • kalusto- ja työvälinehankintoihin sekä muihin materiaalikustannuksiin.

Kohdeavustusta on mahdollista myöntää myös ei-iisalmelaisille toimijoille projekteihin, joiden tuotos kohdistuu Iisalmeen.

Kohdeavustus myönnetään kuluvan kalenterivuoden toimintaan ja se maksetaan kokonaisuudessaan sovittuna ajankohtana. Kohdeavustusten hakijoiden on esitettävä suunnitelma projektista, johon avustusta haetaan. Kohdeavustuksista on tehtävä selvitys seuraavan vuoden helmikuun loppuun mennessä. Selvitykseen ei tarvitse liittää tositteita, mutta tositteet on säilytettävä mahdollista tarkastusta varten. Kohdeavustusta ei voi käyttää pysyviin tilavuokriin eikä kiinteistökuluihin.

Iisalmelaiset yhteisöt ja yksityishenkilöt voivat ehdottaa Kulttuurin tunnustuspalkintoa loka-marraskuussa iisalmelaiselle henkilölle, yhdistykselle tai yhteisölle, joka on merkittävästi ansioitunut kulttuurin alalla. Tunnustuspalkinnon saajan valitsee sivistys- ja hyvinvointilautakunta ja palkinto jaetaan itsenäisyyspäivän juhlassa tai muussa sopivassa tilaisuudessa. Palkinto voidaan tarvittaessa jakaa myös useampaan osaan tai palkinto voidaan jättää jakamatta, mikäli sopivia ehdokkaita ei ole.

Kaupungin myöntämien toiminta-avustusten hakuajat ja hakemusten viimeiset jättöajankohdat ilmoitetaan virallisella kuulutuksella vuosittain tammikuussa ennen toiminta-avustusten hakuajan alkamista. Kuulutus julkaistaan kaupungin sähköisellä ilmoitustaululla sekä paikallisessa sanomalehdessä.

Kohdeavustuksia voi hakea jatkuvana hakuna.

Iisalmen kaupunki on siirtynyt toiminta- ja kohdeavustuksissa sähköiseen hakumenettelyyn. Ohesta löydät sähköiset avustushakemukset, joiden haku sulkeutuu automaattisesti kun hakuaika on päättynyt. Muistathan tehdä hakemuksesi ajoissa.

Avustuksia myönnetään sekä säännölliseen toimintaan että tapahtumien järjestämiseen.

Verkkoasiointi

Ehdota kulttuurin tunnustuspalkinnon saajaa (verkkolomake)

Ehdotuksen Iisalmen kaupungin kulttuurin tunnustuspalkinnon saajaksi voi tehdä sähköisesti syksyisin kaupungin verkkosivulle avautuvalla lomakkeella.

Lisää tietoa
Siirry asioimaan

Kulttuuripalveluiden kohdeavustushakemus (verkkolomake)

Iisalmen kaupungin kulttuurin kohdeavustusta voi hakea sähköisellä lomakkeella kuluvalla kalenterivuodella toteutettaviin kulttuuriprojekteihin.

Lisää tietoa
Siirry asioimaan

Kulttuuriyhdistysten toiminta-avustushakemus (verkkolomake)

Voit hakea järjestösi yhteyshenkilönä kulttuuriyhdistysten toiminta-avustusta sähköisellä verkkolomakkeella haun voimassaoloaikana.

Lisää tietoa
Siirry asioimaan

Palvelupaikat

Kaupungintalon asiakaspalvelupiste

Asukas- ja matkailuneuvonta, lupaneuvontaa rakentajille, lippujen myynti sekä kirjaamon ja arkiston aineisto- ja tietopalvelu.

Pohjolankatu 14, 74100 IISALMI

Aukioloajat

Ma - Ti: 09:00 - 15:30
Ke - To: 09:00 - 15:30
Pe: 09:00 - 15:30

Kaikki tiedot

Kirjaamo

Voit toimittaa kaupungille osoitettuja asiakirjoja kirjaamoon.

Pohjolankatu 14, 74100 IISALMI

Aukioloajat

Ma - Ti: 09:00 - 15:30
Ke - To: 09:00 - 15:30
Pe: 09:00 - 15:30

Kaikki tiedot

Yhdistykset, säätiöt, laitokset, yksittäiset kansalaiset ja muut kunnassa toimivat yhteisöt voivat saada kulttuuritoiminnan harjoittamiseen ja edistämiseen avustuksia kunnalta. Kunnan tehtävänä on tukea kulttuuritoimintaa kunnassa.

Kunnat voivat avustaa teatteri-, tanssi- ja sirkustoimintaa sekä museo- ja musiikkitoimintaa kunnassa eri tavoin.

Laki kuntien kulttuuritoiminnasta: https://www.finlex.fi/fi/laki/alkup/2019/20190166

Liittyvät palvelut

Kulttuuripalvelut

Katso tiedot

Tapahtumakenttien ja mainospaikkojen vuokraus

Katso tiedot

Musiikkiopisto

Katso tiedot
Näytä kaikki liittyvät palvelut