Ajankohtaiset tiedotteet
31.12.2020
0

Uudet nettisivut auttavat asukkaita ja kävijöitä löytämään taidetta.

30.12.2020
2

Kysyimme Iisalmen kaupungin johdolta, mitä he ajattelevat 130-vuotiaasta Iisalmesta: mitä juhlimme, kun juhlimme 130-vuotiasta Iisalmen kaupunkia, mitä haasteita ja erityisiä ”osaamisen paikkoja” heidän työpöydillään on tulevana vuotena, ja mitä he ajattelevat Iisalmen seudun vahvuudeksi mielletystä yhteistyön perinteestä. Samalla haastamme kaikki iisalmelaiset pohtimaan oman kotikaupunkinsa merkitystä.

Is-vet vierailu.jpg
18.12.2020
0

Keväällä laaditun kyselyn perusteella nuoret eivät tunne alueemme työnantajia, mutta he haluisivat saada asiasta lisätietoa oman uravalintansa tueksi sekä työpaikan löytämiseksi. Tuo viesti on samalla sekä surullista, mutta ehdottomasti enemmän iloista luettavaa. Nuoret ovat kiinnostuneita alueemme yrityksistä. Tuo on seikka, josta kannattaa olla ylpeä ja kutsua nuoret kylään tutustumaan paremmin.

halli.jpg
7.12.2020
2

Taustaa hankkeesta ja sen etenemisestä on koottu uudelle sivulle

Vilja Maskulaisen työ hänen suosikkipaikastaan puistonpenkkistä josta näkee kauas järvelle.
19.11.2020
0

Seutukaupunkien Omat Hoodit haastekisan avulla halutaan saada nuorten ääni kuuluville. Yhteensä 25 seutukaupungin nuorille suunnattu kampanja haastoi keväällä 2020 nuoret kertomaan kuulumisistaan etäkoulun ja -työn aikaan. Syksyn haasteessa haluttiin kuulla seutukaupunkilaisten nuorten suosikkipaikkoja heidän kotikaupungeissaan. Omat Hoodit -kampanjan kakkososa tavoitti kuukaudessa reilusti yli puoli miljoonaa nuorta!

Keila- ja liikuntakeskus Liikkeen Laila Kämäräinen äänestettiin vuoden 2020 By Iisalmi -tunnustuksen saajaksi..png
11.11.2020
0

Iisalmen kaupungin ja Iisalmen Sanomien 11.11.2020 järjestämässä By Iisalmi –seminaarissa julkistettiin neljännen kerran jaettavan By Iisalmi –tunnustuksen saaja. Ahmotuote Oy:n muotoilema ja lahjoittama, järeä By Iisalmi –kiertopalkinto siirtyi viimevuotisen voittajan NHB:n valmentaja Matti Kokkosen vahvoilta käsivarsilta niin ikään vahvan ja lämpimän otteen haltijalle, yrittäjälle ja liikkeen hyvää tekevän voiman sanansaattajalle: eniten ääniä tunnustuskisassa sai Keila- ja liikuntakeskus Liikkeen yrittäjä Laila Kämäräinen.

kansi uimahalli.jpg
9.11.2020
1

Uuden uimahallin rakennustyöt alkavat mm. puiden kaatamisella ja kaivuutöillä. Suosittelemme jättämään autot liikuntahallin ja jäähallin parkkipaikoille. Ohjeet turvalliseen siirtymiseen pääovelle tulossa osoitteeseen: www.iisalmi.fi/uimahalli

Kaikki uutiset
Edellinen 1 2 3 4 5Seuraava
Iisalmi live

 

Seuraa Iisalmen tapahtumia reaaliajassa lintuperspektiivistä! Musiikki: Kalle Löytynoja - Symphony of the Falls.

Uutisarkisto
25.2.2021
0

Kokouksessa 1.3.2021 käsitellään mm. uuden valtuuston perehdytyssuunnitelmaa, Kankaan vanhan kunnantalon ympäristön asemakaavanmuutosta sekä Iisalmen kaupungin näkemystä Savon koulutuskuntayhtymän toiminnan kehittämisestä.

19.2.2021
2

Esityslistalla mm. Kulttuurikeskuksen hinnaston päivittäminen.

11.2.2021
0

Valtuusto käsittelee kokouksessaan Savon Kuituverkko Oy:n myyntiä ja merkitsee tiedokseen valtuustoaloitteita mm. torin luistelupaikasta ja Mansikkaniemen kouluhankkeesta.

Peltomäki1.png
29.1.2021
0

Peltomäen kiertotalouspuiston kehittämissuunnitelma valmistui. Alueelta löytyvät hyvät edellytykset kehittyä seudullisesti ja valtakunnallisestikin merkittäväksi kiertotalouskeskittymäksi, jossa nykyisen yritystoiminnan ja uusien kiertotalouden ja ympäristöalan yritysten kehittyminen ja yhteistyö johtaisi mahdollisimman tehokkaaseen resurssien käyttöön.

koontakuva.png
28.1.2021
0

Iisalmen kaupunki on mukana Harrastamisen Suomen mallin pilotissa

26.1.2021
0

Alueemme koronavirustilanne on edelleen perustasolla, mutta viruksen leviämiseksi kannustamme välttämään lähikontakteja ja hakeutumaan testiin herkästi. Yli 80-vuotiaiden koronavirusrokotukset alkavat viikolla 6. Rokotusajat varataan puhelimitse tai sähköisesti eTerveyspalvelustamme ja ajanvarausnumero avataan kansalaisille mahdollisimman pian.

Kaikki uutiset
Edellinen 1 2 3 ... 56 57 58Seuraava
Perusopetuksen palveluverkkosuunnitelmaa koskeva tiedotus- ja keskustelutilaisuus 30.1.2018

Katso videotallenne tilaisuudesta (esitys alkaa n. 16min kohdalla):